Rehevillä mailla jatkuva kasvatus voikin olla hyvä vaihtoehto. Niitä kun ei pohjoisessa juuri ole. Tuoretta kangastakin niukemmin kuin karumpia maita.

Seminaarikommentteja osa 2. Lisäsin omiin kommentteihin nimikirjaimeni, että erottuvat.

Markku Saarinen: ”Hiili karkaa taivaalle ojitetuista soista. Ihannetavoite pohjaveden syvyydelle olisi 30-40 cm eikä mielellään kovin suurta vaihtelua. Kun puustoa hakataan, haihdunta vähenee ja vedenpinta nousee. … Rahkasammalpohja taimettuu herkästi, mutta turvekangas ei enää välttämättä. Myös kaistale- tai pienaukkohakkuu mahdollinen, mutta avoala ei saisi olla liian iso. Jos typpitaso on korkea, tuhkalannoitus auttaa kasvun lisäämisessä.”

AJ. Muistetaan kuitenkin samaan aikaan se, että myös luonnontilaisista soista tulee kasvihuonekaasuja, koska ne yleensä sitovat hiiltä, mutta päästävät samalla runsaasti metaania ilmakehään.

Marcus Walsh: ”Vapaa tyyli (Pukkalan termi) on se, jota käytännössä suositaan eikä mitään oikeaoppista menetelmää. Suomen esimerkki metsän hoidossa ja käytössä vaikuttaa ulkomaillakin. Kukaan ei varmaan enää tunne jatkuvaa eli peitteistä metsänkasvatusta uhaksi, mutta se on myös mahdollisuus. Kokeneet konekuskit osaavat hinnoitella yläharvennuskohteen mutta kokemattomat eivät, jolloin pystykauppatarjous voi olla huono. Rehevissä suokohteissa on uhkana heinittymisriski ja tuulenkaatoriski. Eri-ikäinen sekametsä on metsänomistajan paras vakuutus ilmastonmuutosta vastaan. Avohakkuista luopumisessa ei ole mitään pelottavaa.”

Aleksi Vihonen: ”Jatkuvan kasvatuksen hakkuut vaativat aina hieman enemmän maastotyötä. … 100 mottia puuta suolla riittää haihdutukseen, niin ettei kunnostusojitusta tarvita.”

AJ. Näin siis Etelä-Suomessa, pohjoisessa on humidisempaa ja puun kasvu heikompi, joten soilta ei välttämättä aina löydy 100 mottia harvennuksen jälkeen.

AJ. Tässä on huomattava, että Arvometsä laskuttaa leimikon suunnittelusta 300 euroa hehtaarilta. Metsänhoitoyhdistys voisi myös haluta laskuttaa tästä työstä, mutta pystyykö, kun leimikon teko on ollut tähän saakka ilmaista palvelua?

Lauri Saaristo: terävöitystä monimuotoisuuden käsittelyyn ja metsikkökohtainen arviointi: mikä käsittely juuri tässä metsikössä tuottaa parhaan tuloksen monimuotoisuuden kannalta? Vihonen: ”Metsänomistaja aina päättää omassa metsässään monimuotoisuuden tason.”

Jussi Saarinen: ”Avohakkuiden välttäminen säästää monet arvokohteet. Yhteismetsä Tuohessa jätetään paljon säästöpuita ja lisätään lahopuun määrää säästämällä tuulenkaatoja ja luomalla tekopökkelöitä. Tarkka maastosuunnittelu ja konekuskin ohjeistus ovat tärkeitä. Arvokkaiden sienilajien kasvatus lisää tuottoa metsänomistajille, esimerkiksi pakurikääpä, ja muita sienilajeja tutkitaan.”

Taneli Kolström kysyy juurikäävästä, miten sen kanssa toimitaan. Saarinen vastaa: ”Lahopesäkkeet otetaan puhtaaksi kuusesta. Jos lahoa ei ole paljon, ei vaihdeta puulajia, mutta pahasti laho metsä yläharvennetaan voimakkaasti, että saadaan uudistumaan muita puulajeja kuin kuusta. Jos lahoa on vaikka 70 % niin harkitaan avohakkuuta.” Markus Nissinen: ”Kolmasosa kaikista uhanalaisista lajeista on metsälajeja ja 9 prosenttia metsälajeista on uhanalaisia ja tilanne on stabiili. Tekoja: Monimetsä-hanke edistää talousmetsien monimuotoisuutta ja Lajiturva = lajien huomioiminen hakkuissa.”

