Kuluneella vetorattaalla ja ketjulla sahatessa ketju alkaa pompottamaan. Syö laippaa ja katkaisee itsensä. Kiitos havainnosta kuuluu ohuelle rahapussilleni.

Nostokoukku. Kyllä havaintosi ovat aivan oikeat. Kun vetoratas on kulunut liikaa, on sen halkaisija niissä ketjun kosketuskohdista mitaten kulunut yli 0,5 mm. Vetokehältä saa työntömitalla mitattua syntyneiden kolojen syvyyden, eikä se saisi olla yli 0,25 mm.

Tyhmempikin tajuaa, että kun ketju käytössä ”venyy” ja vetoratas pienenee, niiden yhteensopivuus huononee – sama tapahtuu myös kärkipyörällä.

Kaikkein tyhmimmät eivät ymmärrä, miksi ketju , sitä käsin pyöritettäessä, rutisee. ja joka vetohampaan kodalla nytkähtää. Uudenveroiset terälaitteet eivät rutise, ja ketjua nopeasti nykäistäessä, se menee suhahtamalla annetulla vauhdilla jonkin matkaa. Öljylaatu ei siihen juurikaan vaikuta, paitsi rypsiöljy on liukkaampaa.

Nyrkkisääntö on ollut, että vetorissa vaihdetaan noin kolmen ketjun jälkeen ketjunvaihdon yhteydessä uuteen. Näin ketjut voi sahata loppuun, ne eivät katkeile, eikä rutaja pyöriessään.

Minä en yleensä omassa sahailussani kiristä ketjua oikein tiukalle. Rehellisesti sanottuna se mieluummin hieman roikkuu. Kyllä pyörii kevyesti ja äänettömästi.

Ei vetorattaan vaihto 7-hapaisesta 8-hampaiseen kulumisesta aiheutuviin ongelmiin auta. Kasilla tulee ketjuun vähän vauhtia lisää, mutta kuuluessaan aiheuttaa saman ongelman. 1,5 millisellä on vähän suurempi vastus, mutta jos on iso saha, eroa ei huomaa ja saattaa kestää paremmin. Tärkein asia kuitenkin laipan, ketjun ja vetorattaan kestämiselle on oikea viilaus. Ei liikaa ”haukannokalle” eikä takakenoon ja molemman puolen hampaat viilattava samaan kulmaan. Kaikki hampaat vielä saman mittaiseksi. Jos parikin hammasta on eri mittaisia, aiheuttaa ketjun tärinää ja lyhentää käyttöikää.

Appiukolla oli aikoinaan sementtisäkin painoinen Homelite rankasahana. Tykkäsi kovasti, kun sai kuulemma oikein painaa rankakasaan. Ei tykännyt ammattisahoista, nykyajan rimpuloista, jotka vähänkin painaessa tukehtuvat. Oli turha selittää, ettei sahaa tarvitse omalla ruumiinpainolla rankakasaan painaa. Jos ketju on kunnossa, saha vetää kyllä itse itsensä puuhun. Ukolla oli ketju siinä kunnossa, että oli ihan sama miten päin se laipalla oli. Ketju on oltava napakan kireällä. Löysä roikkuva ketju syö laipan kärkeä heti kärkipyörän takaa ja kuluttaa enemmän myös vetoratasta.

Jätkä. Luulen, että minun munani ovat vain keskikokoa, mutta jotain tuli sahoista, ketjuista ja laipoista 20 vuoden ammattimetsuri uralla opittua. Löysällä roikkuvalla ketjulla sahattaessa ketju ei kuormita tasaisesti laippaa. Etenkin karsittaessa sahataan enimmäkseen laipan kärkiosalla ja laipan kärkiosa kuormittuu eniten alapuolelta juuri kärkipyörän takaa. Siihen syntyy kierrettä ja kuluu selvä painauma. Kierre on lohkeamisen takia viilattava ajoittain pois, laippa on lisäksi hyvä kääntää ajoittain toisin päin juuri tasaisemman kulumisen takia. Tuohon laipan osaan ei syntyisi tuota kierrettä, jos siihen ei kohdistuisi suurin kuormitus. Löysä ketju nopeuttaa tätä kulumista. Syntyneet terveet viilataan pois lohkeamisen estämiseksi, kulumisen estämiseksi viilauksesta ei ole apua. Löysä, roikkuva ketju on muutenkin ”holtittomampi” sahata. On isomunaisten machoilua sahata roikkuvalla ketjulla. Heillä on vaarana, että kriittisellä hetkellä päähän ei riitäkkään verta ja menee taju, tai ainakin järjen käyttö estyy. Koskaan en ole saanut sahaamalla ketjua niin kuumaksi, että se karaistuisi. Teräksen karaisu kun vaatii yli 1000 asteen lämpötilaa. Halpisketjujen osalta olemme saman kokoisilla munilla liikenteessä. Halvan ja hyvän valmistaminen on lopetettu jo kauan sitten.