Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 7,151 - 7,160 (kaikkiaan 8,182)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Rukopiikki

    Kovin vähän niissä tuntuu kotimaista olevan. Ruottalaiset säännöstelee suomen järviäkin.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Älä kmo ala sekoilla, tottakai kelpaisi suomalaisten tekemä suomalainen ydinvoima oikein mainiosti. Siinä ei ole ongelma kuin epäisänmaalliset Vihhreät ja Keskusta. Viherhuijauksessa luovutaan polttoon perustevista energioista.

    Stubbin hallitus oli aika pakotettu jopa Venäjää ottamaan mukaan siihen kun tiedetään, että ilmastopolitiikka kusee jos sitäkään ei saada tehtyä.

    2014:”Luonnonsuojeluliitto oli yksi Helsingissä torstaina marssineen Fennovoiman vastaisen mielenosoituksen järjestäjistä. Suomen Luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö eivät ihan heti lopu perusteet Fennovoiman ydinvoimalahankkeen kritisoimiseksi.

    Kmo ja MJO taitaa olla viherhuijattuja kun ydinvoima on aina nähty vihreissä vastuksen kohteena ja luonnonsuojeluliitto on ajanut kanssa pelkkää tuulivoimaa. Jos Trump olisi heittänyt Suomestakin viher porukan hiuksista … Olisi täälläkin ydinvoimaa yllinkyllin eikö kivihiiltä tarvitsisi meille polttaa. Kokoomus on ainut isänmaan asialla olleista sekä perussuomalaiset missä on ymmärretty aina ydinvoiman tarve.

    Sähköyhtiön sovellus sanoi minulle: ”käytä sähköä 23-04” ”älä käytä sähkö 7-20.” Niinku sekin tietää, että tässä ole järkeä. Markkinahinnan keskihinta käytetyssä sähkössäni on tältä kuulta 9,27c kun markkinahinta on 6,7c. Eli 7,37 hintatakuulla olen toistaseksi voitolla. Ja mielelläni maksan hintatakuusta, että puuta palaa sähköksi säästä ja tuulesta riippumatta.

    Nostokoukku

    Kuinka on mahdollista, että Venäjän osuus kaasumarkkinoista on 15% ? Eikö kauppapakotteet toimikkaan? No, vanha sanonta on, että oma suu on lähempänä kuin kontin suu. Tässä tapauksessa Saksan suu on lähempänä kuin Ukrainan suu.

    Nostokoukku

    Ruplan arvon romahdettua Saksa haluaa lieventää Venäjän pakotteita turvatakseen kaasukaupan.

    Visakallo Visakallo

    Yksi asia tässä taitaa nyt olla jo lähes varmaa: Tänä talvena pörssisähkön hinta nousee Suomessa, jos muualla Euroopassa syntyy kaasupula.

    kmo kmo

    Itävalta-Unkari nauttii vielä täysin putkin verikaasusta.  Vuoden vaihteessa pitäisi sopimuksen mennä umpeen.

    kmo kmo

    Fiksut on tajunneet jo vähemmällä selittämisellä ja toiset eivät sitten millään. Ydinvoiman rakentaminen ei ole minusta kiinni, maailmalta ei vaan löydy rahoittajia joilla on halua sijoittaa 10 miljardia jotta kymmenen vuoden päästä saataisiin 1000-2000 MW tehoa lisää nykyistä halvemmille sähkön hinnoille.

    MJO

    Trump olisi heittänyt Suomestakin viher porukan hiuksista … Olisi täälläkin ydinvoimaa yllinkyllin eikö kivihiiltä tarvitsisi meille polttaa.

    Joo, sehän olisikin hienoa, kun yksi tuuliviiri pystyisi päättämään yksin kaikesta.

    Kalle Kehveli

    Joo, sehän olisikin hienoa, kun yksi tuuliviiri pystyisi päättämään yksin kaikesta.

    Parempi olisi yksi Urkki päättämässä kuin 200 idioottia.

    käpysonni käpysonni

    Kaikesta polttamisesta eroon…..? Kyllä ok-talojen takoissa, saunoissa, mökkisaunoissa  ja muissa tulisijoissa tullaan  tulevaisuudessakin polttamaan puuta, sellaista tahoa ei olekkaan, joka nuo uskaltaisi kieltää.

Esillä 10 vastausta, 7,151 - 7,160 (kaikkiaan 8,182)