Jos kerran alueen hirvikanta on männyn uhka, juurikääpä vaivaa kuusta ja maaperän viljavuus ei riitä koivulle, niin tilanne on perin haasteellinen. Tässä tilanteessa näkisin sekapuutaimikon jopa lisäävän hirvituhon riskiä, kun 1) mäntyä nopeampikasvuiset koivut varsinkin istutettuina varjostavat mäntyjä ja 2) hirvet tuntuvat suosivan monipuolista ruokavaliota laidunmaitaan valitessa.

Miten olisi männyn kylvö niin, että kylvökohtia on 4000 – 5000 kpl/ha ja taimikon harvennus tehdään vasta hirvituhoriskin mentyä ohi? Tiheissä taimikoissa ei kokemukseni mukaan hirvet viihdy. Syynä voi olla se, että hirvet karttavat paikkoja, joissa petoeläin voi väijyä puuston katveessa. Talvilaidunalueillahan jonkinasteista syöntiä tulee yleensä joka tapauksessa, mutta ainakin osa männyistä säilyisi ehjinä. Yleensä vaikuttaa vieläpä käyvän niin, että mitä tiheämpi taimikko, sitä vähemmän siellä on hirvituhoja, vaikka syötävää riittäisi. Harvemmat taimikot, joissa puuntuottajan näkökulmasta ei olisi puustossa varaa hirvien laidunnukselle, tärvellään pahiten.

Itselläni on juuri lopuillaan ensiharvennus 20 vuotta sitten männylle istutetulla mt-kuviolla, jossa heinäntorjunta vaikuttaa laiminlyödyn,  täydennetty runkomuodosta päätellen huolimattomasti kuusen avojuuritaimilla ja luontaista koivua tullut vaihtelevasti. Sitten hirvet ovat asustelleet alueella. Hakkuun haasteena metsänhoidollisessa mielessä on mm. se, että koivut ovat nyt noin 15 ja männyt 10 metriä pitkiä. Vaikka vuosittaisessa pituuskasvussa puulajit alkaa olla tasavahvoja, koivulla on sen verran kova etumatka että vaakasuunnassa välimatkaa pitäisi pystyynjäävillä eri puulajin puilla ehkä olla ainakin 4 metriä. Paikoin uhkaa mennä harvaksi ja jos vielä lumi sattuu katkaisemaan sen männyn niin puustoon syntyy valtava reikä.

Nykyisin jätän ripauksen kuusen sekaan leppää mieluimmin kuin jopa koivua, ja kaikki katajat kanssa, haapaakin ne kaatuu talvella sitten jäniksille ruoaksi.. Sekametsä on vaan niin paljon paremman näköinen kun yhden puulajin metsä.. Teeriä näin tänään ja pari palokärkeä, milloin näen Jyväskylän korkeudella villisian, uskon että siihen ei mene kauaa..

Pari 60-luvulla peltoon istutettua 1:1 mänty kuusisekoitusta olen nähnyt lähiseudulla. Niissä ensiharvennusvaiheessa poistettiin kokolailla kaikki männyt, olivat alkuvaiheen kasvussa liian hyvällä pohjalla tulleet etukasvuisiksi ja sitä myöten tulleet oksikkaiksi. Tarkoitus ollut varmaankin juuri päinvastainen, eli kuusella laadutetun tukkimännikön perustaminen. Noiden ja omien tilusten kokemusten perusteella päädyin kokeilemaan sopivalla maapohjalla tätä istutuskuusi+luontainen mänty-yhdistelmää. Viljavammat paikat laitan kuuselle ja ne saavat täydentyä koivulla.

Seuraavina vuosina on mielenkiintoista seurata, miten kuviot etenee. Sen tiedän, että jos mäntyä ei tule, lähistön rauduskoivut hoitavat täydennyksen.

Sekataimikon perustamisessa on vain muistettava kasvupaikan viljavuus, karummalla maalla ensiharvennuksessa on poistettava enimmäkseen siihen asti hyvin kasvanutta kuusta, ettei lopputuloksena ole kituvaa kuusikkoa.

Metsähallitus tosiaan rupeaa suosimaan sekamatsiä tervaroso ongelman vuoksi. Tuon artikkelin mukaan tervaroso on etenkin rehevien maiden ongelma pohjoisessa. Näillä kuusen kasvupaikoilla olisi jo kuusialikasvos hyvässä kasvussa, jos ei olisi raivattu niitä pois. Lisäksi näissä mäntyjen laatu on huono. Samoin etelämmässä nuo rehevien maiden huonolaatuiset istutusmänniköt olisi erityisen kannattavaa uudistaa kuuselle mäntyä harventamalla.

Kannattaisiko metsähallituksenkin ottaa oppia vaikka tämän palstan ihan onnistuneistakin havainnoista pudottaa metsän uudistamisen kustannuksia ja samalla saadaan tauteja paremmin kestäviä sekamatsiä. Esimerkiksi tuo kuusen harva istutustiheys ja siemenpuumännyt. (Ei tietenkään tervarosoisia siemenpuita)