Turvemailla ojanpenkat täynnä männyntaimia ojituksen jälkeen

turvemaille tehtävät investoinnit kannattaa miettiä tarkkaan. Karummilla mailla kannattaa vain luontainen uudistaminen. Harkinnan arvoista on sekin kannattaako kuviota muokata heti hakkuun jälkeen. Muutaman vuoden odottelulla ja ”soistamisella” pintaan tulee hyvin taimettuva rahkasammall ja vaihtuva taimiaines. Vesitalouden järjestelyn aika on sitten myöhemmin, 5-7(?) vuotta hakkuusta. Näin toimien hienoainesvalumatkin pysyvät paremmin kurissa. Tuhkalannoitus 10-15v ennen päätehakkuuta todennäköisesti parantaa taimettumista oleellisestikin, riippuu suotyypistä.

Oli hiukan kysymys myös siitä miten kauan räme paranee ojituksen ansiosta. Minun kokemukseni mukaan vähintäänkin 100 vuotta, jos turvetta kerran on ollut alkuaan edes se metri. Aikaa pidentää erityisesti se että alkuaan ojitukset olivat liian harvoja, joten maatuminen ei oikein päässyt edes alkuun.
Toisaalta räme on räme maatuneenakin, jos se tosiaankin saadaan kasvamaan kuusta, niin sitten se tuskin on rämettä edes alunperin ollut. Horsman kasvu ei tosiaankaan indikoi sitä että turvekangas olisi kuusen maata. Jos suo on todella ollut rämettä, niin siinä, ojitusten jälkeenkin, kasvavat kunnolla vain mänty ja hieskoivu.

Minulla on ollut uudistusaloilla aina joku nurkka tai painanne, soistunutta kangasta tai rämettä. No, yleensä kuitenkin turvekankaaksi muuttuneena. Äestyksilläkin homma onnistui kunhan samalla huolehdittiin riittävästä ojituksesta. Nyt kun on naveromätästetty, niin olen todennut sen mitä täällä joku jo sanoikin, että pitää tehdä kunnon ojia, on vähän turhaa puhuakkaan naveroista.
Näitä ojia tai naveroja ei sitten saa jättää jonkun kaivukatkon taakse, niin että vesi ei pääse poistumaan. Lietteen liikkuminen pitää estää reiluilla lietekuopilla, jotka ovat selkeästi syvempiä kuin oja muuten. Jos kaivukatkolla jätetään ojat täyteen, niin ojat ovat turhia.

Ensi kesänä pienehkö aukko taas ”navero” mätästetään. Ojat tulevat olemaan melko suuria ja tasaisesti kokoojaojiin laskevia. Tehdään sitten niitä lietekuoppia vain tarpeeksi.

Muuten kun täällä on puhuttu paljon varsinaisen suon ojituksesta ja ojaväleistä. Olen tullut siihen tulokseen että nämä soiden reunat ja soistuneet kankaat ovat kinkkisempiä ojittaa kuin suot. Oja pitää sijoittaa tarkoin ettei väliin jää painanteita, joista vesi ei sitten mene mihinkään. Täällä meillä se on monesti haastavaa siksikin kun kaatoa ei maastossa monesti kuonnostaan ole.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Aikanaan parhaita uudisojituskohteita olivat suot joilla oli rahkasammalpinta ja sillä vaihtuva taimiaines. Ts mänty iti hyvin ja jaksoi kasvaa muutaman vuoden jotenkuten, mutta kuoli sitten liikaan veteen. Näille soille metsä syntyi itsestään kun se vain ojitettiin. Olisiko näillä suotyypeillä uudistaminen yhtä helppoa? Tutkimustietoa ei taida olla kun isommin ei uudistushakkuita ei ole vielä tehty.

Toki turve on jatkuvassa muutoksessa jos kuivatus on kunnossa. Turve painuu ja maatuu. Muuttuuko turpeen ominaisuudet niin, että uudistuminen soistumisen kautta ei enää toimi? Suomaiden, hyvienkin, tuotto on niin heikko, että luontaista uudistamista kannattaa ehkä kokeilla joka tapauksessa. Turvemailla oma kantti kestäisi hyvinkin hieskoivuvaltaisenakin kasvattamisen. Kasvu vooi olla oikeinkin hyvää ja investoinnit pysyy kohtuudessa. Panokset kannattaa laittaa kivennäismaille ja tietysti tieyhteyksiin.

Näinhän se varmaan on kuinka Taneli kirjoittaa jos tavoitteena on pitää maa (turve) koko ajan puuta tuottamassa. Onko se kannattavaa on eri asia. Tällaiset kerettiläiset ajatukset eivät kuitenkaan tarkoita, että suosisin pieniä investointeja (jatkuvaa kasvatusta) kangasmailla.

Ojien perkuu heti vai 7v päästä? Kummalla menettelyllä saadaan parempi taimikko pienemmin kustannuksin ja pienemmällä vesistökuormalla? Tästä lienee kysymys? Onko kaikilla suomailla syytä ojittaa heti päätehakkuun jälkeen? Minkälainen ongelma rouste on maatuneella turpeella? Onko hieskoivu hyväksyttävä pääpuulaji?