Keskustelut Tekniikka Puutavaran jatkokuljetus traktorilla maantietä pitkin tehtaalle…

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 84)
  • Puutavaran jatkokuljetus traktorilla maantietä pitkin tehtaalle…

    Tuossa aikaisemmin Tollo esitti, että traktorikuljetuksissa ei ole mitään mieltä. Nyt hän on tehnyt Jeessit, eli kääntänyt täysin kelkkansa ja ajelee jo sadan tonnin kuormia 15 vuotiaan pelkällä T-kortilla.

    Niinkuin ei olisi vähääkään tolkkua jutuissaan – no eihän niissä ole koskaan – ollutkaan.

  • Jätkä

    Tollo kuvittelee näköjään, että kun on tankissa löpöä, saa tehdä mitä tahansa.

    Myyntipuuta kyydissä, niin polttoainevero iskee. On tapaus, joss isäntä alkoi shata kakkosneloskuormaa klapeiksi poliisien katsellessa. Eukko hyökkäsi pihalle ja tivasi, ”Oletko tollo, kun sahaat meidän saunanrakennuspuita klapeiksi”.

    Tollo taisi olla asialla siinäkin.

    Tolopainen

    Jätkä lopeta sekoilusi, hankintapuut saa ajaa verottomalla polttoaineella ja mennä myös palstalle töihin, koskee myös metsätalouden harjoittajaa.

    Jätkä

    Ei saa ajaa puita, itseä saa kyllä kuljetella, mutta ei myytyä puuta maantiellä.

    Maatalouden harjoittaja saa hankintapuita ajella verottomalla polttoaineella, mutta vain niin kauan, kuin ne ovat hänen.

    wanhajätkä

    Nyt tollo eraehtyy. Kuormaa kantavalla traktorilla ei saa kuljettaa mitään tiellä. Mulla on -82 mallin llokomo 919 rekisteröitynä traktoriksi.  Jos ja kun oosaan lukea,  rekisteriotteessa on lisäsäyys. Kkuormaa kantavalla trktorilla ei saa kuljettaa mitään yleisellä tiellä. Eli vaan tyhjänä ajellaan. Onneksi  teillä joilla liikun on metsäautotien status ja osakaskunta. Tai sitten ihan omia metsäteitä….siellä lonnollisesti ajelen lyhyitä matkoja.

    Dumpperithan ois mainioita maa-ainesten lähikuljetuksessa muttakuormaakantavina traktoreina ei vaan onnistu. Jos on n. Rekkakuorma ja siirtomatkaa puille on vaikka viis kilsaa tilaan kyllä rekan. Maksaa satasen pari kun heittää muun ajon ohessa. Tratorilla tuo ois pitkän päivän savotta….ei siis kannata.

    vaikka veisinsorakuorman pojan talotyömaalle on maksettava päiväksi vvero jos löpöllä ajaa

     

     

     

    Tolopainen

    Perehdy Jätkä asioihin ennen kuin alat näistä asioista väitellä. Maa-ja metsätalous on käsitelty polttoaine laissa erikseen ja verovapaan polttoaineen käyttö on oman puutavaran kuljetuksissa sallittu.

    Tolopainen

    En ole väittänyt että metsätraktorilla saa kuljettaa puita tiellä, vaan että ylikuormamaksulaki ei sitä koske, se nyt sattuu näkymään tuossa samassa yhteydessä, jossa mainitaan että ei koske maa-ja metsätalouden ajoa.

    A.Jalkanen

    Mielenkiintoinen keskustelu! Saakos myytäväksi aiottua (on siis kuljetushetkellä vielä omaa) ns. käteispuuta kuljettaa yleisellä tiellä traktorillaan, vai pelkästään omaan käyttöön tulevaa?

    Tolopainen

    Traktorilla saa yleisellä tiellä tietenkin puuta kuljettaa.

    wanhajätkä

    Ei saa halvemmin verotetulla polttoaineella. Verotetulla tottakai. On aivan sama antaako ostaja sulle satasen vasta kun on kuorma purettuna. näin se on maa-aineksien kanssa.

    Jätkä

    Maantiellä on joskus polliisit katselleet pitkään, kun metsätraktorin on ollut siirtymätaipaleella ja ketjut pyörissä – saa olla, jos ei vahingoita tietä. Lavalla saa olla polttoainesäiliö, telat ja niiden alla neljä rankaa – ei viittä.

    Alkuaikoina kantava traktori piti katsastaa kerran vuodessa. Silloin ei passannut kuskin mennä kahville, kun koeajo tehtiin.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 84)