Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 7,821 - 7,830 (kaikkiaan 8,553)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Visakallo Visakallo

    Vaikka Suomen koko kolmen miljoonan autokanta sähköistyisi kokonaan, sen vaikutus sähkön kokonaiskulutukseen on yllättävän pieni. Ylivoimaisesti eniten sähköä kuluu jatkossakin teollisuuteen ja erityisesti uuteen paljon sähköä kuluttavaan toimintaan, joista tekoäly datakeskuksineen on kaikkein lähinnä tavallista kuluttajaa. Toimen suuri kuluttaja on sähköistyvä kaukolämpö ja muu kiinteistöjen lämmitys.

    Visakallo Visakallo

    Viro ja koko Balttia tarvitsisi ydinvoimaloita, jotta ne saataisiin sähköomavaraisiksi ja hiilineutraaleiksi. Tuuli- ja aurinkopuistoja on rakennettu sinnekin runsaasti, mutta sielläkin niissä  on sama ongelma kuin meilläkin, eli sähköä syntyy vain silloin kun tuulee ja aurinko paistaa.

    Apli

    Sähkön hinta palasi energiakriisiä edeltäneen ajan tasolle | HS.fi

    HS hyvä juttu sähkön hinnasta tänä vuonna, ja tulevasta vuodesta on tulossa näillä näkymin halvempi kun tämä vuosi, johtuen viron kaapelin korjauksesta ja edelleen lisääntyvästä tuuli ja aurinkovoimasta.

    <span class=”article-leadin”>Suomalainen</span> sähkö oli kolmanneksi halvinta Euroopan talousalueella, Energiateollisuus kertoo. Vielä edullisempaa sähkö oli Ruotsissa ja Norjassa.

    Tolopainen Tolopainen

    Baltiaan ei koskaan rakenneta ydinvoimaa, sähkön tarve on muutamia tuhansia MWh, 500 tuulivoimalaa kun rakentavat se on siinä. Sähkön varastointia pitää lisätä.

    Apli

    Baltiassa on puhuttu vuosikaudet niin ydinvoimalasta kuin esim sellutehtaasta, kumpaakaan ei rakenneta sinne, ei sielläkään ole semmoisia pääomia, puhumattakaan teollisuutta joka sen tekisi vrt TVO, ulkomaalaisille sijoittajille liian epävarmat markkinat venäjän lähellä vaikka Natossa olevatkin.

    Visakallo Visakallo

    Tolopainen vetelee nyt vähän mutkia suoriksi. Baltian maissa on asukkaita yli kuusi miljoonaa, eli puoli miljoonaa enemmän kuin Suomessa. Vesivoimaa siellä kyllä on, mutta ei siinä määrin kuin meillä. Sähkö on pitkälti tuonnin varassa, Suomi on vain vain yksi suunta siinä. Tuuli- ja aurinkopuistoilla, ja sähkön varastoinnilla ei tätä yhtälöä pelkästään valitettavasti ratkaista.

    jees h-valta

    Jos on tuontia en kyllä ymmärrä miten sitten ei tuuli-ja aurinkovoima olisi riittävä resurssi. Ei taatusti todellakaan kannata pieneen markkinaan ydinvoimalaa rakentaa. Sitäpaitsi aika hankala juttu on myös sotatilanteessa suojata ydinvoimalat. Kuten Ukrainassakin on nähty ydinvoimalan valtaus on ja pysyy.

    Visakallo Visakallo

    Ei  koko  Balttia todellakaan ole mikään pieni markkina. Suomestakin on jo merkittävä osa rakennusteollisuudesta ulkoistettu sinne. Ennen sieltä tuotiin meille vain puuelementtejä, nyt myös yhä enemmän betonielementtejäkin! Suomessa tehtyjä huonekaluja alkaa olla jo vaikeaa löytää. Jos tilaat jotain tavaraa netistä, lähetyspaikka on yhä useammin Liettua. Kivennäisvesistä yhä  suurempi osa tulee etelän suunnasta, samoin oluista. Tuulikaapeissa myytävät polttopuunyssäkät ovat useimmiten Baltiasta, samoin puutarhamyymälöiden kasvuturvesäkit. Liettualaiset omistavat puolestaan suurimman osan Suomen taimitarhoista. Latvialainen lentoyhtiö kyyditsee nykyisin suomalaisiakin jo yli 80 paikkakunnalle ympäri maailman, jne.

    Tolopainen Tolopainen

    Onko Visakallolla mitään käsitystä paljonko uusi ydinvoimala nykyisin maksaa, se maksaa yli 20mrd€. Baltian maiden BKT on puolet Suomen tasosta ja sähkön kulutus kolmannnes siitä mitä täällä.

    kmo kmo

    Koko Baltian sähkönkulutus on tällä hetkellä luokkaa 3000 MW, kissannahkasähköä jos verrataan Norjan 18 000 MW, Ruotsin 20 000 MW tai Suomen 12 000 MW. Baltian tuulivoimaloiden kapasiteetti on muutama sata MW, lisää varmasti mahtuisi, jos ei sitten tutkien toiminnat rajoita.

Esillä 10 vastausta, 7,821 - 7,830 (kaikkiaan 8,553)