Urakat on jaettu aika tarkkaan sopimusyrittäjille , joten tilaa uusille korjuuviritelmille on niukasti . Kalustoakin on tällä hetkellä reilusti”yli kylkien”. Ongelmana on töiden kausiluonteisuus , joka vaatii runsasta ylikapasiteettia . Kaksi -kolme  talvikuukautta mennään putket punaisena ja muina aikoina töitä on hyvin vaihtelevasti , enimmäkseen yrittäjien ja kuljettajien tarpeisiin nähden liian vähän

….mutta jos päätä haluaa seinään lyödä ja on reilusti ylimääräistä rahaa , voi kaikin mokomin hankkia koneita liiterin taakse ruostumaan . Saadaan se puu liikkeelle silläkin konstilla , kun koneet on joskus maksettavakin ja sitä varten tehdään puukauppoja .

Ja osuuskuntaahan tietysti pyöritetään ihan talkoopohjalta?

Kuluja tulee aina väliportaista lisää. Käytettyjä koneita seisoo ihan tarpeeksi asti, kaikissa kokoluokissa, eli kalustosta se ei ole kiinni. Mutta, miten yhteisostotoiminta pyörisi, ja kuka ottaisi hommaksiin etsiskellä kaikki ei tiloillaan asuvat metsänomistajat, tai tiloja omistavat perikuntien jäsenet?

Täällä palstalla on niin aktiivista metsänomistajakuntaa, että välillä hämärtyy todellisuus metsänomistuksesta.

Olin ”entisessä elämässä”muutamia vuosia metsäyhteistyöalueen puheenjohtajana . Pisimmälle vienyt yhteinen ponnistus oli alueelle laadittu lähes kattava tilakohtainen metsäsuunnitelma . Jollakin yheistyöalueella oli saatu puunmyyntejäkin aikaiseksi , mutta meillä kaikki halusivat hoitaa sen puolen itse , vaikka isommilla kaupakokonaisuuksilla olisi saatu puulle parempi hinta.

Yhteiskaupat eivät ottaneet tulta  80-90 luvuilla . Tilanne on tuskin siitä korjaantunut , kun väki on muuttanut muualle ja kaikenmuotoinen yhteistoiminta on hiipunut . Puukaupallista ”savujakoakin” pidetään epäsuotavana , vaikka sillä saavutettaisiin merkittäviä säästöjä korjuukustannuksissa ja puulle saataisiin sitä kautta lisää kantohintaa .

Eihän siinä, jos puun tuottamisen kustannukset kestäisivät siedettävällä tasolla. Tällä hetkellä ei puhuta enää edes metsätilaelinkeinosta, siihen tarvittaisiin tämänkin keskustelun perusteella hehtaarimääriä, jotka vain harvoilla on hallussa. Puhutaan mieluummin palveluelinkeinoista, jonka elinkeinojen metsätaloudelle aiheuttamat kustannukset hipovat jo metsätalouden tuottoja. Meneehän se näinkin, mutta kysymys on muusta kuin metsätilataloudesta elinkeinona. Kysymys on palveluelinkeinoista.

”Teollisuuden puunhankinnan kokonaiskustannukset” ovat jo tällä hetkellä yli puolet puun hinnasta ja puun hinta on laskeva. Tuohon Metsuri motokuskin subventioon. Tukilla teollisuuden omankin ilmoituksen mukaan kustannukset ovat yli 10 euroa, eli kustannuksista toinen puoli on teollisuuden subventiota, verrattuna Metsuri motokuskin ilmoittamaan urakkahintaan 6. euroon. Mitä se sitten on hankinnalla, kun subventoidaan toiseen suuntaan. Ja mitä mahdollisen lopputuotteen hinnasta, jos subventoidaan jopa tois  kertaan?

Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että kustannusrakenne ja toimintatavat ovat vapaassa kilpailussa voineet muotoutua sellaiseksi kuin ovat muotoutuneet ja ilman metsänomistajien vaikutusta. Metsänomistajat eivät ole osallisia pystykaupassa. Pystykaupalla metsänomistajat on suljettu kilpailun ulkopuolelle.

Mihin, miten ja kenelle ne puunhankinnan suuret voitot (500 milj) on piilotettu, kun esimerkiksi Metsä-Groupin tulosyksiköistä puunhankita on kaikkein heikoimmin kannattava osavuosikatsauksen luvuissa.
Korjuuketjutko ne suuret voitot käärivät ja elävät kuin siat pellossa?

Metsä-Group:
Puunhankinnan ja metsäpalveluiden eli Metsä Forestin
liikevaihto tammi–kesäkuussa 2017 oli 829,4 miljoonaa euroa
ja liiketulos 12,9 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi kartonkiteollisuuden liikevaihto oli 918,7 miljoonaa euroa
ja vertailukelpoinen liiketulos 88,7 miljoonaa euroa.