Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 7,851 - 7,860 (kaikkiaan 8,176)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Visakallo Visakallo

    kmo: ”Mitähän Visakallo on mieltä, oliko Tshernobyl tyyppiset reaktorit turvallisia vaiko eivät?”

    En ole ydinvoima-asiantuntija, saattavat toki olla vaarallisempia, mutta onhan niitä edelleen aika paljon käytössä. Eikös se Tsernobylin onnettomuus johtunut uhkarohkeasta kokeesta, joka karkasi käsistä, ei varsinaisesta tuotantoajosta. Oli miten oli, EU:ssa oltiin vielä 2004, kun Liettua liittyi EU:n ja Naton jäseneksi, siinä uskossa, että Venäjältä saa halpaa maakaasua ja sähköä rajattomasti ilman ongelmia. Tämän takia Liettuan EU:n jäseneksi pääsyn ehtona oli ydinvoimalansa sulkeminen. Järkevämpää olisi ollut voimalan uudistaminen länsimaalaiseksi. EU on nyt joutunut maksamaan Liettualle 20 vuodessa enemmän voimalan sulkemisesta johtuvia tukia kuin mitä voimalan uudistaminen olisi maksanut. Samalla koko Balttia saatettiin riippuvaiseksi venäläisestä energiasta. Sen aikaiset EU:n päätökset olivat  kuin suoraan Putinin pelikirjasta. Saksa seurasi myöhemmin perässä aivan saman pelikirjan ohjeiden mukaisesti.

    kmo kmo

    Ingalinan sulkeminen ei juuri vaikuttanut sähkön hintaan Liettuassa, samat pari kolme senttiä alle EU keskiarvojen ollut koko Liettuan EU jäsenyyden ajan. Jäsenyyden jälkeen on rakennettu linjat Liettuasta Ruotsiin (700 MW) ja Puolaan (500 MW), ja Virosta Suomeen Estlink 1 ja 2 (1000 MW), että ei tuolla ydinvoimalan sulkemisella  mikään mahdottoman huono lopputulos ollut.

    Suotola

    Lainaus: ”Sähkön varavoima on tulevaisuudessa yhä enemmän kulutuksen joustossa, kun Suomessa tulevaisuudessa on miljoona sähköautoa ja kaksisuuntainen lataus, sähkömarkkinat kääntyy uuteen asentoon.”

     

    Aika alkeellista, että kulutuksen on joustettava yli euro/kWh hinnan takia silloin, kun tarve olisi tärkein ja suurin eli arkipakkasella. Ja nyt talvet ovat olleet mietoja. Vielä tulee kuukauden -20-35 asteen pakkaset, joka koettelee tämän suunnittelemattomuustalouden kunnolla. Mennään vain muotivirtausten mukaan perustoiminnoissa laput silmillä.

    Jo nyt jotkut tekevät hyvää tiliä suht  sekunttimyynnillä luvaten akkunsa vapaasti käyttöön 50 hertzin tasaamiseksi sekuntien häiriötilanteissa. Ehkä just nuo sähköautojen akut voidaan valjastaa tuohon, mutta se vaatii iltapäivisin vielä paljon älykästä latausinfraa ympäri maata toteutuakseen. Öisin tuo lienee osin jo mahdollista.

    Tolopainen

    Joillakin on pitkä näkemys ja kokemus. On pari ennustetta, jotka eivät ole koskaan Suomessa toteutuneet. Sähkön kulutuksen kasvu ja työvoimapula. Näitä on ennustettu muutaman vuosikymmenen välein.

    MJO

    Vielä tulee kuukauden -20-35 asteen pakkaset, joka koettelee tämän suunnittelemattomuustalouden kunnolla.

    Tuleekohan enää? Veikkaan täysin lumetonta talvea ennemminkin. 80-luvulla oli Finlandiahiihto järven jäällä. Olisikohan onnistunut kertaakaan 2000-luvulla?

    konstapylkkerö2

    2010 oli 5 viikkoa yli -20 -asteen pakkaset, yllättäen.

    MJO

    2010 oli 5 viikkoa yli -20 -asteen pakkaset, yllättäen.

    Niin jossakin paikassa. Ei varmasti ollut koko Suomessa.

    konstapylkkerö2

    Voipi tulla koko Suomeenkin, kun Siperian kylmät liikkuu tänne nykyään.

    MJO

    Kaikki on mahdollista. Jos pahimmat ennusteet golf-virran pysähtymisestä toteutuisi. Kylmän lisäksi tulisi nälkä.

    Izuzuuppinen Izuzuuppinen

    Pakkasista. Ilmatieteenlaitoksen säätiedoista löytyy mielenkiintoisia faktoja. Yksi tällainen on se, että Etelä-Suomessa on keskimäärin 25C pakkasta vain muutama tunti vuodessa. Muina tunteina on lämpimämpää.

    Koska sähköntuotantomme on osittain sääriippuvaista, tarvitaan kykyä sopeutua sekä tuotannon että kulutuksen osalta. Tässä ei ole mitään uutta, koska koko verkkosähkön historian aikana on aina ollut tarve tasapainottaa tuotanto ja kulutus. Muutoin systeemi ei toimi.

    Teknologia mahdollistaa takavuosiin nähden huomattavasti laajemman ja hienojakoisemman tasapainotuksen ja sen pääasiallinen liikkeellepaneva voima on raha. Häiriöreservimarkkinalta saa paremman hinnan kuin perussähköstä, mutta osallistuminenkin on kalliimpaa. Huippukulutuksen aikana sähkö maksaa enemmän kuin alemman kulutuksen aikana. Markkinamekanismi tarjoaa investoijille mahdollisuuden ansaita mutta myös hävitä.

    Sähkön muuttuva hinta on olennainen osa toimivaa markkinaa. Ilman sitä olisimme jossain keskusjohtoisessa sosialistisähköjärjestelmässä, jonka toiminta muuttuisi subventioverorahojen kyllästämäksi tuhlaamoksi aivan samoin kuin muutkin sosialistien rakentamat isännättömän rahan häkkyrät.

Esillä 10 vastausta, 7,851 - 7,860 (kaikkiaan 8,176)