Keskustelut Luonto Ruokitteko lintuja?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 67)
  • Ruokitteko lintuja?

    Tänään oli pihabongauspäivä. Osallistuin ekaa kertaa. Tarkkailupaikkana vanhempien pihamaa, jossa on vuosikymmenet ruokittu lintuja. Säännöllisestä ruokinnasta johtuen lintuja on paljon. Unelias kaupunkilainen tosin saapui paikalle liian myöhään, harmaapäätikka näyttäytyi vain aamuvarhaisella, jäi siis näkemättä.

    Ruokkiiko täällä monet lintuja? Itse olen siis tähän asti kantanut säkkejä ja talipötköjä vanhempien pihamaalle, mutta nyt kesänmittaan ajattelin askarrella omille tiluksille ruokintahässäkän. Pitäisi saada sellainen systeemi, jonne voi iskeä kerralla vaikka säkillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näin ei olisi pelkoa ruuan loppumisesta, vaikka ei joka viikonloppu ehtisi käydä täyttämässä.

  • Kalle Kehveli

    ”Hieno apaja mm rotille myyrille ja hiirille.

    Terveisin: Korpituvan Taneli”

    Meilläpäin ei ole rottia ollut ikinä ja pöllöt pitää huolen hiiristä. Supikoiria olen joutunut poistamaan ruokintapaikoilta vastoin tahtoaan, mutta kaikkia muita olijoita on tasaseen tahtiin.

     

    puunhalaaja

    ”Kävelin tässä metsällä alueella jossa on iso alue yli 150-vuotiasta sekametsää. Kylläpä oli valtavasti pikkulintuja. Siellä missä metsät ovat etupäässä nuoria on lintuja vähän, joten kyllä kai se niin on että pikkulinnut vanhoissa metsissä viihtyy. Onhan siellä toukkaa ja monenlaista koloa suojapaikaksi. ”

    Sitolkka, tässä on mielenkiintoinen linkki aiheesta: https://suomenluonto.fi/uutiset/homotiaiset-stressaantuvat-nuorissa-talousmetsissa/

    Juuri tämän ihmisen negatiivisen vaikutuksen takia en tajua sellaista ajattelua, että luonnonvaraisen eläimen tulisi selvitä automaattisesti omillaan.

    Lenkopetäjä

    Harvon näkee hömötinttejä enää meilläpäin.ennen oli yleisin tirppa ruokinnalla

    Remie

    Lintulauta tulisi laittaa siten että alusastia olisi 50 senttiä maasta irti johon lintujen viskelemät hylkysiemenet putoaa. Meillä oli lintulaudan vieressä kukkapenkki myyrät ja hiiret kaivelivat penkin reikiä täyteen , nehän ottivat penkin asuisijakseen kun ruokinta oli ehtymätöntä. Lintulauta onkin oikein tuholais viljelmä. Ainakin raivopäinen kissa pitää olla joka pistää jyrsijät hengettömäksi. No meillä ei ole vuosiin ollut lintuja, tuo sama talipallo roikkuu vuodesta toiseen oksassa. Nyt ei ole huolta tuholaisista kun eristeenä on pellavaa, siihen ei koske mikään otus. Ei tule villan pölyä huoneisiin eikä kimaltele auringonpaisteessa lasin hiukkaset. Ei ole sisäilmaongelmiakaan.

    Reima Ranta

    Pikkulintujen ruokinnan ongelmat ovat liioittelua ja pääosin hoidettavissa. Pahimpaan aikaan ruokinta tietysti tulisi olla jatkuvaa, ettei tehdä karhunpalvelusta. Talousmetsäläiset ovat sen velkaa pikkulinnuille.

    Rane

    Laitatko puunhalaaja vielä linkin tähän tutkimukseen jossa oli otettu verikokeita hömötiaisista eri ympäristöissä ja määritetty hormonipitoisuuksia.

    Scientist

    Kyllä niitä hömötiaisia on edelleen arviolta noin 0,5 miljoonaa, vaikka ovatkin vähentyneet. Sen sijaan tali-, sini-, kuusi- ja pyrstötiaiset ovat lisääntyneet. Hömötiaisen serkku viitatiainen on levittäytymässä Suomeen.

    puunhalaaja

    Rane, jutussa viitataan mahdollisesti tähän tutkimukseen: https://www.researchgate.net/publication/10710573_Forest_management_is_associated_with_physiological_stress_in_an_old-growth_forest_passerine Otsikossa puhutaan tosin puukiipijästä, mutta en tiedä mitä itse jutussa sanotaan.

    puunhalaaja

    Rane, olin ehkä väärässä, tämä vaikuttaa todennäköisemmältä lähteeltä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29138934

    Rane

    Niin kuinkahan monesta lintulajista tehdäänkään tätä samaa stressihormonitutkimusta?Ennakko-oletuksena vanha  metsä vastaan ensiharvennusmetsä?Maallikkona epäilen että valitsemalla tämä nuori tutkimusmetsä esim.tien tai asutuksen läheltä saadaan tutkimuksen kannalta selkeämpiä eroja.Ja nuorissakin metsissä 70% selvisi talvesta hengissä.Ei siis mikään tappotuomio.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 67)