Sain parin hehtaarin raivauksen tehtyä. Kovapalaterä oli käytössä, eikä siihen tarvinut koskea, vaikka muutama kiveen hipaisu tulikin, ja raivasin samalla yli puoli kilometriä hiekkaista tienlaitaa. Hieman on huvittanut joidenkin kommentointi. Ensin raivaavat päivässä huimia aloja, mutta kun puhe menee kovapalateriin, heillä alkaakin ankara kiviin sahaaminen. Sellainen yhtälö kyllä hieman hymyillyttää.
Kyllä minäkin ihmettelen tuota kivien sahailua. Miksi Visakallokin pylsii kiviä – Eikö Siperia ole vielä opettanut, kuinka oikein terävällä terällä homma hoituu?
Kun meillä esim parikymmentä MTI-opiskelijaa – kaikki ensikertalaisia,- sahasi raivureilla parin viikon työpäivät, niin heistäkään ei kiviin / maihin sahannut kuin muutama sinä aikana.
Jos on muka ammattilainen, niin kai sitä voi muutakin metsässä tehdä, kuin kiviä / maita sahailla.
Kuinkahan monta kertaa esim arto on tänä vuonna viimeisen sadan päivän aikana sahannut kiveen? Veikkaan, että ei kertaakaan.
Minä en ainakaan ole ammattilainen. Raivaan vain muutaman hehtaarin omia taimikoita vuosittain. Kiveen hipaisu tulee yleensä siinä vaiheessa, kun päivä alkaa olla lopuillaan ja väsymys alkaa ikääntyvää istumatyöntekijää painaa. Maat ovat kyllä tavallista kivisempiä, mutta sehän ei ole mikään selitys.
Stilhin tuplahammas terällä tänäänkin raivattu. Jälkeä tuli 1,6ha ja sahuu aika 5,5h. Terä kun on laatua ja kunnossa niin jälkeäkin tulee. Pusikko todella tiheää
Kyllä kai yleisin syy ”Kivipusuun” on, että järjen vastaisesti yritetään jyrsiä risut oikein lyhyeen kantoon ja kun vielä haritus on liian pieni, terä vähän tylsä ja tarkan sahauksen paikassa käytetään terästä ns. nopeaa puolta, on sahanterä täysin pois hallinnasta.
Veren sokeri ja valon määrä. Kyllä ne virheet sattuvat niin ketjusahalla kuin pyöröterällä kaikkein helpoiten illan edellä.
Täytyisi varmaan saada sellainen aloittelijoiden lauma metsiin, jollaisista jätkällä kokemuksia. Muistan kyllä hyvin omat ensikerrat, oliko kyseessä jokin mhy:n vaiko 4H kerhon saha. Isä sen oli lainaan hommannut, eikä sitä terää tarvinnut edes teroittaa sen päivän jälkeen. Suoraan roskiin vaan.
Jos aloittelee sahailua, eikä tunne, koska terä ei ole kunnossa, ja Jeessimäisyyttään kurnuttelee pienillä kierroksilla, vaikka kaasu olisi pohjassa silloin, kun alkaa syöttämään terää puulle, niin saha ei ole helppo hallittava.
Jos aloittelija saa kunnolla teroitetut terät, oikein säädetyt sahat, jotka puhtaan ilmansuodattimensa avulla määkäisevät niin kuin pitääkin, eikä aloittelija yritä sahata maanpinnasta puita poikki, vaan tavoitellaan 30 – 50 sentin kantoja – kuitenkin aina elävien oksien alapuolelta, mutta ei aina kerralla, niin voi yllätyksekseen todeta, että opetetulla tavalla sahaten terä / saha pysyy helposti hallinnassa. Lisäksi kun saha tasapainotetaan niin, että kahvoista irroitettaessa terä nousee puoleen metriin itekseen, on kivien koittelu hyvin vähäistä.
Kun lisäksi terät teroitetaan joka tankilliselle, ei joudu tylsällä sahaamaan lainkaan.
Muistan kyllä hyvin, kuinka MH:n työnjohtaja firman sahalla raivasi jotain pikkulättiä, niin vetävällä terällä hän ei saanut terää uppoamaan, mutta nopealla puolella kovilla kierroksilla saha aina ”LÖI” puun poikki. Kanto kyllä ehti mustua siinäkin. Ei ollut jakoa terässä lainkaan, eikä sitä oltu teroitettu varmaan koskaan.
Tuohon Puu hastelijan kommenttiin vielä: Veren sokeri on tärkeä, eli paras tahti on joka tankilliselle kupponen juotavaa ja perinteisesti suolaista ja makeaa. Ei raskasta evästä, vaan vähän ja hyvää. arto sanoi : ”Hedelmää”. Se on hedelmäsokeri, joka nopeasti antaa energiaa. Valoa on kesäisin vähintään riittävästi, jos työskentelee ripeästi, niin paukut loppuu ennen kuin valo.
Myös kummastuttaa se, kuinka välinpitämättömiä monet ovat teriensä kunnosta.
Se, että teroitellaan silloin tällöin – aina ei milloinkaan puhumattakaan harituksesta, kertoo kyllä siitä, että koko hommassa ei olla kunnolla mukana.
Jos tankillinen kestää tunnin ja kuitenkin on käytössä oikea ammattilaiskone, niin ainoa selitys on, että terä on tylsä.
Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten terä ottaa ohuet – alle metrin korkuiset lehtipuut. Jos sellainen koivunvarpu niiaa terälle, ei terä ole kunnossa. Kun se on terävä ja oikein haritettu, se ottaa varvun välittömästi, kun se vain hipaiseekin sitä.Tuntuu joskus, että terä imaisee nuo ohuet varvut jo viiden sentin etäisyydeltä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.