Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 8,041 - 8,050 (kaikkiaan 8,166)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • MJO

    Eihän etelässä kaupunkien ja valtateiden lähellä tarvi mitään 2km etäisyyttä olla.

    Ei tarvitsekaan. Siellä eivät maanomistajan vuokraa, eikä kaupungit kaavoita. Kaupunkilaiset vuokraavat perähikiät myllyjä varten.

    mehtäukko

    Kuten aikoinaan mainitsin, tuulinen meren aava olisi myllyjen paikka ollut alun perinkin. Ei olisi tarvinnut tunkeutua johtokatuineen metsiin ja pelloille.

    käpysonni käpysonni

    MJO:n halveksimalle perähikiälle tulette kyllä mökkeilemään isännän elkein,   ette maksa tiemaksuja,  vaan teille pitäisi ilmaiseksi tiet aurata, sorittaa ja lanata, ja kehtaatte vielä itkeä ja riehua, kun kesämökin vierestä kaadetaan puita.

    MJO

    Molemmat käy. Eivätkä sulje toisiaan pois. Merellä jää pois ainoastaan Kiimankin voittama kadehtiminen. Tälläkin palstalla suurin vastustuksen syy on kadehtiminen vuokratuloista.

    Rukopiikki

    Kaikki ei ole niin pikkurahan tarpeessa että tuulivoiman kaltaselle ympäristön raiskuulle maatansa vuokraa. Ja siitä kärsii vielä muutkin siirtolinjoineen ja maisema ja meluhaittoineen.

    MJO

    MJO:n halveksimalle perähikiälle tulette kyllä mökkeilemään isännän elkein,   ette maksa tiemaksuja,  vaan teille pitäisi ilmaiseksi tiet aurata, sorittaa ja lanata, ja kehtaatte vielä itkeä ja riehua, kun kesämökin vierestä kaadetaan puita.

    Kesämökkiläiset ovat ihan samalla tavalla tieosakkaita, kuin muutkin kiinteistöjen omistajat. Minulla ei ole kesämökkiä perähikiällä eikä tule. Metsää on kylläkin.

    MJO

    Kaikki ei ole niin pikkurahan tarpeessa että tuulivoiman kaltaselle ympäristön raiskuulle maatansa vuokraa.

    Ei olekaan, mutta tarpeeksi moni on. Kateellisempia ovatkin ei metsän-omistajat.

    kmo kmo

    Vaan Danny, auta Armias jos mökkeilijä menee arvostelemaan että saari-, ranta- taikka vaarahakkuu pilaa mökkiläisten maisemat, siinä vaiheessa kuulevat kyllä miten pitää maiseman muuttumiseen suhtautua!

    MJO

    Niin sehän on silloin ’omistajanoikeus’. Siinä vaiheessa kun naapuri saisi vuokratuloja, ei enää olekaan naapurilla oikeuksia. Ihan sama sähkönhinnoille, kunhan se ei saa mitään!

    mehtäukko

    Eihän omistajanoikeus ole tarkoitettu toteutettavaksi siten, että naapurustot ylikävellään sen varjolla?

Esillä 10 vastausta, 8,041 - 8,050 (kaikkiaan 8,166)