Jeessi. Kun aamupäivä alkaa kymmenen jälkeen, niin Tilhilläkin pääsee aika lähelle keskipäivää tankillisella – vaikka saisi koneen käyntiinkin, kun pitää huilinkitaukoja ahkerasti.

Tuo Tilhin suurin raivuri näyttää olevan suosittu versio Kaupungin puisto-osaston kesä-työllistettyjen käsissä. Kone on sellainen röpöttäjä, että se vääntää trimmeriä vaikka koko tankillisen ajaisi kertakaasutuksella ja vaikka se onkin laiska, niin kun kierrokset on kerran saanut johonki 10 000 r /min pintaan, niin se vain mennä pupeltaa.

Sopii työllistetyille ja työhaluttomille oikein hyvin. Sitä voisi verrata traktoriin maantiellä. Huskun 555 on vastaavasti  kuin Ferrari Saksalaisella moottoritiellä.

Taitaa käyttökokemukset olla vielä aika vähissä uuden fs 561 kanssa?

Saakohan sektorisuojan vaihdolla tuon 250 mm terän vaihdettua pienempiin malleihin?

Jätkä taas röpöttää. Kyllä se aamupäivä alkaa kun pimeä senverran helpottaa että metsässä jotain näkee. Mitään huilitaukoja ei tarvitse pitää, kyllä Stihlin uusilla valjailla jaksaa kantaa aamupäivän yhtä soittoa. Puoliin päiviin on tapana sapuskapaussi joten aika sopiva tankillinen senpuoleen. Ei siinä mitään välikaasuja tarvita kun terä vain on tikissään. Kyllä koko terän koivua menee lakoon, hiukan pitää joissain avittaa toiselta puolen. Mutta ylispuusto kuusikon päältä pitää alimittaisista raivata ja moto hoitaa sitten aikanan kuitukoon. Hyvä kone tuo Stihl on ja lyhyt putki sopii puskissa touhuamiseen hyvin. Joskus tykkäsin ojanpenkoilla vanhan raivurin pitkästä putkesta mutta nyt ei sellaisia kohteita joten tuo on hyvä.

Isosta koneesta ja terästä mitään hyötyä ole. Ei kai kukaan ainespuuta ala maahan raivaamaan?

Ei ole näköjään vielä saatu selvyyttä, mikä on paras raivaussaha. Eikä varmasti asia tule valmistumaan koskaan. Itse olen sitä mieltä, että merkillä,värillä tai mallilla ei ole suurta merkitystä, kunhan se täyttää käyttäjänsä tarpeet.  Toinen tykkää suuresta, toinen pienestä, joku haluaa rauhallisesti kiihtyvää, toinen että vauhti on heti huipussaan. Nänhän se on parisuhteessakin.

Olen työurani aikana raivannut kolmella sahamerkillä. Husqvarnalla, Jonseredilla ja Stihlillä. Malleja on ollut useita. Tehokkaimpia sahaamistani sahoista olivat Jonseredin 51RS ja 52RS, hyviä kiihtymään ja tehoa riittävästi.  Kestävyys oli kehnonlaista, meni kytkintä , putkea ja kulmavaihdetta. Kulmavaihde oli tosin helppo korjata itse, laakereiden vaihto riitti. Lumiolosuhteissa ei toiminut, ksällä toiminnassa ei ongelmia.

Husgvarnoista sanoisin, että samansuuntaiset käsitykset, kuin Jonseredista, onhan sahakin periaatteessa sama.

Nyt olen sahannut jo varmaan 15 vuotta Stihleillä. 450, 480. ja 460 malleilla. Kun ostin ensimmäisen 450 Stihlin, tuntui alussa, että sillä ei saa mitään aikaan 52 Jonserediin verrattuna.  Käytön myötä tekniikka kuitenkin hioutui sahalle sopivaksi ja samaan päivätuotoksiinhan sillä kuitenkin pääsi. 450 ja 480 malleissa en käytännössä huomannut mitään eroa, ulkoisestihan ne ovat täsmälleen samanlaisia, nelikasikymppisessä tehoa hieman enemmän, mutta ei merkitystä. Stihlit ovat olleet kestäviä ja keveitä, moottoria niistä ei saa loppumaan millään. Nyt on menossa 460 stihlin kolmas saha. Ensimmäisen, tuo kestovoideltu  kulmavaide meni takuuaikana kaksi kertaa, muissa on kestänyt. Käyttövarmoja ovat olleet. Alkuperäiset valjaat tässä mallissa olivat paremmat. Olivat kevyet ja paino oli jakautunut mukavasti vyötärölle ja hartioille, eikä imeneet pahemmin vettä. Uuusimmat X-Treem valjaat ovat kyllä hyvät päällä, kun oppii käyttämään, ovat kuitenkin monimutkaiset säädöiltään. Kypärä päässä niitä ei saa puettua päälleen. Ovat painavammat, kuin edellinen versio. Huonoin puoli on , että ne imevät vettä. Jos päivällä kastuvat ja jättää ne yöksi metsään on seuraavana aamuna jäisissä painavissa valjaissa tekemistä , että saa ne pujoteltua päälleen.