Kun viimeksi oikein tosissani sahaisin, Pihkatapin ja Makarovin kellotuksiin päädyin tankillisella. Työmaan aloitin Tilhin 460:llä, mutta joku sähkövika vei sahan käymättömäksi. Ostin Huskun ja sillä lopettelin työmaan tosi lumisissa olosuhteissa. Hienosti pelasi ja tuntui jotenkin Tilhiä ketterämmältä käsitellä. Tosi sekainen työmaa, välillä taimikonhoitoa, välillä taas tosi työlästä ennakkoraivuuta. Pinotavarakokoisen koivun alla sakeaa kuusentaimikkoa ja isohkoa lumen luokille painamaa pajukkoa niin paljon kuin maa veti.
En tiedä, onko luontaista laiskuutta, vaiko mitä, mutta aika paljon tulee noita raivaustyömaita suunniteltua ennen aloittamista kartoista ja ilmakuvista, mittailtua samalla matkoja autolta työmaalle, ojien sijaintia, rinteiden suuntia, yms. Työ tuntuu silloin paljon mielekkäämmältä, kun sen saa toteutettua järkevästi ilman ylimääräisiä ponnisteluja.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ei nyt aivan kirjaimellisesti pidä pahimmissa työmaissa paikkaansa, mutta kuitenkin. Kun oppii ilmakuvia tulkitsemaan, onhan se mukavampi työskennellä, kun korvienvälin ”gepsillä” on kokonaisuus muistissa.
Jätkän ja Visan väylät! Kun se ei vain ole aivan niin selkojuttu raivata kapeaa polkua lähes läpitunkemattomaan. Kun siinä on kuitenkin vain se yksi kaatumissuunta ja se on vierestä taakse. En minä kyllä niitä ala miksikään poluksi asetella perässäni. Onhan tuo tavallaan jo tullut sovellettua kun se oma kulkukohta jää hiukan vähemmälle rankalle. Mutta mikään polun teko ensin ei onnistu. Vaan samaa kyytiä kun homma etenee se väylä jää siihen yhteen kohtaan josta kulku kääntyy juuri noin kahden-kolmen metrin päässä ojasta. Ei se nyt mikään suuren luokan paise kuitenkaan ole, jalka nousee vielä kyllä! Mitään bensoja ei lähellä kylää voi marja-aikaan jättää metsään. On lähes takuuvarmaa että katoaa. Vielä hullumpaa olisi raivaussaha jättää.
Minun ei kyllä tarvii mitään ilmaveivikuvia katsella. Kuljen metsissäni senverran paljon että muistan kyllä kuviot ulkomuistista minkä mallisia ovat. Useimmat sentään itse istuttanutkin. Mutta toki ymmärrän nuo suuren metsän omistajat. Minulla ei myöskään koskaan ole pitkä matka autolle koska olen teettänyt metsiini kattavan autotieverkoston. Jos jossain on niin paljon autolle matkaa menen traktorilla niin että pääsen työn viereen.
Onkin aika omituista lukea itkuvirsiä kaameasta lihvikosta, joka on vallannut JeZZellä koko metsätilan – Ellei sitten jokin välttämätön pakko pakota kahlaamaan juuri tuon vitelikkokuvion läpi menne-tullen ja vielä palatessa. Ja kaiken kukkuraksi koko arsenaali mukana aina.
Kun metsäautoteitä ristelee metsässä joka puolella, niin joku älykkäämpi kaveri kulkisi niitä pitkin ja lähestyisi kuvion ”takalaitaakin” vain muutaman metrin kävelyllä.
Vaan kun on teelusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa.
Ennen leimikonteossa ilmakuvia tuli paljon hyödynnettyä, niin vanhanajan paperisia kuin maastotietokoneen näytölläkin. Ovat verrattomia apuvälineitä, mutta tietenkin vaatii hieman niitten lukutaitoa. Ja tutussakin metsässä se kuvion koukkaaminen johonkin suuntaan saattaa näyttää lintuperspektiivistä yllättävän erilaiselta kuin maajalassa kulkien.
Jätkällä ja Visalla on puut niin harvassa, että on tilaa kaataa mihin suuntaan vain. Toisin se on Kallen ja Jessen rehevillä mailla. Puut kasvaa niin että pauke kuuluu ja läpi ei pääse kuin huskun raivurilla.
Ilmakuvat auttavat monessa kohtaa. Hyvä suunnittelu on tärkeä osa ammattitaitoa. Jos kantaa vehkeitä koko raivatun palstan läpi työmaan loputtua, on ammattitaidossa pahoja puutteita.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.