Koetin hieman avata puukaupan saloja omasta näkökulmastani… Vaikka Jesse taitaa minua jonain Mhy uskovaisena pitääkin, niin kuitenkin pyrin pitämään ajatteluni objektiivisena…

Kukin tietysti tekee asiat omalla tavallaan… Ja se heille suotakoon… Itse kun olen nähnyt tämän sektorin jo yrittäjänä, mhy:n toimihenkilönä ja nykyään taas moton pukilta, niin uskallan väittää jotain asiasta tietäväni… 🙂 Myös ne ”kikat” joilla vastaosapuolta voidaan halutessaan ”kusta silmään” ja vieläpä ihan laillisesti…

Se miksi suosin asioiden kirjaamista kauppakirjalle on juurikin epäselvyyksien välttäminen… Ja se, että työntekijälläkin olisi ”pönkää” selän takana jos edellä mainittu ”emännän puu” episodi tulisi vastaan… Jos tuossakin asiassa olisi puun kaato ollut paperilla, niin vastuu olisi ollut ihan muualla kuin yrittäjällä…

Mitä katkontaan tulee, niin itse olen ollut jo pitkään vankka kannattaja runkohinnoitteluun siirtymiseen… Paras olisi mielestäni malli jossa runkokoot jaettaisiin 5-8 kokoluokkaan joille kullekin annettaisiin könttähinta motille… Tällöin tarvitsisi vain rekisteröidä puut runkokoon mukaan mittalistaan ja valmista tulisi… Ja mikäli runko katkeaisi tai muuten jouduttasiin osittain tekemään uutena runkona, metsänomistaja voittaisi… Tosin tämähän veisi töitä meiltä ”ammattilaisilta” paljon, kun asiantuntijoita ei enää niin paljon kaivattaisikaan.. 😉

Pystymittakauppa oli myyjälle selkeä tapa, tiesihän silloin jo ennen hakkuun aloittamista paljonko rahaa leimikosta saa. Ei tarvinnut huolehtia tuleeko tukkiosa tarkkaan käytettyä tai jääko isot latvat metsään. Olin itsekin jonkunverran pystymittaryhmässä töissä kahdella eri työnantajalla joten en systeemiä vierastanut myöhemmin metsänomistajanakaan. Yhdessä kaupassa kävi niin että korjuun jälkeen tuli automies kyselemään onko puita jonkun muun tien varressa kun tehtaan mukaan puut ei riitä lähellekään kaupan määrään. Mistä lie mittausten ero johtunut. Kaikilla mittaustavoilla voi tapahtua virheitä. Tehdasmittauksessa vain valitettavasti mittaustuloksen tarkistaminen on mahdotonta.

Pystymitattu oli sekin leimikko , jolla aloittelin metsäisiä askareita vieraan palveluksessa . Kaadoin toista tuhatta kiintoa aukkoa traktorimotolle 80-luvun puolivälissä . Kohteella muuten vierailivat herrat Lähde ja Vaara .
Pystymitassa oli saatu kuviolta huomattavasti enemmän tukkia , kun
tekovaiheen jälkeen kertyi kasalle . Firman korjuutyönjohtaja pisti ajomiehen kylmästi purkamaan kuitukasasta järeämpiä kuituja tukkikasaan . Vaje oli huomattava .

Pystymittaporukat mittasivat vielä samoihin aikoihin puita järeämpien motojen jäljiltä . Omallekin kohdalle sattui yksi sellainen toimitus puunmyyjän ominaisuudessa.
Kului vain muutama vuosi , kun motomittaus syrjäytti miesvoimin tapahtuvan mittauksen avohakkuilla lähes kokonaan . Kehitys oli erittäin nopeaa 80-90 lukujen vaihteessa .

Varsinaiseen aiheeseen…
Nykyinen puukauppatapa vaatisi radikaalin yksinkertaistamisen . Järeyteen perustuva runkohinnoittelu tai suora urakka koko leimikosta voisi olla helpompi vaihtoehto kaikille osapuolille .
Yhtiöiden kyky maksaa puusta paranisi , kun katkonta voitaisiin tehdä täysin asiakkaiden toiveiden mukaisesti . Toisaalta epäselvyydet vähenisivät radikaalisti . Nyt valitettavan suuri osa epäselvyyksistä johtuu leimikoiden puutteellisesta alkuarvioinnista ja/tai toisen osapuolen niukasta tietämyksestä. Edelleen tunnutaan luotettavan enemmän huolimattomasti tehtyyn puustoarvioon , kun tarkasti kontrolloituun konemittaukseen . Asiakaslähtöinen kauppatapa on myöskin hebreaa varsin monelle.

Tuo runkohinnoittelu on ”kaksipiippuinen” asia. Runkohinnoittelussa ostaja ottaa vastuun leimikossa olevista vikaisista puista. Kuten lahoista, mutkaisista ja muutenkin huonosta tukinlaadusta. Siinä ostaja huomio vikaisuudet hinnalla. Tarjomalla runkopuusta sellaisen hinnan että kaupasta tulee kannattava.

Jos myyjä on varma leimikon hyvästä laadusta ja siitä että tukkiprosentti on hyvä niin ehkä ”palikkamyynti kannattaa”. Itse olen sitä mieltä että runkohintakauppaa en tarjoa kuin huonolaatuisesta tai sitten sellaisesta metsästä jossa vikaisuutta sekä lahoa saattaa löytyä. Siinä tapauksessakin heikkolaatuinenkin tukki ohjautuu tukkikasaan ja siten vältytään tukin ohjautumisesta kuituun. Uskon että tällaisissa leimikoissa runkohinnoittelulla tehdään parempi tili.

Kauppaa tehtäessä ei välttämättä tiedetä, mitä pituuksia ja paksuuksia saha hakkuun hetkellä tarvitsee.

Runkohinnoittelulla tulisi laatuajattelua enemmän metsänomistajille ja leimikkoa ”trimmaamalla” (hyvällä raivauksella ja vaikkapa ennakoivalla energiapuun keruulla) metsänomistaja voisi tehdä houkuttelevamman kohteen. Joka taatusti näkyisi tarjouksissa.

Sitä joskus ihmettelee, kuinka pienellä saisi rupisen näköisestä metsästä ihan toisenlaisen kaupattavan…jos vaikka hakkaa hankintana kuitukoivut ja muut vähemmistöpuulajit pois, kuvio näyttää aivan toiselta ostomiehen silmiin. Lisäksi saisi noille vähemmistölaaduille kunnon hinnan.