Jarmo Tuovinen: ”2-3 prosenttia puusta tulee jk-kohteista. Tietoa puuttuu eli ei esimerkiksi ole tutustumiskohteita, ehkä toimihenkilöillä ei ole riittävää varmuutta eikä rohkeutta toteuttaa jk-hakkuuta. Yksi riski on kuusettuminen eli alikasvosta voi tulla jätetyksi liian karuille maille. Tuhoriskeistä ja uudistumisesta pitäisi saada lisää tietoa. Noin 10 prosenttia puusumasta olisi mahdollista korjata jk-menetelmällä. Kaikkia hakkuita ei voida tehdä talviaikana. Kuusi- ja mäntykuitu pitää saada melko tuoreena tehtaalle, joten pitkä varastointi ei onnistu. Jalostushyödyn aleneminen aiheuttaa puuntuotoksen ja kannattavuuden alenemista? Myös riskien hallinta on parempaa, jos vain osa metsistä korjataan jk:lla. JK:n mahdollisuuksia. Pystymme paremmin vastaamaan metsänomistajien erilaisiin tarpeisiin ja pystymme nostamaan metsälöiden hyödyntämisastetta. Turvemaille sopiva menetelmä ja samoin rantakaava-alueilla. Mäntyharjulla avohakkuista pidättäytymisestä ranta-alueilla on jo keskusteltu. Muita kohteita kaupunkien virkistysalueet ja saaristo. Parantaa sekä lähi- että kaukomaisemaa. Paras tulos koko Suomelle sopivalla yhdistelmällä eri hakkuumenetelmiä! Tukin hinta on jk-metsässä keskimäärin harvennus- ja avohakkuun hintojen puolivälistä. Metsänomistajalle pitää hakkuun mahdolliset riskitkin kuvata.”

AJ. Pitäisikö esimerkiksi kunkin mhy:n luoda alueelleen verkosto peitteisen metsänkäsittelyn tutustumiskohteita, joiden kehitystä voitaisiin seurata ja joiden koordinaatit julkaistaisiin verkossa?

Kalle Vanhatalo: ”Metsänomistajia varten tarvitaan selkeitä ohjeistuksia. Suositukset on tehty metsänomistajan näkökulmasta. Kannattavuuden näkökulmasta pitää pyrkiä isompiin käsittely-yksiköihin.”

<<<mutta avoala ei saisi olla liian iso<<<

Onko avola 0,3% liian iso Suomen metsien hakkuista. Pienaukot, joita ovat alle 0,5 ha uudistusalat, ovat huonoja kasvupaikkoja taimille. Kylmyys, valon puute ja lumi huonontavat pienaukon kasvun murto-osaan verrattuna 2..10 ha aukon taimikon kasvuun lähtöön. Uudistusaukon koko pitäisi olla mieluummin suuri, jotta kuvio olisi myöhemmin myös harvennusvaiheissa ostajaa kiinnostava.

”Kyllä koko jk-hömpötys on samanlaista, kun yrittäisi tunkea käärmettä pyssyn piippuun.”

Jatkuvasta käyty keskustelu on kiehtova ilmiö. Olen joidenkin vihreiden seinällä koettanut herättää keskustelua muutamista siihen liittyvistä väitteistä. Ennenkaikkea olen perännyt perusteita sille teesille, että se on usein taloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Kannattavuus näyttäisi olevan niin tulkinnanvarainen asia, että väite tuntuu rohkealta.

Sitten toisaalta täällä törmää usein yksioikoisiin väittämiin. Se on erityisen hassua, kun kuitenkin yksikin palstan kirjoittaja teki pitkällisen selostuksen siitä miten heidän tilallaan on jo sukupolvia hommaa harrastettu menestyksellä.  Tällaiset kirjoitukset ignoroidaan ja todetaan vain, että jk on harsimista ja johtaa  väistämättä metsän tuhoon.

Onkin varmaan niin, että tästä on tullut jonkinlainen symboli, johon ladataan toiveita ja pelkoja. Toisille se edustaa kaikkea hyvää ja söpöä, kestävyyttä ja hömötiaisen laulua. Toisille se on taas inhojen vihervassarien juoni, jolla maaseutu autioitetaan ja teollisuus ajetaan alas. Asiassa ei voi nähdä mitään hyvää, sillä samalla tulisi hyväksyneeksi koko sen katalan ja alhaisen maailmankuvan, jota kaupungissa velttoileva vihervasemmisto edustaa.

Minua inhottaa tässä jk-hypetyksessä se tapa, jolla asiaan perehtymättömiä metsänomistajia huijataan nimenomaan metsäamattilaisten toimesta.  Olen itse nähnyt ja kuullut erään hurahtaneen metsänomistajan kehuvan kohdetta, josta ei parhaalla tahdollakaan voi saada mitään jk-metsää.  Olen keskustellut myös toisen metsänomistajan kanssa kuinka Arvometsä esitti täysin paikkaansa pitämättömiä kannattavuuslaskelmia hänelle.  Kirjoitinkin Kotilieden jutusta, jossa metsää tulevaisuudessa perivä toisti kaikki Arvometsän väitteet täysin kriikittä.  Hyvä lehtimiestapakin olisi edellyttänyt myös toisenlaiseen näkökohtaan perehtymistä.

Nämä vihervasemmistolaiset eivät ymmärrä mitään metsistä, joten heidän syntitaakkansa on  siinä suhteessa pienempi.  He kylläkin vastustavat kaikkea tuloatuottavaa toimintaa, mutta nauttivat kaikista mahdollisista.  Omituisia  siihen sakkiin riittää kuten biologikin, joka väitti hömötiaisten ja pyiden kuolevan sukupuuttoon harvennushakkuiden seurauksena.

Joku on todellakin voinut harjoittaa jonkinlaista jatkuvaa kasvatus.  Sehän on selvä.  Jos systeemi tuotaisiin meidän metsiimme, niin kasvu taitaisi puolittua.  Miten toisten metsissä tilanne on, en halua ottaa kantaa.  Eikä harjoittajakaan voi tietää, koska ei ole verrokkikohdetta.