Keskustelut Metsänomistus Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)
  • Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

    Sähkönsiirtoyhtiö poistatutti nyt talvella ilmalinjan/avojohdon mailtani kun aiemmin syksyllä oli asentanut maajohdon, mikä kulkee eri paikasta. Nyt talvella toteutettu purkuoperaatio oli kannaltani ikävä, koska purkuoperaation ohessa he ajelivat maitteni taimikoiden päältä myös muualta kuin linjan välittömästä läheisyydestä. Isoilla koneilla vieläpä.

    Purkuoperaatiosta ei oltu ennalta ilmoitettu mitään maanomistajille, ainoastaan alueella olevat sähköliittymänhaltijat olivat saaneet ennalta ilmoituksen. Itse kuulin viereisen metsätilan omistajalta tapahtuneesta ja kävin tutkimassa jäljet ja kuvaamassa ne dronella.

    Miten lähtisitte purkamaan asiaa? Lähdin kyselemään siirtoyhtiöltä asiasta ja toistaiseksi olen saanut ehdotuksen, että tutkitaan tuhoja keväällä kun lumet sulaa ja lasketaan montako taimea on tuhoutunut.

  • A.Jalkanen

    Sähköyhtiöillä lienee tekemänsä sopimuksen nojalla lupa liikkua maanomistajan mailla tarpeen mukaan linjan huoltotöissä. Asiallista olisi tietenkin sopia kulkureitti, eli hakisin korvauksia tapahtuneen vahingon mukaan. Urakoitsijat toimivat sitten jatkossa oletettavasti huolellisemmin jos korvausvaatimuksia tulee.

    Tolopainen

    Ilmeisesti yhtiöiden on pakko poistaa maastosta koko pylväs. Muuten olisi helppoa katkaista moottorisahalla ja viedä kevyellä kalustolla pois.

    reservuaari-indeksi

    ”Minusta öykkärimäistä toimintaa mennä kaatelemaan puita sopimatta asiasta, koska maanomistajan yhteystiedot varmasti heillä saatavilla.”

    Kyllä, mutta eivät näköjään jouda soittelemaan. Vähän samanlainen juttu oli meillä päin. Säkällä löysin metsän puolelta kaadetut, kai olivat olleet kallellaan tms. Kun kyselin että miksette ilmoittaneet ongelmapuista niin sanoivat että ko. sähköfirman (mainos) lehdessä oli ilmoitus että hommia alueella tehdään.

    Maksatin viimeistä risua myöten ihan periaattesta. Oli sen verran töykeä asiakaspalvelu ja koko prosessi.

    Hanna
    (yo, ja sen jälkeen aika paljon muita opintoja)

    mehtäukko

    Sähköyhtiöllä on linjatöissään oikeus liikkua mo mailla vain vahinkoa tuottamatta.

    Visakallo

    Sähköpylväs muuttuu ongelmajätteeksi sillä hetkellä kun se poistuu käytöstä. Sen takia ne joudutaan nykyisin poistamaan ”juurineen”.

    Rane

    ”Oli sen verran töykeä asiakaspalvelu ja koko prosessi.”

    Siinä on Grupalla ja asiakaspalvelulla ollut titaanien taistelu…

    mehtäukko

    Titaaniudesta ei tiedä, mutta onhan se hyvä joskus joutua kosketukseen reaali-elämän kanssa?

    isaskar keturi

    Bingin tekoälyllä selvitettynä ei ole sähköyhtiöllä oikeutta ilman eri lupaa liikkua moottoriajoneuvolla maastossa

    Kyllä, sähköyhtiöllä on oltava lupa liikkua moottoriajoneuvolla maastossa 1. Maastoliikennelupa on tarkoitettu kaikelle ja erityisesti toistuvalle maastossa tapahtuvalle moottorikäyttöiselle maastoliikenteelle 1. Luvan saaneen moottoriajoneuvolla maastossa liikkuvan tahon tulee edelleen pitää huolta siitä, että maastossa liikkumisesta ei synny vältettävissä olevaa tarpeetonta vahinkoa tai haittaa luonnolle, ympäristölle, kiinteistölle tai elinkeinoille 1.

    Lupahakemukseen tulee liittää kartta toiminta-alueesta, maanomistajan kirjallinen suostumus, selvitys turvallisuusnäkökohdista ja suunnitelma siitä, miten mahdolliset maastovauriot on tarkoitus korjata ja alue siivota tapahtuman jälkeen 1. Lähetä hakemuspyyntö moottoriajoneuvolla tapahtuvasta maastossa liikkumisesta kunnan ympäristöviranomaiselle kunnan kirjaamon kautta joko sähköisesti tai paperisena tulosteena 1. Liitä mukaan tarvittaessa myös tarvittavat maanomistajien luvat ajamiselle heidän maastossaan 1.

    Toimi näin:

    1. Liitä lupahakemukseen kartta toiminta-alueesta, maanomistajan kirjallinen suostumus, selvitys turvallisuusnäkökohdista ja suunnitelma siitä, miten mahdolliset maastovauriot on tarkoitus korjata ja alue siivota tapahtuman jälkeen.
    2. Lähetä hakemuspyyntö moottoriajoneuvolla tapahtuvasta maastossa liikkumisesta kunnan ympäristöviranomaiselle kunnan kirjaamon kautta joko sähköisesti tai paperisena tulosteena.
    3. Liitä mukaan tarvittaessa myös tarvittavat maanomistajien luvat ajamiselle heidän maastossaan
    reservuaari-indeksi

    No pojat on nyt näppärällä päällä. Taisi olla reaali-todellisuus, mitä m-u tarkoittaa. Tuskin sentään reaali-koe on eliitille tuttu.

    Hanna
    (yo, ja sen jälkeen aika paljon muita opintoja)

    Visakallo

    Yritän vain kuvitella, miten rankkaa Hannan on suvun ensimmäisenä ylioppilaana olla täällä junttien seurassa!

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)