Mäntyranta kirjoittaa maanantain 30.11.2020 MT:ssä, että ”Puudieselin päivät on luetut”. Sinällään mainio kirjoitus, jossa käsitellään biotuotetuotannon arvostusta tai sen puutetta, jätti huomiotta mielestäni yhden vieläkin huolestuttavamman asennevian kuin julkisen keskustelun vinouman: metsäalan väki ei itse arvosta sellua.

Aina haikaillaan ”pitkäikäisen” tukin/lankun perään, ettei vain tuhlattaisi puuta selluntuotantoon. Ottaen huomioon, mitä sellusta nykyisin tehdään, tämä aliarvio pahoin sellutuotannon potentiaalia. Parhaillaan sellupohjaiset tuotteet (mm. komposiittilankku, kirjat) ovat vähintään yhtä pitkäikäisiä kuin sahatuotteet. Lisäksi sellupohjaisten tuotteiden kierrätys on varsin tehokasta, mikä jatkaa sen käyttöikää. Eikä sillä liene väliä, onko puu sahattu vai jauhettu lopputuotetta varten. Ei pitäisi julkisesti metsäalalla olevien ihmisten väheksyä sellun merkitystä puutuotteiden perustana tai ainakaan leimata sen ilmastohyötyjä hiilivarastona. Tällainen puhe on käytännössä joidenkin, jotka niin haluavat tulkita, mielestä nykyistä metsätaloutta kyseenalaistavaa harvennuksineen ja avohakkuineen, joissa iso osa on ”arvotonta” kuitupuuta.

Kokonaan toinen asia on tietenkin se, että metsänomistaja saa paremman hinnan tukista.