Pohjoisessa on tullut vastaan päälle päin nuorta 02 kl kuusikkoa, jossa kuitenkin tutkimuksen jälkeen ikä yli 100 vuotta, pistää miettimään kasvatusvaihotehtoja. Ja pistää myös miettimään, kun jotkut ihmiset suhtautuvat yli satavuotiaden puustojen hakkuisiin, kuin oltaisiin tekemässä pahinta luonnonraiskuuta. Oli muutoin Keski-Suomessa tuo vajaa 300 vuotias männikkö, jätin siemenpuut ja nyt on taimikko 4 metristä ja tiheää.
Luontoväen perusaatehan on juuri muutoksen pelko.Ajatus siitä että metsän on oltava ”juuri sopivan vanhaa” eikä se saa muuttua siitä miksikään.Mielikuvitus ei riitä tajuamaan että joskus nuokin vanhat puut ovat olleet taimia ja maisema sekä monimuotoisuus on ollut ihan erilaista.Ja tulee väistämättä taas muuttumaan.
Oikea metsän monimuotoisuus on muutos ja miten hyvin sitä kestää .
Monimuotoisuutta voidaan arvioida monella tasolla. On elinympäristöjen vaihtelua ja ties mitä, mutta lajistollinen monimuotoisuus lienee tavoiteltava. Metsätalous heikentää tätä, koska lajisto kärsii nopeista muutoksista ja metsätalous vähentää lajiston sopeutumisen edellytyksiä. Osa lajeista vaatii suuren yhtenäisen elinympäristön, osalle riittää hyvin pieni, esim. yksi lahoava puunrunko.
Koska metsätaloudesta emme voi luopua, eikä itselle valehtelukaan ole kovin järkevää, jäljelle jää mielestäni yksi vaihtoehto: Luontoarvioiden huomioiminen metsätaloudessa. Valitettavasti vihreät ajavat tässä luonnon kannalta oikeita asioita, joten niitä asioita ei pidä periaatteen vuoksi kiistää. Ne pitää voida sovittaa yhteen metsätalouden kanssa. Ainutlaatuisen hyvä esimerkki olisi sorkkaeläinkannan leikkaus, mutta siitä metsätalouden harjoittajat eivät saa luontoväkeä tuekseen. Teollisuus taitaa olla todennäköisempi kumppani.
Minun sielunmetsäni….niitä on monta ja kaikki erilaisia
Ostin -90 alussa n. 50 ha wanhan ”niittypalstan” kairasta. Iso joki virtaa läpi,koskia kosken perään toista kilometriä. Ikimetsä kumpareita koskien rannalla jossa kantoja ei näy. Tein sinne kalakämpän. Jos metsossa ois varoja suojelisin sen. No suojelen sen muutenkin…
Toinen onkin sitten Ristiinassa. Koko pitäjä oli kaskettu niin ettei 1900 luvun alussa pitäjästä löytynyt tukkipuita pappilan korjaukseen vaan puut ostettiin Suomenniemeltä. Nyt siellä minunkin hoidetussa palstassa huojuu sekaketsänä kuusi-mänty-koivu. yli 500 mottia hehtaari. Naapurissa ”lehtorin palsta”, samasta kantatilasta luhkottu. Hän oli Suomen ensimmäinen teologian nais tohtori. Palsta on oikein risupartojen aarnimetsä. Toki siellä puuta on ehkä yhtä paljonkin kaikkine lahoineen….vaikeakulkuinen. Onhan siellä ötököille töitä. Tuommonen satavuotias rääseikkökö on se risuparran aarnimetsä ja sielun maisema. Ei minun.
Mulla on useita isojakin metsälöitä joissa luppo ja naava kasvaa mutta puu ei enää juurikaan…ikää…ehkä 300-500 vuotta. Ihailen niitä ja säilytän, en suojele, kyllä se luonto saa sen tehdä.
Sielunmaisemani on kuitenkin järkevästi hoidetussa metsässä metsän ikään katsomatta.
Lainaus Risuparralta: ”Yksi kertoo monimuotoisuudeksi sitä , että kilometrin matkalla on eri puu lajien , eri ikäisiä kuvioita ja muutama sora kuoppa!”.
Niinpähän tuli kirjoitettua. Sorakuoppaa en maininnut, mutta kun tuli puheeksi lisätään sekin monimuotoisuuteen. Sellaistakin kun on tullut varjeltua. Oli ikääntynyt ja metsittynyt ja olisi pitänyt muotoilla hiukan, mutta kun törmäpääskyt olivat vallanneet kaikki sorrettavat seinämät. Ei tehty mitään.
Tietenkin ymmärrettiin tarkoitushakuisesti vääriin – lisätään sitten matka kahteen kilometriin. Sillä kahden kilsan matkalla löytyy vielä enemmän ja samoin muutakin kuin puita. Löytyy kaikenlaista örttiä, lahoa, ötökkää, vettä, jne. Aika usein sattuu kohdalle myös uhanalaiseksi luokitettua. Vihersokea ei tietenkään näe metsää puulta eli ei huomaa muuta kuin kauhealla metsätaloudella raiskattua metsää.
Meidän pitää tuottaa metsätalouden tarvitsema puumäärä pienemmällä metsä pinta-alalla kuin ennen ja sen takia talousmetsissä kannattaa kasvattaa myyntipuuta mahdollisimman nopeasti. Suojeluun varattu pinta-ala vain kasvaa, vaikka puun käyttö on kasvu-uralla. Lisäksi on paljon metsäpinta-alaa, jossa puutavaran myyminen jää toteutumatta, on voitu istuttaa puupeltoja, jotka jäävät vaille hoitoa ja muuttuvat ehkä jollain aikajänteellä monimuotoisuutta lisääväksi sekametsäksi. Ei pistetä kaikkea metsä pinta-alaa samaan koriin.
Juuri noin. Lisäksi jos hakkuumäärät alkaa kasvaa reippaammin, vuotuinen kasvu saattaa alkaa hidastua. Perustuuhan osa nykyisestä kasvusta hakkuurästeihin, kun tiheässä kasvava metsä tuottaa kyllä kuutioita ja niillehän me tilastoja lukemalla kumarretaan. Todellisuudessa nuo kuutiot ovat mm. riukuuntuneita ensiharvennuksia ja sellainen ei kilpailukykyä paranna tai takaa pitkäjäteistä puuntuotantoa.
Hiukan surettaa muotivirtausten voima metsätaloudessa, kun viitisen vuotta sitten jk-buumin ollessa kovimmillaan oltiin huolissan lähinnä ylituotannon määrästä. Nyt aletaan huomata, ettei me edes pystytä tuottamaan kaikkea sitä, mille olisi tarvetta. Brunilan lobbaamasta puupulasta ei kuitenkaan ole kyse, koska kyse ei ole metsänomistajien haluttomuudesta myydä puuta. Kyse on paljon monimuotoisemmasta asiasta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.