Keskustelut Luonto Ruokitteko lintuja?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 67)
  • Ruokitteko lintuja?

    Tänään oli pihabongauspäivä. Osallistuin ekaa kertaa. Tarkkailupaikkana vanhempien pihamaa, jossa on vuosikymmenet ruokittu lintuja. Säännöllisestä ruokinnasta johtuen lintuja on paljon. Unelias kaupunkilainen tosin saapui paikalle liian myöhään, harmaapäätikka näyttäytyi vain aamuvarhaisella, jäi siis näkemättä.

    Ruokkiiko täällä monet lintuja? Itse olen siis tähän asti kantanut säkkejä ja talipötköjä vanhempien pihamaalle, mutta nyt kesänmittaan ajattelin askarrella omille tiluksille ruokintahässäkän. Pitäisi saada sellainen systeemi, jonne voi iskeä kerralla vaikka säkillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näin ei olisi pelkoa ruuan loppumisesta, vaikka ei joka viikonloppu ehtisi käydä täyttämässä.

  • kim1

    Oraville on ruokinta kannellinen ruokinta laatikko,käy sääliksi kun kaikki tiaiset ei ymmärrä,että on pleksi välissä,heh..pikkulinnuille auringon kukansiemeniä….( sen verta olen naakkoja ampunut vuosien saatossa,ettei ne erehdy kuin kerran visiitille kevät aikaan)…hölmöjä sinällänsä kun aina samaan kuusen latvaan..,mistä ne on tosi helppo ampua….yksittäinen närhi saattaa vierailla,mutta sekin lysti loppuu,kun ammun yhden ja ripustan sen johonkin pihapuuhun roikkumaan…,elikkä meidän pihassa vierailevat ainoastaan oravat ja pikkulinnut…p.s tossa10 kilometrin päässä,elikkä kylmäkosken kirkonkylässä ,sotkian tien varressa olen pariin otteeseen nähnyt helposti tuhannenkin naakan parven pellolla…p.s.meillä päin joku valitti naakoista….,naapurin isäntä totesi ,että ne on siirtynyt minun allekirjoittaneen tontilta…,kun vissiin olen niin kova niitä listimään…,mutta tosiaankin…,ne karttaa minut jo kaukaa..

    puunhalaaja

    Samoilla suunnilla liikutaan, kim1. Minusta kyllä tuntuu siltä, että naakat ovat jo vähentyneet ja tulleet aremmiksi. Noilla peltoaukeilla en ole koskaan noin suuria parvia nähnyt, mutta satoja lintuja voi hyvinkin olla tien varsilla joskus.

    En pidä mitenkään pahana naakkakannan pienentämistä.

    Jätkä

    Lintulautojen alla on usein kissa odottamassa, että lintu tulee hakemaan pudonneen siemenen. Ei uskoisi ottä nuo tintit ovat niin tyhmiä, että tulevat pomppimaan jopa kymmenen sentin päähän liikkumattomasta kissasta.

    Sanoin kissa pystyy loikkaamaan uskomattoman korkealle ihan kylmiltään, kunhan tirppa tulee iskuetäisyydelle. Nuo lintujen jätökset houkuttelevat myös hiiriä ja myyriä – ehkä jossain jopa rottia luokseen – ja pian ne ovat talon rakenteissa.

    Korpituvan Taneli

    Kalle Kehveli: ”2000 kg viljaa, ja talipallot päälle. Kaikenlaiset olijot saa syödä meidän ruokintapaikoilta.”

    Hieno apaja mm rotille myyrille ja hiirille.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    puunhalaaja

    https://aijaa.com/HjUoP1

    Tuollaisen ison automaatin uskaltaa jättää pariksi viikoksi ilman tarkastusta, ei ole vielä kertaakaan loppunut ruoka kesken.

    kim1

    Tuolla pääsee jo alkuun….,itse taidan huomenna kaivaa suulista,yläasteella värkkäämäni lintulaudan tuohon keittiön ikkunaan kiinni…siihen 250G köntsä suolatonta paistinrasvaa…,a vot sanon minä..,heh

    Reima Ranta

    Olin juuri tekemässä näillä näkymin syksyn viimeistä taimikonhoitokohdetta, jos talvi näin painaa päälle.

    Kohteen vieressä minulla on 2 ha:n koskematon, n. 40-vuotias sekapuustoinen luonnontilaan jätetty kuvio. Kun käveli sen sisään ja katseli hetken ympärilleen, niin oli helppo ymmärtää kuinka verraton suojapaikka tällainen luontokappaleille on.

    Eli on aivan kohtuullista, että me talousmetsäläiset pyrimme vähän auttamaan pienimpiä luontokappaleita selviytymään.

    puunhalaaja

    Tänään pihassa pyy ja neljä käpytikkaa. Ruokinnalla pyy ei kylläkään käynyt.

    sitolkka

    Kävelin tässä metsällä alueella jossa on iso alue yli 150-vuotiasta sekametsää. Kylläpä oli valtavasti pikkulintuja. Siellä missä metsät ovat etupäässä nuoria on lintuja vähän, joten kyllä kai se niin on että pikkulinnut vanhoissa metsissä viihtyy. Onhan siellä toukkaa ja monenlaista koloa suojapaikaksi. Kuukkelikin tuli morjestaa.

    Remie

    Noiden villojen repiminen loppuu kun levittää 50mm yhtenäisen kerroksen  IsoLina pellava villaa päälle. Hiiret eivät pidä pellavasta. Linnuille ylivoimainen nyhdettävä pitkää kuitua , oravista en tiedä mutta oraville voi antaa ihan oman villakasan jonnekkin heille suosiolliselle paikalle. Eivät oravat paljoa tarvitse. En tiedä onnistuuko oravien karkoitus tärpätillä mutta muurahaiset katoavat tunnissa kun tärpättiä sumuttaa kohteeseen. Siis havupuutärpättiä. Tehoaa niihin jätti kokoisiin myös, ja pieniin mustiin. Päättelin ihan itse kun koskaan ei noita näy muuten kuin lahoavan puun seudulla. Tärpätin tuoksu on terveen puun tuoksu. Ei tarvitse tappaa muurahaisia.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 67)