Keskustelut Luonto Ruokitteko lintuja?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 67)
  • Ruokitteko lintuja?

    Tänään oli pihabongauspäivä. Osallistuin ekaa kertaa. Tarkkailupaikkana vanhempien pihamaa, jossa on vuosikymmenet ruokittu lintuja. Säännöllisestä ruokinnasta johtuen lintuja on paljon. Unelias kaupunkilainen tosin saapui paikalle liian myöhään, harmaapäätikka näyttäytyi vain aamuvarhaisella, jäi siis näkemättä.

    Ruokkiiko täällä monet lintuja? Itse olen siis tähän asti kantanut säkkejä ja talipötköjä vanhempien pihamaalle, mutta nyt kesänmittaan ajattelin askarrella omille tiluksille ruokintahässäkän. Pitäisi saada sellainen systeemi, jonne voi iskeä kerralla vaikka säkillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näin ei olisi pelkoa ruuan loppumisesta, vaikka ei joka viikonloppu ehtisi käydä täyttämässä.

  • jees h-valta

    Siinä ruokinnassa on puolensa ja puolensa. Emme aivan taivaallisen ihastuneita mökillä ole talviruokinta-aktiiviin naapurmökillä. Oravakansa viihtyy ja meitin möksän villat välikatolta pakkaa löytymään talven jälkeen milloin terassilta, milloin mistäkin. Myös pientä hiirikansaa kuohaa nurkissa aivan riittämiin vaikka niitä ei mökissä ole onneksi sisällä näkynyt. Oravan kaas totesimme ettei ruokinta siellä naapurissa aivan jatkuvasti syksyllä toiminut ja jouduimme todistamaan kun se nälkäänsä pisteli meidän puolella jopa kantosienen jäänteitä. Aloimmekin hiukan autella sitä omalta taholtamme. Vaikka pirun hölmöltä sen tuholaisen jeesailu kyllä tuntui. Katotaan ny selkiskö talvesta. Tuo paikkaansa jäänti ja luottaminen ihmisen apuun voi koitua kohtaloksi aika nopsaan luonnonvaraiselle jos ei sitten aina olekkaan ruokaa. Eikä sellainen ole sitten varastoinut omia eväitä talveen.

    puunhalaaja

    Tuo paikkaansa jäänti ja luottaminen ihmisen apuun voi koitua kohtaloksi aika nopsaan luonnonvaraiselle jos ei sitten aina olekkaan ruokaa.

    Näin on. Juuri tuon vuoksi en ole vielä arvannut omaa ruokintaa aloittaa.

    Sinänsä en tiedä kieliikö kantosienen syöminen vielä isosta kriisistä oravan elämässä, ne pikku penteleethän vedättävät sieniä puihin syksyllä muutenkin. Muistan elävästi kun sienessä kerran katselin kauempaa, että tuollapa on nätti tatti odottamassa. Kyykistyin poimimaan toista sientä jalkojen juuresta, ja sillä välin orava oli napannut tatin ja vei sen puuhun. Kyllä syletti.

    Hienoa kuitenkin kun ruokitte oravaa.

     

    Tolopainen

    Talipalloja laitan. Mutta ei siemeniä, kun tulee rottia ja hiiriä syömään karikkeita. Lintuja ei tosin ole paljon näkynyt, kun maa ei ole täysin lumenpeitossa ja on muitakin ruokintapaikkoja lähellä.

    Jätkä

    Ei ruokita. Luonnonvaraiset eläimet pärjäävät parhaiten luonnon antimilla, enkä halua, että niitä änkeää nurkkiin tekemään pesiään ja tuhojaan.

    puunhalaaja

    Tämä oli eka talvi kun ruokimme omalla mökillä lintuja. Ostin Pirkanmaan lintutieteelliseltä yhdistykseltä 12 litran automaatin. Sen kun täytti piripintaan niin uskalsi olla parikin viikkoa käymättä paikan päällä. Lisäksi erilaisia rasvapötköjä oli paljon roikkumassa. Alkutalvesta kävijöitä oli aika vähän, mutta kevättä kohden vilkastui suuresti. Tammi-maaliskuussa tarkkailu oli satunnaista, huhtikuussa olimmekin kaikki viikonloput paikan päällä. Ruokintapisteellä todennetusti kävi:

    Varis, naakka, harakka, närhi, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, pyrstötiainen, punatulkku, keltasirkku, puukiipijä, urpainen, vihervarpunen, viherpeippo, peippo, mustarastas, palokärki, harmaapäätikka, pikkutikka, käpytikka ja valkoselkätikka.

