Eipä näkynyt kuin kaksi valtamerkkiä. Toki niistä niitä tulee kun muita ei julkaista edes olemassaoleviksikaan. Se mitä ammattilaiset käyttää on toki huippua mutta se mitä tavismo. käyttää ei tarvitse olla huippua. Hinnanero on kuitenkin monessa tapauksessa huomattava ja satunnaisilla käytöillä aivan sama mikä siellä liiterin nurkassa vanhenee. Kaikissa niissä samankaltaiset ”sirkkeliterät” on ja kaikissa moottori sitä akselin päässä pyörittää. Aika vähän sillä on merkitystä sattumahehtaarille onko kone tonnin vai muutaman satasen raivaussaha. Tekee tehtävänsä ja polttomoottorithan aikaa myöten vaihtuu akuille näissäkin. Joka on 75%:lle metsänomistajista erittäin järkevä ottaen huomioon tuntien määrän jolla sitä käytetään. Kaikkein järkevin joku sarja sähköllä pelaavia joihin kaikkiin sopii sama akku. Saa parhaan teho/hyötysuhteen konekannalleen.

Varmaan tosi vähän noita 480 stihejä enää käytössäkään. Eli nyky raivureista testin paras on testin kakkonen, 555 husku, joka sekin jo melko kauan markkinoilla ollut. Ihan mielenkiintoinen asia, että 20 vuotta sitten tehty raivuri olisi yhä paras.

Mettämakuri:” – Tuskinpa taitaa kukaan leipänsä raivaamalla tienaava sahata muilla kuin 3 valtamerkillä.”

– Noinhan se on – suurinpiirtein. Leipäänsä raivurilla tienaavalla pitää ainakin pyrkiä pitämään käytössä paras mahdollinen saha.  Käytännössä ero tonnin sahan ja viidensadan sahan välillä on urakkataksalla tehtäessä kymmeniä prosentteja ansioina päivässä.

Hinnanero kutistuu nopeaan, kun päiväansioissa on useamman kympin ero, polttoaineen kulutuksessa litrojen ero / päivässä, ja remonttipäiviä tulee toiseen paljon herkemmin.

Testissähän oli jo vanhentuneet mallit, joista nykyversioissa ei oikeasti ole enää myynnissä yhtään.

Tilhin 480 on kyllä hyvä saha, mutta henkilökohtaisesti pidän Huskun – Jonssin isompaa sahaa ehdottomasti ykkösenä.

Makuri: -Olen sahannut noilla kaikilla versioilla, sen lisäksi olen oppilaitoksen työkuvioissa sahauttanut noilla kaikilla eri versioilla, joten olen seurannut aitiopaikalta Raivaus-sahojen kehitystä.

R- sahoilla on selkeästi oma tempperamenttinsa, eikä toinen malli todellakaan sovi kaikille käyttäjille. Se näkyy äkkiä siinä, että jollakin kuluu kytkimiä + voimansiirtoa aivan liikaa, mutta toisella ei käytännössä lainkaan. monet eivät tajua, kun sahan kaasuvaijeri tai kahva eivät enää annakaan käskyä perille asti, eli varveista jää uupumaan 2 – 3000 kierrosta. Heillä pitäisi sahassa olla kierroslukumittari, josta paljastuisi vika, joka pudottaa ansiot ja särkee laitteen.

Jeessi:”Itse raivasin ennakkoraivauksia Kone-Glansin Oleo-Macilla vuosia ja todella olin aivan tyytyväinen päivän teon tulokseen. Johon ammattilainen olisi samalla sahallakin tehnyt kolmanneksen lisää. ”

– Ei Jeessi taida ollakaan aivan idiootti, vaikkakaan ei kaukana siitä. Totuus vain tuossa työsuoritteiden mahdollisessa vertailussa on sitä luokkaa, että Huippumetsuri tekisi samalla sahalla samassa ajassa viisinkertaisen määrän ja enemmänkin, sekä jälki olisi parempaa.

Nuo Kone-Glansin oil-macit ovat varmaan ihan riittäviä täydellisille noviiseille, mutta esim nykytaksoilla sekä sahalle, että sahaajalle tulisi lähtö niistä hommista pelkästään rahanpuutteen takia.

Ostin jokin vuosi sitten käytetyn moottoripyörän. Tiesin kyllä etukäteen pyörän ominaisuudet ja myyjä korosti sen tehopakoputkia, jotka tekivät pyörästä ”Rähinäpyörän”. Mukaan tuli myös vakioputket. Ajelin Rähinäversiolla muutaman sata kilometriä, kunnes päätin kokeilla vakioputkia. Koko pyörän luonne muuttui täydellisesti. Tehoputkella piti ajaa koko ajan täysillä kierroksilla – Kyllä repäisi. Vakiolla voi sanoa, että lähti heti jo alle 5000 kierroksen vääntämään ja kiihtymään.

Sama juttu on kireissä pienkoneissa. Kun kone on suunniteltu sellaiseksi, että tehot ovat vain esim 8 000 – 12 000 kierrosalueella, niin kyllä sen niillä kierroksilla pitäisi työnsä tehdä – Se pitäisi olla selvää kaikille käyttäjille. Se, että kone kiertää kuormittamattomana jopa 15 000 varvia, ei tarkoita, että sitä siellä yritetään huudattaa, mutta ei myöskään jossain 6 000 :n varvin tasolla.

Kuitenkin matalakierroksisen koneen kulmavaihde on kestänyt moitteetta. Se on kyllä perinteinen vaseliinattava. Vahvasti vääntävä kone jaksaa kyllä viedä terän pohjaa myöten puuhun niillä kierroksilla joita siitä irtoaa. Pojatkin ovat tottuneita koneen virittäjiä mutta kertaakaan ei valitettu etteikö koneen kierrokset hommaan riitä. Enemmän Stihlin ensimmäisiltä tankillisilta mutistiin. Sisäänajettavia nuo tilhit. Aika vaisuja uutena. Oksapuu, ei ole kotona se kone nyt. Se jäi pojan verstaan nurkkaan säilöön. Maksoi jotain 850,00 nurkilla. nto. Jotain elektroniikkahömppääkin sisälsi. Oleo-Mac oli BC 550 Master ja on edelleen näköjään Kone-Glansin vakiokamaa, saa nyt mukavuusvaljailla ja muutenkin hyvällä varustuksella. On siimapäitä sun muita joita et noissa kahdessa valtamerkissä saa mukana. Nyt hinta on 595,00 ettei sekään enää aivan halpa ole mutta kestävä ja laadukas kone.