Keskustelut Puukauppa Puun hinta 2025

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)
  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Eiköhän keväällä taas parin edellisen vuoden tapaan ole hintahuippu. Näin ainakin itse uskon. Ensiviikolla alan kaupitella talviharvennuksia ja sitten keväällä jäykänpuun uudisaloja.

    Apli

    Juu saas nähdä tuleeko touko/kesäkuulle hintahuippu kuten on tapana ollut, itsellä isohko mänty/sekametsän päätehakkuu suunniteilla, kilpailukseen aion sen laittaa tuolloin. harvennuksia ei tänä vuonna olekkaan ohjelmassa, lukuunottamatta 2ha kakkosharvennusta joka vielä mietinnässä että annetaanko sittenkin kasvaa pari kolme vuotta vielä.

    Panu Panu

    Melkein vuoden vanha uutinen. Tällä hetkellä sellun hinnat Kiinassa taitaa olla hyvinkin alhaalla.

    Tänä vuonna näkisin, että sekä tukin että kuidun hinnat lähestyvät sitä mitä niiden pitäisi olla lopputuotemarkkinan mukaan eli laskevat.

    Kalle Kehveli

    Melkein vuoden vanha uutinen. Tällä hetkellä sellun hinnat Kiinassa taitaa olla hyvinkin alhaalla.

    Hintataso edelleen kohtuullinen. Nousua viimeisen kk:n aikana 5%.

    Panu Panu
    Kalle Kehveli

    Havusellun hinta edelleen hyvällä tasolla. Eukasellun hinta joutaakin romahtaa.

    Visakallo Visakallo

    Tuossa jutussa oli aika huolestuttava asia:

    Eri metsäalan lähteiden mukaan Kiina on nostanut oman sellun tuotantonsa noin 30 miljoonaan tonniin, mikä vastaa jopa noin viidennestä Kiinan sellun koko kulutuksesta.

    Kiina ostaa nyt 40 prosenttia koko maailman yhteenlasketusta markkinasellun tuotannosta.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Veikkaus on vaikea laji, joten tuloksen usein tietää metsäpuolella vuosia jälkeen päin. Mutta veikkausennustukseni olisi semmoinen, että ensikevät vielä tuo hintahuipun, mutta sitten jatkossa aleneviin hintoihin pääsääntöisesti totuteltava. Energiapuu puolella kovin hypetys jo takana, jatkossa hinnoissa laskupaineita. Leutona jatkuva talvi vielä vauhdittaa kehitystä. Teollisuuden puunkäyttö taitaa olla myös jatkossa laskeva, koska nykyisillä hinnoilla taitaa vanhemmat ja huonommin johdetut tuotantolaitokset pudota pelistä. Uusia investointeja nyt valmistuvien jälkeen ei taida suuremmin tulla. Ei ole Paltamostakaan uutisia aloituksesta kuulunut.

    Panu Panu

    Havusellunkin hinta on alhaalla Kiinassa.

    Kalle Kehveli

    Havusellunkin hinta on alhaalla Kiinassa.

    Yhtiöt käyttävät markkinakohtaisia hinnoittelua, säilyttääkseen markkina-asemat ja pysyäkseen markkinoilla. Muuten kiinassa tehtäisiin kohta kaikki sellu. Näin toimitaan monella muullakin teollisuuden alalla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)