    Rane2

    Viljankuivurilla tippuu maahan aina jonkin verran jyviä,samoin esipuhdistajasta kahuja.Linnuista en ole pitänyt lukua mutta fasaaneja,kauriita,oravia ja jäniksiä on ollut osilla.Tosin viime talvena fasaanit ja kauriit joko muutti maisemaa tai päätyivät parempiin suihin.

    Korpituvan Taneli

    Puun halaaja Luettelosta käy hyvin ilmi miksi ruokinta on hyvin rajoitettua. Eli Varis Naakka ja Harakka, kuuluvat ainakin meidän perheessä ehdottomalle kieltolistalle.

    Korpituvalla emme ruoki ketään. Siellä on kaksi touhuilijaa Käpytikka ja pihakuusessa pesivä Orava. Tietysti vähinsä pikkulintuja, mutta orava pitää kannan pienenä. Emme ole katsoneet tarpeelliseksi häiritä heidän ruoka ja saalisjärjestelyjä.

    Rivitalolla emäntä ruokkii pikkulintuja. Tämä vuonna, oikeastaan  ensimmäisen ensimmäisen kerran, harakat ja naakat alkoivat tulla osille. Harakoille riittii muutama lanka esteeksi, naakalle taitavana lentäjänä, emme voineet mitään. Ratkaistiin tälläkertaa asia siten että lopeteettiin tältä keväältä. kun ruokailijat muutenkin jo kävivat vähiin.

    Rivitalon ympäristössä myös fasaaneja kaakattamassa, niitä emme periaatteessa ruoki.

    Olen aiemmin sanonut että luonnonvaraisten elukoiden ruokinta pitäisi lalla kieltää. Sallittua olis vain pienimuotoinen lintulautaruokinta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Jätkä

    Ei lintulaudallakaan. Pesäpönttöjä kyllä, ruokintaa ei.

    puunhalaaja

    ”Puun halaaja Luettelosta käy hyvin ilmi miksi ruokinta on hyvin rajoitettua. Eli Varis Naakka ja Harakka, kuuluvat ainakin meidän perheessä ehdottomalle kieltolistalle.”

    Tanelilla on tuossa asiallinen pointti. Koitimme vaikuttaa asiaan ruuan sijoittelulla. PILYn automaatti on rakenteeltaan sellainen, että sieltä on isomman linnun hankala saada mitään. Tikoille rasvankin pystyy sijoittamaan metalliverkkojen taa aika kätevästi. Sellaisissa paikoissa joissa joku ihminen on melkein aina paikalla, voi isompia lintuja vaikka hätistellä pois säännöllisesti.

    Minusta variksia ja naakkoja pitäisi pyytää enemmän. Tilanne on vain ikävän lukkiutunut monella tasolla. Lintujärjestöissä vastustetaan asiaa, koska pelätään homman leviävän hallitsemattomasti. Toisaalta metsästäjäpuolella esiintyy puusilmäistä ajattelua esim. punasotkan suhteen. Pelätään, että jos tämän lajin metsästyksestä luovutaan, sitä ei saada enää uudestaan metsästettäväksi. Huoli tuntuu triviaalilta kun laji hupenee silmissä.

    Ruokinnan hyötyjä ja haittoja pitää kai itse kunkin miettiä tapauskohtaisesti. Uskon jääneeni  voiton puolelle pelkästään tikoille tarjotulla avulla. Jokin maahan tippunut ja siitä harakoille päätynyt talinpala on pienempi ongelma. Tämä varsinkin siksi, että vajaan kilometrin päässä on ja oli satoja litroja viljaa tarjolla peuroille, eli maasta vapaasti kaikkien syötävänä.

    pikkutukki

    Vesilintujen ruokintaa ja n.20 % verotus päälle .

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 67)