Gla:n periaate on hyvä. Uusia sieniä voi opiskella kokeneen kollegan opastuksella, mutta mieluiten vain sellaisia mitä ei voi sotkea myrkkysieniin. Esimerkiksi koivunkantosieni ja myrkkynääpikkä ovat ulkonäöltään hyvin lähellä toisiaan. Facebookista voin suositella ryhmää SIENESTYS JA SIENTEN TUNNISTUS. Jos tunnistamista varten pitää maistaa sientä, palaakaan ei saa nielaista!

Jotkut saavat vatsavaivoja ylenmääräisestä sienten syömisestä, erityisesti tateista. Tällöin kannattaa kokeilla muita sieniä. On myös sieniallergikkoja ja sitten on niitä jotka eivät ”sulata” sienisokeria eli trehaloosia.

Opin tuolla sieniryhmässä, että on olemassa sieni, joka muistuttaa kovasti suppilovahveroa, mutta ei ole yhtä hyvä ruokasieni, nimittäin kultaheltta. Toinen mielenkiintoinen juttu on, että sienessäkin voi olla sienitauti, nimeltään riesa tai tatinriesa, joka tekee tatista epämuodostuneen näköisen ja syömäkelvottoman, mutta on toisaalta hyödyllinen koska se antaa värjäyksessä lankoihin keltaista väriä. Ihmeellinen on luonto…

Herkkutatit männiköissä, haapa-ja karvarouskut rehevimmissä metsissä.  Voitatit on myös hyviä pannulla sipulin kanssa paistettuna; vähän hankalia käsitellä vain, kun lakit pitää kuoria . Tämän kesän ensimmäiset syöntisienet oli keltahaarakkaita, jotka kasvoi jo heinäkuun alkupuolella männikkökankaalla.

Torvisieniä oli viime vuonna täälläpäin hyvin joten tänä vuonna niitä ei ole.

Noita tiheitä taimikoita/rääseiköitä ei kannata välttää ainakaan jos sieniä haluaa. Saattaa yllättää sienien paljoudella. Kosteus kestää ja sienet tykkää. Kerääminen ei tietysti ole yhtä mukavaa kuin jossain isossa metsässä.