Onko tamperelainen kymmenen vuoden päästä nopealiikkeinen pottimies?

Puun takaa: ”Tämä robottikeskustelu muistuttaa yli 30-vuoden takaista keskustelua motoista. Silloin sanottiin, ettei motoilla voi, eikä kannata tehdä kuin kaikkein suurimpia aukkoja. Meni kymmenen vuotta ja puusta korjattiin jo 90% motoilla.”

Ketjun alussa esität kovin optimistisia näkemyksiä aiheesta. Niissä kaikissa on erona vain se, että joko toimintaolosuhteet ovat huomattavasti taimikkoa vakiintuneemmat tai yksinkertaisemmat tai sitten robotti ei tee massatuotantoa. Lentokoneetkin käsittääkseni nousevat ja laskevat edelleen ihmisen ohjaamana, vaikka automatiikkaa siinäkin on mukana. Mutta kun taivaalle päästään, napsauttaa lentäjä autopilotin päälle. Samoin laivat ohjataan käsin satamaan, mikä on vaikein vaihe koko hommassa. Taimikon hoito on jatkuvasti näihin verrattavaa työtä, joten itse en 10 vuoden perspektiiviin usko, vaikka se motojen kohdalla niin menikin.

Motonkin tehokkuus perustuu siihen, että kone ihmisen ohjaamana pystyy tekemään raskasta työtä. Taimikonhoidossa ei työn raskaus ole päälimäinen ongelma, vaan vaatimus nopeudesta ilman, että tuhoaa säästettäviä taimia. Lisäksi vieläkään ei ole opittu tekemään hakkuita taimikon seassa (kaksijakoinen metsä tai harsinta), joten pitkä matka motoillakin on vielä edessä, ennenkuin ne soveltuvat oikeasti monimuotoiseen työhön. Kehitys kehittyy, mutta koneellisen taimikon hoidon läpimurrosta ei ole vielä merkkiäkään. Vastahan on jätetty raivurista kaasarin säätöruuvit pois.

Puun takaa: ”Kyllähän nopealiikkeinen pottiputkimies laittaa taimia maahan ihan laadukkkaasti ja kustannustehokkaastikin, mutta kysymys onkin siitä, mistä näitä kavereita riittää jatkossa. Ainakin meilläpäin suurimmat metsänomistajat, eli metsäyhtiöt, yhteismetsät ja suuremmat yksityiset ovat siirtyneet koneistutukseen jo vuosia sitten. Nyt varhaisperattuna ei voi kuin ihastella näitä nuoria taimikoita.”

Istutus onkin huomattavasti helpompi ympäristö kuin raivaus ja siksi siinä koneellistumisen näkymät ovat lupaavammat. Mutta kun otit tekijän roolin esiin, voisi sitäkin koneellistumiseen uskomisen lomassa pohtia.

Otetaan esimerkki urheilusta. Tavallinen riviharrastaja juoksee maratonin 5 tuntiin suhteellisen vähällä harjoittelulla. Maailman huiput tarvitsee puolet ajasta. Kaikki ei maailman huippuja voi olla, mutta mikä on potentiaali tavallisella ammattimiehellä tai -naisella työtehon kehittämisessä. Ei välttämättä niin, että hikipäässä repiä pitäisi kuten ennätystä maratonissa, vaan ihan samalla rasitustasolla kuin nykyäänkin työtä tehdään. Veikkaan, että aiheeseen paneutumalla tuloksiakin syntyisi. Ainakin nopeammin kuin konetta odottaessa. Samalla tietysti tuska koneiden kehittäjien puolella kasvaisi.

Kaipa nuo joskus tulevat.

Hakkuun robotointi ei välttämättä ole kovinkaan kaukana. Tuossa Gla puhui siruista.

Halvempi konstikin löytyy eli vanhan kunnon leimatöpsy. Luultavasti kone oppii äkkiä löytämään jollain värillä leimatun rungon. Varsinkin jos värissä on uraania mukana.

Väistely (pystyrungot) onnistuu jo leluiltakin, ruohonleikkureilta ja pölynimureilta.

Että robo-imurista vain piuhat traktorin servoihin ja menoksi.

Vielä kun osaisi olla sahaamatta kiveen.