Metsäliitolla on ollut ohjenuorana, että ostetaan vain osuuskunnan osakkailta. On jopa taattu, että ostetaan aina, kun jäsen tarjoaa ostettavaksi.

Tuosta jalosta periaatteesta joutui sittemmin luopumaan ja ostaa ainakin valtiolta, kunnilta ja seurakunnilta, joilla kaikilla on todella isoista kaupoista kyse.

Vanhaan hyvään aikaan, jos täysi osuusmaksu ei ollut vielä kertynyt, (sitä kerättiin puukaupan yhteydessä) – metsäliiton ostomies tarjosi juuri sen verran enemmän, että sillä ylimäärällä sai katettua tuon perittävän osuusmaksun.

Metsäliiton vaikeudet johtuivat muutama vuosi sitten todella osaamattomasta johdosta. Heti kun johto vaihdettiin, nousu alkoi ja nyt osuuskunta porskuttaa, vaikkakaan ei ihan reilusti.

Historiat ovat historiaa. Kartelli kertoi karua kieltä siitä, missä mennään. Se kertoo kartelliajan menettelystä osuuskunnassa, joka on vallitseva käsitys osuuskunnassa tänäkin päivänä. Sen kertoo suhtautuminen kartellikysymykseen. Minkäänlaista katumista tai hyvittämistä ei ole ollut nähtävissä – päinvastoin. Ongelman ydin on osuuskunnan ja MTK:n kytkentä. Et voi MTK palvella kahta herraa, kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää.

Elämä on sellaista, että oppirahoja joutuu maksamaan, mutta niistä pitää yrittää ottaa opikseen. On joutunut pohtimaan, mitä asialle voin metsänomistajana itse tehdä. Kartelliyhtiöitä en kykene muuttamaan, joten on tehtävä se, mihin itse voin vaikuttaa.

Kuitu ja tukkipuun hintaero on niin huima, että kuitupuun tuottamista onkin perusteltua luopua niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Ei panosta mitään sellaiseen metsänhoitoon joka tuottaa tätä jätepuuta, josta metsänomistajalle on vain taimikon perustamisvaiheen kalliita kustannuksia.

Oppirahat ovat karvaita, mutta ne saattavatkin osoittautua kullan arvoisiksi.

Kaikki on Jesse kiinni laskentakorosta. Jos laitetaan laskentakoroksi 10, niin kuitupuuna kannatta hakata, mutta uudistamiseen ei sellaisella korolla kannata laittaa latiakaan.

Perusteltavissa olevalla laskentakorolla kutupuumetsää ei kannata hakata.

Pystykauppa on siitä pirullinen kauppatapa, että siinä myyjän ja ostajan intressit ovat tavattoman erilaiset. Usein vastakkaiset. Kuitupuunostajalle on yhdentekevää, mitä metsään jää harvennuksen jälkeen kasvamaan. Heidän kannaltaan mieluummin kuitupuuta.

Jokainen kasvamaan jätetty kuitupuurunko, josta ei myöhemminkään saada tukkipuuta on iso vahinko metsänomistajalle. Kuiturunko, josta myöhemmin saadaan tukkeja on metsänomistajalle näillä hinnoilla KYMMENEN kertaa arvokkaampi kuin tukiksi myöhemminkään kelpaamaton kuiturunko.
Puiden tasainen jakautuminen on mitätön tekijä siihen verrattuna, että kasvamaan jätetään tukiksi kelpaavia runkoja.

Päästä nyt siinä sitten kuitupuuyritykset pessaamaan metsääsi.

Tiedoksi ranelle että se sahafirman mies osaa hakata myös sitä metsää oikein. Ihan niin kuin myyjä metsäänsä haluaa hakattavan. Toiseksi sahafirmat eivät edes osta kuituvaltaisia leimikoita kun kuitu on heille marginaali lajike.

Tuollaista ennakkoasennetta on ilmaantunut täälläkin. Taitaa vaan kuitenkin kysessä olleen oman edun tavoittelu. Viime vuonna meille kävi juuri noin. Kuulemma sahafirmalle ei voinut tukkeja myydä kun ne olisvat ottaneet vain parhaat. No se leimikko tuli meille hakattavaksi ja aika surutta jouduimme pikkuväärää tukkia silpomaan kuituun kun sahafirma olisi tehnyt kaikista tukit. Meidän laatuvaatimukset ei sitä sallinut. Uskon että isäntä hävisi sievoisen summan euroja, mutta hyvä oli leimikko ja mukava tehdä.

Ranenkin ajatuksessa on pointti. Monesta tekijästä asia tietysti koostuu, kun metsiä ja työn suorittajia on joka lähtöön.

Pystykauppa on ongelmallista arpapeliä ja siksi huono kauppatapa myyjän näkökulmasta hyvin monesta syystä. Metsänomistajalle kaikista kallein virhe tapahtuu, kun hyvänlaatuinen juuri tukiksi varttuva kuiturunko kaadetaan kuitupuuksi. Takavuosina jo lailla pakotettu alaharvennus tuli metsänomistajille todella kalliiksi ja paljon istuu moton sarvissa tekijöitä, joilta ymmärrys on asiasta pahasti vieläkin kadoksissa.

Hakkaajan ja metsänomistajan intressit tulisi olla samansuuntaisia, eikä pystykaupassa niin ole. Työn suorittaja ei hyödy mitään kokonaisuuden kannalta parhaasta lopputuloksesta – päinvastoin.