Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 6,611 - 6,620 (kaikkiaan 7,664)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Kalle Kehveli

    Maaseudu tulevaisuus:

    ”Voiko poiketa aiemmin tehdystä sopimuksesta?” Tuulivoimalat siirtyivät ulkomaiseen omistukseen, ja maata vuokraava kunta on nyt ryhtymässä oikeustoimiin. 

    Karstulan kunnanjohtaja Pekka Kanervion mukaan italialaisfirma ilmoitti muuttaneensa purku- ja ennallistamisvelvollisuutta koskevaa takausta siten, että indeksiehto on poistunut.

    Näin se homma toimii. Moni kunta on vielä kusessa, kun viimeinen voimaloiden omistaja on pöytälaatikkofirma.

    mehtäukko

    Sitä saa mitä tilaa. Siihen loppuu sekin vouhotus.

    Nostokoukku

    Reilu vuosi sitten kaikki purkuvelvoitteen epäilijät leimattiin tällä palstalla aivan höpö-ukoiksi. Vakuudet piti olla kuulemma varmemmassa tallessa kuin Suomen Pankissa.

    Visakallo Visakallo

    Näin se silloin oli. Minäkin koetin hyvin varovasti huomautella realiteeteista, mutta tulin leimatuksi tuulivoiman vastustajaksi ja muutenkin ajastani jälkeen jääneeksi. Täälläpäin tuli kokemus italialaisesta firmasta hoitamassa jätehuoltoa. Kokemukset eivät olleet millään muotoa rohkaisevia. Ranskalaisten firmojen kanssa saa myös olla todella varuillaan.

    Jätkä

    Yksi sähkösopimusmalli on halvin – energiapomo seurasi vuoden omaa kulutustaan ja laski | Uutissuomalainen | Keskisuomalainen (ksml.fi)

    Fakta Juttu.!

    On todellakin yllättävää, että monesta vaihtoehdosta yksi on halvin. Vielä enemmän yllättää se, että samasta sumasta yksi vaihtoehto on kallein. On suorastaan mykistävää Faktaa!

     

    Tolopainen

    Pitää kuulemma isoja investointeja siirtää myöhemmäksi, kun sähköverkkojen siirtokyky ei riitäkään. Se on hyvä, että nyt huomattiin vasta tämäkin ongelma. On isot suunnitelmat uusista tuulivoimaloista, mutta siirtoyhyeydet ovat unohtuneet. Uuteen tekniikkaan siirtyminen vie vuosikymmeniä, on aivan turha asettaa täysin utopistisia tavoitteita, kun resurssit puuttuu. Suomi on köyhä, siksi jää. Suomen tärkeimmät vientituotteet ovat edelleen paperi ja kartonki. Miten tässä on näin päässyt käymään, mitään uutta yhtä vahvaa toimialaa ei ole tullut viimeisen 100v aikana kuin metsäteollisuus. Onhan meille tietenkin tullut julkiselle sektorille puoli miljoonaa virkamiestä, mutta teollisuus heidänkin palkkansa maksaa.

    Visakallo Visakallo

    Sähkönsiirron ja -varastoinnin kustannus on kaikkiaan 10 miljardin euron luokkaa. Tämän lisäksi meitä odottaa Kauppalehden mukaan muitakin miljardikuluja.

    Suomessa täytyy tehdä 2,7–4,7 miljardin euron investoinnit CO2-infraan. Miljardisummaan päätyi uudessa selvityksessään.

    Hiilidioksidi-infrastruktuuriin kuuluvat hiilidioksidin välivarastot sisämaassa ja rannikolla sekä kuljetus putkistojen, rautateiden tai rekkakuljetusten kautta.

    Lopulliseen kohteeseen CO2 viedään laivalla. Lopullisia kohteita ovat muun muassa geologiset varastot Norjan tai Tanskan merialueilla, jonne hiilidioksidia aiotaan viedä varastoitavaksi.

    Paljon puhutun vedyn varastointi ja kuljetus vaativat myös vastaavia miljardi-investointeja.

    Apli

    Tänään ja loppuviikkohan näyttää taas oikein hyvältä ja tuuliselta eli sopivat kelit meille pörssisähköä käyttäville.

    Visakallo Visakallo

    5,85 senttiä/kWh +3,64 eur/kk on minulle ihan sopiva sähkön määräaikainen verollinen hinta. Syyskuun lasku oli 44,32 eur. ( sis alv 9,01 eur)

    Nostokoukku

    Outoa, että puutteet siirtokapasiteetista putkahti vasta nyt esiin. Taitaa liittyä vankasti valtion päätökseen suitsia siirtoyhtiöiden kohtuuttomiksi kasvaneita voittoja. Ilmoitus saattaa olla imperiumin vastaisku.

Esillä 10 vastausta, 6,611 - 6,620 (kaikkiaan 7,664)