Itä-Suomessakin oli ongelma vielä -70-80 luvulla kun lisäpalstoja oli muodostettu sota-aja jälkeen ja ne olivat tietenkin ilman tiestöä, oli vain muutaman metrin rasiteoikeus naapuritilojen läpi, lähinnä matalia suoalueita pitkin.
– 70 luvulla yleistyi metsäteiden rakentaminen, mutta kaikki ei nähneet tarpeelliseksi liittyä tiehankkeisiin ja jäivät näin ilman varsinaista ympärivuotista kulkumahdollisuutta metsäautotielle. Tieoikeus oli, mutta se voi olla eri tilojen rasitteena missä siten varsinainen metsätie kulki.
Metsäteiden tietoimituksissa yleensä määrätään nekin tilat mukaan, joiden omistajat sanovat etteivät tietä tarvitse. Kaikille tiloille määrätään kulkuoikeus, mutta sehän on vain kulkuoikeus. Eli ei palstalle yleensä henkilöautolla pääse, eikä rekalla saa puuta haettua.
Tietoimituksessa perustetaan myös varastopaikkoja puutavaralle tien viereen. Viimeksi, kun olin tietoimituksessa, joka oli kutsuttu koolle tien perusparannuksen takia, kun tiealuetta piti levittä, niin samalla poistettiin näitä varastopaikkoja. Perustelu oli se että nykyään varastoidaan tien ojan päälle. Vain sellaiseen paikkaan jätettiin varastoalue, jossa oli molempiin suuntiin varsitien pätkä, jotka eivät kuitenkaan olleet rekkakelpoisia. Maanomistaja itse ehdotti paikan määrityksen säilyttämistä, ettei tulisi villejä, luvattomia varastopaikkoja.
Osalla tilojen omistajista oli aktiivisuus tieasioihin oli kadonnut ja unohtunut kun oli muutettu pois paikkakunnalta, eikä hoitotöitäkään tehty omatoimisesti, ne oli niitä maaltapako aaltoja.
Puunmyynti tuli ajankohtaiseksi silloin kun oli noususuhdanne ja silloin puunostaja yleensä maksoi tilan puunajo korvauksen tiehoitokunnalle, joka hoitokunta oli määritelty ulkopuolisille tienkäyttäjille.
Moistan, kun kymmeniä vuosia sitten tuli takarajan naapurimetsään reittä pitkin nkiivennyt pohjalaiskarju puhumaan puidensa ajo-oikeudesta.
Hän aloitti pohjalaiseen tapaan aika röyhkeästi vakuuttamalla, että hänellä on oikeus jostain ajaa puunsa. meillä oli hänen maansa rajalta pitkä, suora rajalinka melko sileällä kankaalla ja hän oli suunnitellut ajouransa sitä pitkin. Loppupäässä maasto pakotti tekemään uran sitten hieman kokonaan pois rajalinjalta.
Isä kuunteli karjun vuodatusta aika pitkään ja totesi sitten, että ”Tottakaissaat tehdä ajouran, kunhan tuot kaadetut puut tien varteen, eikä tuosta tarvitse mitään maksaa”. Karju meni hiljaiseksi ja nolon näköiseksi, oli tottunut pohjanmaalla siihen, että ei toisen mailla liikuta Perkele!
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.