Lähes kaikella toiminnalla on takanaan alulle paneva taho sekä raha. Monesti tämän alkuperäisen tahon peittämiseen käytetään suurta yleisöä.

Soiden suojelun takana on kivihiili- ja ydinvoimapiirit.
Luonnonsuojelujärjestöjä ja heidän kannattajiaan käytetään savuverhona peittämään alulle panevien voimien tarkoitusperät, tässä tapauksessa turpeennoston lopettaminen Suomessa, jotta kivihiili- ja ydinenergiaa tarvittaisiin enemmän.

Vastaavia esimerkkejä eri elämänaloilta on maailmalla paljonkin.
Muistamme vielä hyvin Greenpeacen metsäkampanjan 90-luvulla, jonka tavoitteena oli lopettaa hakkuut Pohjois-Suomesta.
Greenpeace toimi asiassa hyvin näkyvästi ja äänekkäästi, kunnes selvisi, että kampanjan päärahoittaja oli Saksan metsäteollisuus.

Valitettavasti suomalaiset itse jatkoivat näitä suojelupyrkimyksiä, ja nyt metsätellisuus on käytännössä loppunut Pohjois-Suomesta, ja suur-metsänomistajat luopuvat maistaan kiihtyvällä tahdilla.

Puuntakuiselta hyvä näkökulma.Tilastojen mukaan siis tuontienergian osuus kokonaisenergiankäytöstä on hiukan reilu 70%.Tästä taas Venäjän osuus on reilu 70%.Norja on toiseksi tärkein 8%:n osuudella.
Venäjä tuo sähköstä 67%,kivihiilestä 91% ja maakaasusta 100%.
Mikä puolue on johdonmukaisesti torpannut yritykset pienentää Suomen yliriippuvuutta juuri näiden energiamuotojen venäjän tuonnista?
Voidaankin jopa sanoa että dosentti Backman on lähes isänmaallinen mies jos vertailukohtana käytetään vihreitä.

Puuntakanen saisi jättää höperöt salaliittoteoriat pois kirjoituksista, kyllä sitä keskustelua ilmankin syntyy.

Luonnon- ja ympäristönsuojelua ajavat tahot enemmän tai vähemmän vastustavat kaikkia energiantuotantomuotoja, koska ne kaikki aiheuttavat haittoja. Se on toisaalta ymmärrettävää, mutta toisaalta tietysti turhauttavaa koska tarvitsemme jonkun suunnitelman siitä miten ainakin kohtuullinen energiankulutustarve täytetään.

Soiden osalta olen periaatteessa samaa mieltä että olisi järkevää käyttää maamme turvevaroja tässä siirtymävaiheessa kestävämpiin energialähteisiin siirryttäessä. Kuitenkin hyväksyn vain vähäisiä luontoarvoja omaavien alueiden tuhoamisen, ja toisaalta vesistöpäästötkin pitäisi oikeasti saada tosi vähäisiksi, ihan oikeasti eikä vain paperilla. Kuinka nopeasti se oikeasti onnistuu, siitä ei ole tietoa.
Äkkiseltään tuntuu siltä että turpeen käytön viisinkertaistaminen ei onnistu nykysysteemillä. Pitäisi varmaan antaa turveteollisuudelle uusia tukia jotta tuotanto ja vesiensuojelu onnistuisi pienemmillä ja vähäturpeisemmilla kohteilla kannattavasti. Lupaprosessit pitäisi tehostaa isoiksi prosesseiksi jossa iso määrä potentiaalisia kohteita käytäisiin läpi valtion toimesta, jolloin arvokkaimmat kohteet rajattaisiin pois ja tuotantoon sopivat saisivat alustavan hyväksynnän jo ennen kuin kukaan on ehtinyt niitä ostaa/vuokrata tuotanto mielessä. Helpottaisi yrittäjien elämää valtavasti.
Ja vesiensuojelu vaatii tietysti rahaa ja kehittelyä.

Niin se vain menee. Elämme markkinataloudessa jota ohjataan ja seurataan kvarteelettain. Isot yhtiöt ovat pörssissä ja osakkeenomistajille on saatava osingot aikaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Ajatusmaailmana, että tulos revitään työntekijöiden selkänahasta on ainakin toivottavasti jo mennyttä aikaa. Mutta revitäänkö se tulos nykyisin luonnon ja elämän jatkuvuuden perustekijöistä onkin uusi kysymys.

Aikana milloin usean saavuttama peruselintaso on uhattuna onkin hyvä seurata ja havainnoida kuka on valmis itsensä tai lainassa olevan jalanjälkensä myymään. Vain säilyttääkseen elintasonsa tai hankkiakseen ympärilleen lisää materiaa.

Ja kyllä ettei synny väärinymmärryksiä niin kannatan sekä ruoka -ja energiatuotannon omavaraisuutta. Aina kun joudutaan tuomaan palveluita tai tuotteita ”ulkoa” oma kansa häviää. Mutta ehdot millä omavaraisuus saavutetaan ovat meidän omissa käsissä.

Turvemaiden alan kertominen on jossain määrin turhaa, koska suuri osa niistä on muutettu talousmetsiksi tai pelloiksi.

Turvetuotannon osuus soiden luonnontilan menetyksessä on pieni, suurin tekijä on vuosikymmeniä sitten tapahtunut ojitusbuumi, jossa enemmän ja vähemmän onnistuneesti muutettiin rämeitä, korpia ja nevojakin metsiksi.

Huomata täytyy sekin, että etelä-suomen ja lapin tilanteet ovat selvästi erilaiset. Lapissa on vielä varsin paljon luonnontilaista ja sen kaltaista suota, samoin suojelualueita selvästi enemmän kuin etelässä.
Etelä-Suomessa keskimäärin n. 80% suoalasta on ojitettu tai muokattu vielä enemmän.
Eli jäljelle jääneitä, varsinkin hienoja avosoita, tulisi suojella hyvinkin kattavasti.
Toisaalta, turvetuotannon lupakäytäntöjen selvä tiukentaminen voisi itsessään riittää aika pitkälle turvaamaan suot, eikä varsinainen suojelualueiden perustaminen ehkä olisi välttämätöntä. Mutta tällöin maanomistajat eivät saisi mitään korvausta suosta, mikä on saanut MTK:n vaatimaan soiden suojelua. Metsästäjät taas eivät tykkää metsästyskielloista, joita pakkaa soille tulemaan, joten he eivät suojelualueita välttämättä haluaisi (vain että suo säilyy).
Suon reunojen ennallistaminen taas onnistuisi paremmin jos alueelle muodostetaan suojelualue.

Toivottavasti turvetuotanto saataisiin rajattua vähäarvoisimmille pikkusoille, ja vaikka niille turvepelloille, ja vesiensuojeluasiat oikeasti kuntoon.

Lukuja soiden ja muidenkin elinympäristöjen tilasta löytyy http://www.luonnontila.fi sivustolta:
http://goo.gl/TpHT5