Keskustelut Puukauppa Puun tuonti kasvussa

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Puun tuonti kasvussa

    Merkitty: 

    Katsokaa ihmeessä MT kirjoitus ke 9.1 puuntuonnin kasvusta ja eritoten eri puulajien hinnoista, huomaa hinnat vasta rajalla. Lisähintaa tulee kuljetuksesta tehtaille ympäri Suomea. Ei voi kuin ihmetellä sitä miten meitä metsänomistajia totaalisesti kusetetaan. Asianhan pitäisi olla aivan toisinpäin. Kotimaista metsänomistajaa pitäisi kohdella ainakin tasapuolisesti ulkolaisiin verrattuna. Kyllä olisi kirveellä töitä.

  • Puu Hastelija

    Alkaa vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ajat. Ja eikös joku (en muista kuka) jatkanut, että Luoja varjele meitä mielenkiintoisilta ajoilta.

    Tuossa päivällä olin erään pienen puuhastelevan mekaanisen puunjalostuspuolen ostokaverin kanssa juttusilla ja sanoi niin ilmapiirin muuttuneen syksystä, ettei uskoisi samasta ajasta olevan kyse.

    Kuitupuulle on ajokieltoja päällä ja määristä ollaan todella närkkejä, ylityksiä ei saa tulla. Sama oli havaittavissa, kun omasta hankintakaupasta hieman määriä  tuli tarkennettua, tuntui hieman nihkeältä kaveri (eri firma) ja meinasi, että parempi laittaa määrät ennemmin yläkanttiin kuin ylittää.

    Täytyisikö laittaa kisa pystyyn, onko vuoden päästä hankintakuitu systemaattisesti >30€/m3?

    ollikolli

    Ei toimi puukauppa markkinaehtoisesti Suomessa, eihan noista tuontihinnoista voi muuta tulkintaa todeta. On vain kumma etta kuitua myydaan puoli-ilmaiseksi. Tassahan olisi liikeidea kuitupuun vienti markkinoille jossa siita maksetaan paremmin. eikos sita jo Ruotsiin mene pohjanmaalta?

    Korpituvan Taneli

    Tuo tuontipuun hinta on jo kovin vanha uutinen. Sama tilanne on ollut koko ajan kun puuta on tuotu.

    Marginaalieristä voidaan maksaa vaikka maltaita, kunhan niillä saadaan lyötyä päähän päämarkkina-alueen eli kotimaan hintatasoa.

    Kuitupuun vientiä on, mutta kovin markinaalisesti. Sillä on hiukan samanlainen merkitys kuitenkin kun tuontipuullakin. Sillä voidaan pitää kotimaiset ostajat tietoisina siitä että vienti voi laajentuakkin, jos kotimainen hintataso kovasti sakkaa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Raivaaja

    Varaa on maksaa, lainaus hesarista

    #MINKÄ suomalaisen tuotteen valmistaminen on kannattavampaa kuin iPhone-puhelimia tekevän Applen toiminta?

    Oikea vastaus: sellun.

    Superkannattavana pidetyn puhelimia ja tietokoneita valmistavan Applen operatiivinen liiketulosprosentti oli heinä–syyskuussa noin 26.

    Kun Stora Enso myi heinä–syyskuussa sellua, sille jäi jokaisesta eurosta 30,3 senttiä kulujen ja poistojen jälkeen. UPM:n sellutoiminnan vastaava operatiivinen liiketulos oli 33,9 prosenttia ja Metsä Groupin 27 prosenttia liikevaihdossa, vaikka näissä tuloksissa on mukana muun muassa vähemmän kannattavaa sahatoimintaa.#

     

     

     

    Puuki

    Suunnilleen sama hintaero tuontipuulla ja kotimaisella on ollut tosiaankin jo ainakin n. 20 vuoden ajan.  Välillä vähän vähemmän välillä enemmän, kuten nytkin.

    Koivutukin hinta , joka on sama kuin havutukin kotimaassa, on yksi ihmetyksen aihe. Ei hyvä saatavuus ja isot määrät yksistään voi sitä selittää.

    Kuitupuun hinta tavanomaisesti on liki kaksinkertainen hankintahintaan nähden.  No , ei ole pakko myydä liian halvalla. Ei aina voi välttyä siltäkään mutta siihen kannattaa pyrkiä.

    kkiila

    Metsänomistajat saisi parempaa hintaa jos uskaltaisivat sanoa että näillä taksoilla tehdään kauppa.

    Myös hinnan muodostuminen olisi oikealla terveellä pohjalla.

    Mutta se on suurimmalle osalle suomalaisista tekemätön paikka.

    Metsäkupsa

    Edellä Taneli osuu asian ytimeen.Näin on ollut kautta-aikain ollut ja tulee olemaan.Paljon asiasta kertoo se,että metsänomistajien omakin firma näin tekee.Puutahan ei tietysti teollisuus pakota myymään,mutta jos metsästä tuloa isommassa mitassa mielii,niin puutahan sitä on myytävä.Ilman metsäteollisuutta ei taitaisi kantohintaakaan suuremmin olla.Mielihyvin uusia pellepelottomia puunkäyttäjiä saisi  tulla,mutta puheiden tasolle useimiten se jää.

    Jätkä

    Annan hyvän Bisnesidean kätevälle yrittäjälle. Ostetaan Länsi – Suomesta laivalasteittain kuitua ja ajetaan merellä pikku lenkki. Myydään tavara Virolaisena hankintapuuna Suomen metsäteollisuudelle tuplahinnalla. Kyllä siitä jotain taskunpohjalle jää.

    Korpituvan Taneli

    Minulla tuli juuri tuo Jätkän mainitsema konsti mieleen kun kirjoitin edellistä kommenttiani. Siinä bisneksessä olisi lyhyet kuljetusmatkatkin, lastithan voitaisiin ohjata pohjanlahden sellutehtaille. Ainoa ylimääräinen souvi olisi proomujen lastaus ja purku

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)