Tulihan on todellakin vanhojen rakennusten vihollinen. Meillä paloi vuonna 2006 riihi, jonka puista ainakin yksi oli kaadettu talvella 1843-44. Siinä puussa ensimmäinen vuosikasvu oli vuodelta 1592. Se olisi kestänyt vielä vaikka kuinka kauan. Olin teettänyt siihen aikanaan alumiiniaaltopeltikaton ja riihi oli rakennettu kalliosta lohkottujen kivien päälle.
Onnettomuudeksi riihessä säilytetty ruohonleikkuri syttyi tuleen. Arvatkaapa kuinka nopeasti palo levisi pölyssä. Oltiin paikalla ja juoksin vaahtosammuttajan kanssa samuttamaan. Liekit löivät vastaan, joten en uskaltanut lähellekään tulta. Heti sitten räjähtivät bensasäiliä ja akku.
”Kovin ollaan täälläkin luonnosta vieraantuneita kun sanotaan että ennen rakennukset olivat lyhytikäisiä.”
Pahoittelen epätarkkaa ilmaisua. Kerron selkeämmin. Entisaikojen hyville perustuksille tehdyt ja hyvässä katossa olevat rakennukset olivat erinomaisen pitkäikäisiä. Kaikki rakennukset ja rakennelmat eivät kaikin paikoin olleet tällaisia, kuten vieläkin voi vanhoista valokuvista nähdä. Mäkitupalaisilla ja vastaavilla ei usein asuinrakennuksetkaan olleet mitenkään juhlavia, ja lisäksi vähän vauraampienkin eläjien pihapiireissä oli rakennuksia, jotka eivät olleet pitkäikäisiä. Erilaisia suojia ja muita rakennelmia pystytettiin ilman kunnon perustuksia.
Tanelin muisti on tosiaan huonohko. Suomessa maaseudun asuinolot olivat poikkeuksellisen kurjat vielä 1900-luvun alussa ja alkupuolella. Maaseudulla asui valtaosa eli lähes 90 prosenttia väestöstä 1900-luvun alussa.
Asuinrakennusten heikoin kohta oli perustuksissa, sillä ensimmäinen hirsikerta oli lähellä maanpintaa nurkkakivien varassa, ja vetoa estämään tehtiin lisäksi mullasta pengerryksiä seinien viereen. Seuraus oli, että lattia ja hirret homehtuivat käyttökelvottomiksi muutamassa vuodessa. Nämä torpat olivat varsinaisia kurjuuden pesiä, joita ei kannata romantisoida edes nykyajan vihertävien puutohtoreiden. Siellä jäätyivät vauvojen vaipatkin pakkasella.
Asumistiheys Suomen maalaiskunnissa oli keskimäärin 2.4 henkeä huonetta kohden vuonna 1901. Torppareilla ja muulla maaseudun työväestöllä luku oli moninkertainen. Huoneita oli yleensä aluksi vain yksi. Nykyisin Suomessa asumisväljyys on noin 40 asuinneliötä per henkilö.
Kun tiedetään, että ns. rintamamiestalot ovat sotien jälkeen rakennettuja, ei tarvitse ihmetellä, että talot, joita ei ole koko aikana isommin korjailtu, ovat jo tulleet tiensä päähän.
Talot, joissa on tehty jopa peruskorjauksia ja muutenkin on rakennetta päivitetty, ovat toki edelleenkin hyvässä iskussa.
Sanotaan, että talossa pitää olla portaat ( korkea kivijalka) ja räystäät.
Nimetön29.3.2018, 17:21
Juuri näin kuin uusmetsäläinen kirjoittaa. Heikko perustus oli monesti syy rakennuksen loppuun, joka oli hyvin ymmärrettävää hyvän kivijalan vaatimaan suureen työmäärään nähen.
Rakennusten lämmitykseen ei kans satsattu niin paljon kuin nykyään. Naapurin tuvassa oli kaivosta kannettua vettä saavissa mistä aamulla kahvivesi otettiin, kovimpina pakkasaamuina oli emäntä rautakauhalla joutunut lyömään jään rikki veen pinnasta jotta oli kahviveen saanut.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.