Ammatti Raivoojan kaas erittäin samma mieltä. Tuo mhy-tuherrus kyllä riittää ”vastavoimaksi” ja metsäomaisuuden hoitosoppareilla mennään ja iloisin mielin. Tulos on parempi kuin kaikesta ulos pyrkyryys. Joka vie vain kaikesta toiminnan keskipisteestä ulos.

Kurjistetaan ja kurjistetaan ja sitten ihmetellään. Pystykaupan malli ei ole koskaan pystynyt kattamaan kustannuksiaan. Niitä mitataan ulos metsänomistajilta.
Lahtosen kolmanteen faktaan. Lahtosen on väärin osoittaa metsänomistajia tunnemetsänomistajiksi, jotka ovat perineet, tai… ja jotka eivät ymmärrä metsiensä päälle yhtään mitään? Ei niitä tallaisia metsänomistajia ole. Päinvastoin, on metsänomistajia, jotka ovat tietoisia metsäasioista ja on metsänomistajia, jotka ovat hyvinkin tietoisia tästä pelottelun ja uhkailun ilmapiiristä. Puukauppaan ja korjuuseen liittyvästä korruptiosta ja kartellista/kartelleista metsänomistajat ovat tietoisia ja sitä kautta tulee tämä pidättyvyys metsien hoitoon ja puukauppaan. Ja onhan metsänomistajilla oma kohtaisia kokemuksia korruption olemassa olosta.
Jos ja kun puukauppa ja korjuu vapautuu kilpailulle. Vapaa kilpailu ei tarkoita mitään traktorikaluston esiinmarssia tai metsänomistajille tarkoitettua rajoitettua hinnoittelua, niin kuin se tähän asti on ollut, vaan yhtäläistä toimintamallia, kaluston, mittauksen, puun vastaanoton jne osalta. Pelkästään palveluyrittäjyyden varaan lanseerattu malli tuskin sopii metsänomistajille.

”Lahtosen on väärin osoittaa metsänomistajia tunnemetsänomistajiksi, jotka ovat perineet, tai… ja jotka eivät ymmärrä metsiensä päälle yhtään mitään? Ei niitä tallaisia metsänomistajia ole.”

”jovain” – kuinka laajasta otannasta olet muodostanut näkemyksesi?

Minä olen tavannut fyysisesti 2011 – 2015 välisenä aikana noin 3000 metsänomistajaa – olen viettänyt heidän kanssaan tuhansia tunteja. Olen muodostanut varsin selkeän kuvan heidän mielialoistaan, myyntihaluistaa ja myyntihaluttomuksistsa. Monelle isänsä perintönä metsääomistavalle lähihistorian kaupalliset vilungit tulivat täysin puun takaa. Monet itkivät vuolaasti – olihan se järkyttävää ymmärtää, että isän hyväuskoisuutta oli käytetty härskisti hyväksi – ja kun ennen perunkirjoitusta samainen puunostaja tuli kahvipaketin kanssa esittämään ostohalujaan puista…eikä kilpailevia tarjouksia koskaan kuulunut, vaikka osa oppineitakin kaupunkiin muuttaneita ammattiostajia niitä peräänkuulutteli. Pakko oli myydä yhdelle – kun ei muita ollut… No tämä on sitä historiaa – se on ollutta ja mennyttä…

Näitä perintömetsänomistajia koppaa minua harva se päivä hihasta kiinni kauppareissuilla ja huoltoasemilla ja kyselevät miten puukaupan teko voikaan olla niin vaikeaa?

Suurimmat tunteet liittyvät maisemaan. Kun vanhalla isännällä ei ole rahan tarvetta – ei siinä nuorikaan isäntä tohdi maisemaa aukeaksi hakata. Tämä on suuri tunnesyy – joka tekee puukaupan osittain mahdottomaksi. Vaan kun aika isännästä jättää – ollaan taas herkän äärellä. – ostomies ottaa yhteyttä 2 viikon sisällä. Reilusti ennen perunkirjoitusta. Niin – silloinhan kauppaa on tehtävä kun on myyjällä myyntihaluja ja tarvetta. Havaitsin muuten noiden n 3000 tarinan myötä, että syy puukauppaan 50-60 %:sti liittyi tavalla tai toisella verottajan aiheuttamaan inspiraatioon.

Jees – – – totta!

Vain murto-osan, mutta heille metsä vaikutti olevan kunnia asia – paljon suurempi kuin ”vain” metsä tai puita.

He vaalivat omaisuuttaan. He kokivat omaisuuteensa vääryydellä suhtautuvat – tuomitut ja tunnustaneet tahot epäreiluiksi. Heistä moni halusi periaatteessa saada asiansa vietyä oikeusposessiin.

He eivät tyytyneet ”notkumaan” nettikeskusteluissa ja siellä muodostamaan itse haluamaansa hyväksyntää puiden vääryydellä viemiselle.

Heistä moni ei muuten ”notku” lainkaan netissä. He ovat kaupunkilaismetsänomistajia, joilla elämä pyörii arjessa – vain pyhä on metsälle omistettua.

Oikein hyvää päivän jatkoa – minä lähden nyt Tampereelle – tapaamaan pirkanmaalaisia metsänomistajia. Haluan muodostaa lisää näkemyksiä, kuinka he kokevat puukaupan. Keskisuomalaisten osalta olen jo hieman perillä.