Keskustelut Metsänomistus Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

Esillä 8 vastausta, 21 - 28 (kaikkiaan 28)
  • Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

    Sähkönsiirtoyhtiö poistatutti nyt talvella ilmalinjan/avojohdon mailtani kun aiemmin syksyllä oli asentanut maajohdon, mikä kulkee eri paikasta. Nyt talvella toteutettu purkuoperaatio oli kannaltani ikävä, koska purkuoperaation ohessa he ajelivat maitteni taimikoiden päältä myös muualta kuin linjan välittömästä läheisyydestä. Isoilla koneilla vieläpä.

    Purkuoperaatiosta ei oltu ennalta ilmoitettu mitään maanomistajille, ainoastaan alueella olevat sähköliittymänhaltijat olivat saaneet ennalta ilmoituksen. Itse kuulin viereisen metsätilan omistajalta tapahtuneesta ja kävin tutkimassa jäljet ja kuvaamassa ne dronella.

    Miten lähtisitte purkamaan asiaa? Lähdin kyselemään siirtoyhtiöltä asiasta ja toistaiseksi olen saanut ehdotuksen, että tutkitaan tuhoja keväällä kun lumet sulaa ja lasketaan montako taimea on tuhoutunut.

  • Sulli

    <p>Jos palataan asiaan. Omalla kohdalla yhtiö oli ajellut pääsääntöisesti linjaa pitkin tai  valmiilla urilla ja todellakin järjen kanssa. Esim ei menty viistosti linjan mukaan valtaojan yli vaan 90 asteen kulmassa ja sitten ojan vierustaa. Muutama kuusen turri oli pitänyt kaataa tieltä, mutta siltikin vähäisempi vahinko kuin että oja olisi ryvötty tukkoon. Hyvässä yhteisymmärryksessä haalasin korvaukseksi kasan pylväitä omiin tarkoituksiini. Järkeä voi ja saa käytännön töissä käyttää. Yhden linjan varrella voi olla kymmenittäin maanomistajia. Osa on kieltänyt yhteystietojen luovuttamisen joten kaikkia ei tavoita millään konstilla. Ilmoittautuvat sitten jälkeenpäin.</p>

    tahv0

    Kyseessä 2018 kuuselle istutettu taimikko, joka on lähtenyt huonosti kasvamaan, mutta se onkin sitten eri asia se. Mutta niin on tuossa osia, mitkä varmasti menee maastoliikennelain rikkomisen puolelle. Mitenkä tämmöistä lähtisitte purkamaan ja millaista korvausta pitäisi vaatia? En ajatuksena lämpeä taimikohtaiselle korvaukselle, sillä tämän selvittämiseen on itselläni palanut polttoainetta ja aikaa.

    Gla

    Maastolikennelain perusteella ei korvauksia voi saada. Poliisi voi syyllistä sakottaa, mutta ne rahat menee valtiolle. Harmituksesta ei korvausta saa. Korvauksia saa aiheutuneesta vahingosta. Silloin pitää pystyä osoittamaan aiheutunut vahinko. Jos tasarakenteinen taimikko olisi pilalla, silloin ei yksikköhinta €/taimi päde. Täydennysistutushan ei pysy 5 vuotta vanhempien perässsä, kun isommat alkaa varjostaa.

    Jos tuolla tavalla saa tehtyä laskelman, jota kehtaat esittää ja selkä suorana perustella, siitä se lähtee. Päälle muut selvityskulut.

    Lisäksi voisi yrittää laskea urakoitsijan saamaa hyötyä eli paljonko työ olisi maksanut ilman taimikon tallaamista. Se voisi olla korvaus maapohjan käytöstä. En ole varma, onko tämä pätevä tapa, kun tienkäyttömaksutkin menee tonnikilsojen kautta, ei saadun hyödyn mukaan.

    . Se pitää muistaa, että vahingonkorvaus ei ole bisnestä, eli siinä korvataan vahinkoa, ei rikastuteta vahinkoa kärsinyttä tai lyödä vahingon aiheuttajaa.  Niin kurjaa kuin se onkin. Poliisi lyö jos on lyödäkseen.

    mehtäukko

    Edellisen lisäksi, johtokadun leveys on mitattava keskiviivastaan.  Jos taimia on särkynyt ”muutamia”, en lähtisi karhuamaan. Onko vakuutusta?Isommalti vahinkoa ollen kysyisin sähköyhtiöltä kantaa asiaan .Jos eivät ottaudu mitenkään, ottaisin kolmannen osapuolen arvioimaan vahinkoa ja siitä kuluineen rätinki eteenpäin. ”olen saanut ehdotuksen, että tutkitaan tuhoja keväällä.” on positiivinen singnaali..

    Visakallo

    Ainahan se toki harmittaa, jos vahinkoja syntynyt, mutta eiköhän aloittajan tapauksessakin siitä jotenkin selvitä. Jos pitää omat odotukset realistisina, saattaa joskus jopa yllättyä positiivisesti. Eikö tärkeintä kuitenkin asiassa ole se, että sähkölinja on nyt poistunut mailta, ja maapohja on vapaana kasvattaa puita, käyttää ajourana tai uuden metsätien pohjana, yms. Itselläni on yhden metsätien teko mielessä heti, jos/kun sähkölinja mailtani joskus poistuu.

    Rane

    Sotaharjoitusten jälkien korvaamisessa on selkeä systeemi.Kapiaisen kanssa kierretään laskemassa vahingoittuneet puut ja erikokoisille on omat euromääräiset korvaukset.Harjoitusjoukotkin jättävät lappuja maastoon että vahinko on huomioitu mutta en tiedä meneekö niistä kuitenkaan tieto eteenpäin.Sähköyhtiöt voisi ottaa mallia mutta yhteiskuntasuhteiden vaaliminen ei merkkaa heille niin paljon kuin armeijalle.

    Nostokoukku

    Kuten Gla sanoi, vahingonkorvaus ei ole bisnestä. Usein eurot  alkavat kuitenkin pyörimään silmissä kuin hedelmäpelin rullat. Vahinko on toki korvattava. Toiselle talolleni siirtoyhtiö teki maakaapeloinnin, tietenkin samalla koko kylälle. Ainoa järkevä kaivukohta oli nurmikon poikki. Kaivurimiehen harmiksi siinä oli puolella matkasta viinimarjapensaita. Kysyi varovasti, että kierretäänkö vai siirretään pensaita. Sanoin, että tuon hintainen ja kokoinen kone ei ala kiertelemään eikä puskia paapomaan, metsään vain. Tuli tosi sileä kaivukohta, ammattimies asialla. Myöhemmin kävivät kysymässä haluanko, että kylvävätkö nurmikonsiemenen kaivukohtaan. Sanoin, että siinä on ensi kesänä voikukkaa liiaksikin ja se on parempi kasvi kuin limainen rairuoho. Moni näkyi kyllä kylällä kylvättävän nurmikonsiementä reilun metrin leveälle kaivukaistalle. Lapsellista.

    mehtäukko

    Tuossa on hyvä esimerkki liian ahtaasti ajattelevalle, että voisiko lopputulemaa muutoinkin olla junailtavissa…Aikoinaan sotaharjoitusten runtuja korjatessa, annettu ohje oli selkeä. Jokuhan vaati melkein asfalttia ketunmultatielleen, mutta erehtyi.   🙂

Esillä 8 vastausta, 21 - 28 (kaikkiaan 28)