- Tämä aihe sisältää 23 vastausta, 7 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta sitten toimesta.
-
Sidosryhmäyhteistyön kehittäminen
Riistaneuvostojen tarkoitus on lisätä avointa ja vuorovaikutteista sidosryhmäyhteistyötä ja erilaisten intressien yhteensovittamista. Sidosryhmäyhteistyössä on kuitenkin eräillä hirvitalousalueilla ollut ongelmia, koska on käytetty sanelupolitiikkaa.
Käynnissä on ollut hanke hirvitalousalueiden toiminnan kehittäminen 2019 – 2021. Kyseessä on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama kehittämishanke, joka päättyy vuoden 2021 lopussa.
Hankkeen eräänä tavoitteena on muiden muassa ollut metsänomistajia kiinnostava ”Paikallistason sidosryhmäyhteistyön kehittäminen.”
Toiminnan kehittäminen sidosryhmäyhteistyön osalta näyttäisi annetun Riistakeskuksen tehtäväksi. Riistakeskus on ”ottanut härkää sarvista” lähestymällä yhteistyön kipukohtia kyselytutkimuksella.
”Toteutettu kysely on osa Suomen riistakeskuksen Hirvitalousaluetoiminnan kehittäminen -hanketta ja tukee maanomistajien parempaa huomioimista hirvieläinkantojen säätelyn ja sidosryhmäyhteistyön kehittämisessä.”
Kyselyllä ei kuitenkaan lähestytty riistaneuvoston jäseniä tai neuvoston sidosryhmiä, vaan koko maanomistajakenttää. Ehkä olisi voinnut olla jokin ”neutraalimpikin” yhteistyön kehittäjä, kuin yksi osapuolista yksinään? Kyselytutkimuksen kysymysten asettelullakin on usein merkittävää vaikutusta lopputulokseen.
linkki https://metsastajalehti.fi/metsastys/maanomistajien-kokemukset-suurennuslasin-alla/
Huomioita kyselytutkimuksesta:
”Kysely lähetettiin satunnaisotannalla noin 53 000 maanomistajalle. Vastaajia kertyi yhteensä vajaat 7 500.”
Vastusprosentti oli siis noin 14%.
Ketkä vastaavat kyselyyn? Ne joille asia on ”yks hailei” jättävät vastaamatta. Innokkaat hirvenmetsästäjät ja pahoja hirvituhoja kokeneet metsänomistajat varmasti vastaavat. Vastaajajoukko siis pienenee ja ”polarisoituu”. Kuten uutisestakin selviää: ”Kysymys hirvikannan nykyisestä koosta jakoi vahvasti vastaajien mielipiteet.”Mitä kysyttiin?
Ainakin sitä harrastaako tai onko aikaisemmin harrastanut metsästystä. En ole kyselyä saanut, mutta jos olisin saanut, olisin kyselyssä luokiteltu metsästäjiin, koska olen harrastanut linnustusta, jonka lopetin koska lintukannat heikkenivät, eivätkä kestäneet metsästystä. Itse kuitenkin luokittelen itseni hirvieläimiä metsästämättömiin vahingonkärsijöihin, eli menisin vastaajissa tavallaan väärään kategoriaan.Mitä muuta kysyttiin?
Se ei uutisesta selviä, mutta yksityskohtaisempia kysymyksiä on ollut, koska todetaan ”Suhtautuminen riistataloudellisiin keinoihin hyötyä hirvieläimistä oli vaihtelevaa.”
Tuloksista:
Mielenkiintoista on, että lounaisen rannikon hirvitalousalueella, jossa hirvitiheys on Luken mukaan 6,1 / 1000ha yli 50% metsästämättömistä on sitä mieltä, että hirviä on liian vähän. Metsästäjistä yli 60% on sitä mieltä, että hirviä on liian vähän.
Sama tulos länsi-Uudenmaan rannikon hirvitalousalueella, jossa hirvitiheys on 4,9 /1000ha. Muilla lounaisen rannikon hirvitalousalueilla suhtautuminen oli keskimäärin neutraalimpaa eli puolen vastaajista mielestä liikaa, toisen puolen liian vähän. Niissäkin hirviä on koko maan keskiarvoa enemmän.Keskimääräinen hirvieläintiheys (hirvi+vhp+metsäkauris) Varsinais-Suomessa lienee yli 50 /1000ha. Siitä huolimatta kyselytutkimuksen mukaan maanomistajat, metsästämättömätkin, haluavat lisää hirviä…vaikka olisi jo 6,1 / 1000ha ja koko alueella pieniä hirvieläimiä keskimääräistä enemmän.
Tulos tuntuu hämmentävältä. Jos otetaan vertailukohdaksi vaikka netissä julkaistu Varsinais-Suomen alueellisen riistaneuvoston sidosryhmäkokouksen pöytäkirja, josta ilmenee sidosryhmien silloinen mielipide. Se on ollut yksimielisesti tavoitteen 2,5 / 1000ha kannalla.
Tuntuisi erikoiselta jos maanomistajia ja metsästäjiäkin (rhyt) kattavasti edustava joukko olisi nyt sitä mieltä, että hirvitiheys 6,1 / 1000ha on liian vähän. Lisäksi herää kysymys, kehittääkö tämä tutkimus sidosryhmäyhteistyötä, joka on hankkeen tarkoistus? Toivotaan kuitenkin niin.
Linkki kokouspöytäkirjaan ensimmäisessä kommenttikentässä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.