Oheisessa tutkimuksessa (opinnäytetyö) selvitetään hankintakauppaa ostajan näkökulmasta. Tuskin kuitenkaan puunmyyjän näkökulma on yhtä auvoinen. Onhan hankintakauppa jäämässä (jäänyt) marginaaliin. Sen olemassa oloa perustellaan jopa sillä, että käytetään vaikka työrukkasena. Saadaan pystykauppaan sopimattomat erät, pienuutensa, laatunsa, sijaintinsa, mh. puutteen tmv. seikan perusteella puuhuollon piiriin, mutta onhan sillä hintansa. Diili on huono aiheesta metsänomistajan näkökulmastakin, mutta ei sitä voida perustella  sillä, että olet marginaalissa. Minä en ainakaan usko, että tätä rataa mennään kovinkaan pitkälle.

Puukaupassa on läpeensä korjuun kustannuksia mentävä aukko pystykaupan hyväksi. Uskotellaan jopa, että kysymys on metsäyhtiön kustannuksista, vaikka kustannusten todellinen maksaja on metsänomistaja.

Sori. ”Hankintakaupassa on läpeensä korjuun kustannuksia mentävä aukko pystykaupan hyväksi”.

Onhan se metsäyhtiölle kannattavampaa ostaa puuta pystykaupalla, kuin maksaa metsänomistajalle hankintakaupassa korjuun kustannuksia vastaava korvaus (hankintalisä).

Ruotsin Skogen-lehdessä oli mielenkiintoinen vertailu eri Itämeren maiden metsätaloudesta. Jutussa sanottiin mm. että Baltian maissa metsänomistajat ovat omatoimisempia kuin muualla. Ruotsissahan ei suosita pystykauppaa, vaan tienvarsihintoja. Heidän systeeminsä lienee siis suunnilleen se, jonka Jovain ja Lauri Vaara haluaisivat meillekin, joten sieltä lienee saatavissa kokemusperäistä tietoa asiasta?

Ymmärsinkö väärin, että lehdessä väitettiin Suomen matalien puun hintojen johtuvan muun muassa metsänhoitoyhdistysten suuresta määrästä (sitaatti alla)? Meillähän on pieni metsälökoko ja kuviokoko, jotka johtavat pieniin myyntieriin, mutta tämähän ei ole mhy-kentän syytä, vai onko? Nythän metsänomistus on kovaa vauhtia keskittymässä, on metsäsijoitusrahastoja ja yhteismetsiä. Voisiko metsänhoitoyhdistysten puukaupan välitystoimintaa kehittää siihen suuntaan, että myyntierien koko kasvaisi? Joka tapauksessa metsänomistajien kannattaa katsella omaa metsänomistustaan kriittisesti: olisiko kustannusten alentamiseksi tehtävissä jotain, ellei viivan alle jäävää summaa saada puun hintojen nousun kautta kohennettua, niin on alennettava kustannuksia puun tuotannossa, vaikkapa suurentamalla omien myyntierien kokoa.

Skogen Tema; Skogen på grannland, s. 29: ”I Finland är det rotpost som gäller in närmare 90 procent av affärerna. Förklaringen kan spåras till landets många  skogsägarorganisationer (så kallade skogsvårdsföreningar). I dag är de 75, för några decennier sedan fanns hundratals och ibland flera in en och samma kommun. Det blev för små enheter för att få upp virkespriserna. Undantaget var de svenskspråkiga kommunerna vid sydkusten där man samarbetade över kommungränserna för att få upp försäljningsvolymerna.”

Kyllä omistajarakenteen muutoksella on epäilemättä erittäin suuri vaikutus siihen, että hankintahakkuut ovat vähentyneet.  Asutaan jossain muualla.  Ei osata.  Voidaan olla niin vanhoja, ettei pystytä enää työhön.  Karjatilallisilla riittää muutenkin työtä 7 päivää viikossa.  Ainoastaan viljaa päätoimisesti kasvattavilla voi olla teoreettisia mahdollisuuksia.  Hekin saattavat kuitenkin olla jossain muussa ammatissa.   Tietysti löytyy vielä vireitä eläkeläisiä ja periaatteen miehiä, jotka molemmat nauttivat metsissä puuhastelusta vaikkei taloudellisesti se olisikaan kovin kannattavaa.  Heille ehkä riittää se, että näkee oman työnsä jäljet metsässä.

Ruotsissa saattaa tosiaan olla päätoimisia metsänomistajia suurilla tiloillaan.  Itse en kyllä usko meillä mihinkään toimitusmyynnin merkittävään kasvuun vaikka tilakoot kasvaisivat.  Nykyinen järjestelmä on niin täydellisen hyvin toimiva, että harva edes harkitsisi sen kanssa kilpailemista.

Ja kuulemani mukaan Ruotsissa tukin paksuus/laatuhinnoittelu vaikuttaa kokonaisuuteen, niitähän suomessa käytetään vähän.