- Tämä aihe sisältää 44 vastausta, 15 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 6 vuotta, 11 kuukautta sitten toimesta.
-
Rajapyykin sijainti
Tilusraja
Pyytäisin kauemmin oman tilan kanssa työskenneiltä vastauksia muutamiin rajasta esiin nousseisiin kysymyksiin. Asiaa on varmasti käsitelty aiemminkin, mutta mielestäni myös tämä palsta saattaa osoittauta oikeaksi.
Yksinkertaistettu esimerkki:
Joskus vuosia sitten ehkä jopa ison jaon aikoihin pantiin maastoon kaksi rajapyykkiä (1 ja 2) merkkaamaan kahden eri tilan ”(P)ohjoinen ja (E)telän välisen rajan paikkaa. Myöhemmin pohjoinen tila jaettiin kahteen osaan uudella rajalla, joka leikkaa alkuperäisen rajan kohdassa 3 jakaen sen itäiseen (Pi) ja läntiseen (Pl) osaan. Maamittari laitatti leikkauspisteeseen pyykin 3. Asia vaikutta täysin selvältä.
Pyykin 3 asennusksen luonteesta johtuen eroa teoreettisesti oikeaan linjaan löytyy aina, kun vain riittävän suureen tarkkuuteen mennään. Maamittareilla lienee aina ollut toleranssit siitä mikä on hyväksyttävä tarkkuus. Vertailumittausten puutteen takia virhettä ei ole aiemmin huomattu.Nyt mittausmenetelmien oleellisen paranemisen takia vanhoja virheitä alkaa löytyä.
Mikäli maanmittari asensi pyykin 3 liikaa etelään seurauksena hänen virheestään on pohjoisten tilojej Pi ja Pl yhteisalan suureneminen entisestä. Vaikutta eteläisten tilan omistajista epåreilulta. Mikäli pyykki 3 sijoittui liikaa etelään, menetti tila E osan pinta-alastaa eli tilan E pinta-ala tilan P jakamisen takia. Ei vaikuta hyvältä tämäkään tapaus.
Kysymyksiä:
1) Ennen sanottiin pyykin olevan kuten se pantiin, eli maastossa olevan pyykin sijainti määrää tilan rajojen rajojen päätepisteiden sijainnit. Päteekö sama edelleen, vaikka selkeä virhe jonkin pyykin sijainnissa kyettäisiin osoittamaan.
2) Voiko tilanomistaja ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin vanhan virheen korjaamiseksi? Jos voi niin millaisiin?
3) Onko maanmittaushallituksella tai muilla yhteiskunnan toimielimillä oikeus tahi velvollisuus pyrkiä korjaamaan nyt esiintulleita virheitä?
4) Miten on tilanne, jos virheelllisesti asennettu pyykki katoaa? Mihin maanmiitarit asentavat uuden pyykin? Entistä virheellistä sijaintia tavoitellen vai pyrkien virheettömään suoritukseen nykyaikaisilla välineillä?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.