Keskustelut Metsänomistus Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 28)
  • Sähkönsiirtoyhtiön kruisailu taimikossa

    Sähkönsiirtoyhtiö poistatutti nyt talvella ilmalinjan/avojohdon mailtani kun aiemmin syksyllä oli asentanut maajohdon, mikä kulkee eri paikasta. Nyt talvella toteutettu purkuoperaatio oli kannaltani ikävä, koska purkuoperaation ohessa he ajelivat maitteni taimikoiden päältä myös muualta kuin linjan välittömästä läheisyydestä. Isoilla koneilla vieläpä.

    Purkuoperaatiosta ei oltu ennalta ilmoitettu mitään maanomistajille, ainoastaan alueella olevat sähköliittymänhaltijat olivat saaneet ennalta ilmoituksen. Itse kuulin viereisen metsätilan omistajalta tapahtuneesta ja kävin tutkimassa jäljet ja kuvaamassa ne dronella.

    Miten lähtisitte purkamaan asiaa? Lähdin kyselemään siirtoyhtiöltä asiasta ja toistaiseksi olen saanut ehdotuksen, että tutkitaan tuhoja keväällä kun lumet sulaa ja lasketaan montako taimea on tuhoutunut.

  • Nostokoukku

    Eikös siinä ole käypäinen ehdotus. Aikoinaan työnantajani korvasi tahattomat vahingot, niitä aina joskus tuli, kertoimella: vahinko×1,5.

    Gla

    Millainen taimikko on kyseessä?

     

    mehtäukko

    Jos kyseessä on vuokratun johtokadun ulkopuolella tapahtunut kruisailu, kysehän on suoraan maastoliikennelain rikkominen. Sinällään kyseessä ei ole sähkö- yhtiön, vaan sille urakoivan töplös.

    A.Jalkanen

    Onhan maastossa pakko ajaa että saa maanomistajan linjan purettua, mutta aloittajalla olisi ollut tilaisuus osoittaa jokin toinen ajoura työlle jos häneen olisi oltu yhteydessä ennen työn aloittamista. Huonoa asiakaspalvelua.

    mehtäukko

    No eihän se noin mene. ” osoittaa jokin toinen ura”, miksi kun johtokatu on olemassa?

    Metsäkupsa

    Mailtani on vuosien varrella purettu  useita keskijännitelinjoja, eikä purkutöiden aloittamisesta ole koskaan ilmoitettu. Koneet ovat yleensä pysyneet 10 m johtoalueella, joten olen välttynyt niissä vaurioilta. Taasen ilmakaapeleiden osalta ei aivan yhtä siististi ole mennyt. Kun nykyisin kaivavat tolpat maasta, niin kaivinkone ei parin metrin uralle mahdu. Ennen muinoin sahasivat maarajasta poikki ja mönkijällä rassasivat pois.

    A.Jalkanen

    Hyvä kysymys mehtäukko. Ehkä pitkä ajomatka johtokäytävää pitkin?

    isaskar keturi

    Silkkaa välinpitämättömyyttä toimijoilta. Maastoliikennelain rikkominen on poliisiasia, eli poliisin tulisi puuttua viran puolesta lain rikkomuksiin ilman rikosilmoitusta. Näin vaikka luvan kanssa saisikin ajaa.

    Itsellä kävi kerran niin, että sähköyhtiö kävi poistamassa linjan päälle kallistuneen puun ja siinä samassa kaatoi toisenkin tukkikokoisen puun johtokadun ulkopuolelta. Minusta öykkärimäistä toimintaa mennä kaatelemaan puita sopimatta asiasta, koska maanomistajan yhteystiedot varmasti heillä saatavilla.

    Metsäkupsa

    Syitä miksi eivät aina pysy johtokäytävällä on monia. Ensinäkin urakalla hommat annettu, jolloin vaarana hiukan oikaista ajan säästämiseksi. Kaivinkoneena useimmiten yhdistelmä kaivuri kumipyörillä, uppoaa helposti pehmeiköihin, myöskin kaltevuudet aiheuttavat ongelmia. Lopuksi köyttävät pylväsnipun hinaukseen peräänsä lähimmälle rekalla kuljettavalle tielle odottamaan hävityslaitokselle noutoa. Tekijöitä ja urakoitsijoita on moneen lähtöön, joten kaikkeen on syytä varautua.

    mehtäukko

    Juuri noin i-keturi. Olen noissakin hommissa ollut niin läheltä mukana, että tiedän jotain. Tolpathan irrotetaan telakoneella linjan sivuun linjaa pitkin pois ajettaviksi, samoin kaapelit, jotka kelataan pitkiltä matkoilta, vaikka tieltä käsin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 28)