Oja on ihmisen kaivama, useimmiten suora uoma, jossa kaivun jälki näkyy selvästi. Puro/noro on luontainen veden uoma, joka yleensä laskee lammesta, suolta, lähteestä tms pohjavettä maanpinnalle purkavasta paikasta tai isomman alueen valumavesiä keräävästä paikasta. Puron voi havaita jo kartalta siten, että se yleensä on piirretty mutkittelevaksi ja polveilevaksi. Isommat, lampien välissä kulkevat purot ovat monesti kartassa ympäröivää ojikkoa paksummalla viivalla piirrettyjä vaikka niitä olisi kaivettukin. Yleensä kartalla jo lukee puron nimi, olipa kaivettu tai ei. Noro on myös luontainen veden uoma, mutta pienempi, eikä siinä välttämättä ole ympärivuotista virtausta.
Luonnontilainen uoma polveilee maastossakin, uomassa on penkkaa ja pengertä eri asteittain maastonkohtien kuluman mukaan ja ympäristössä on selvästi rehevämpää kuin puroa ympäröivillä mailla keskimäärin. Ihmisen kaivama oja on yleensä vain suora linja jonka molemmin puolin on samanlaista maastoa ja puustoa.
Purot on monesti aikanaan perattu osaksi ojitusta, ja moni pienempi noro on täysin tuhottu tässä tohinassa. Metsälaki suojaa sellaista puroa tai noroa, jonka:
-uoma on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen
-ympäröivä puusto ja kenttäkerros ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia ja erottuvat selvästi ympäristöstään (esim. kuivalta kangasmänniköltä laskeudutaan rehevään kuusikkoon puronvarteen)
-ympäröivä metsä on vähintään kehitysluokkaa 3 (eli varttunutta)
Jos yksikin näistä ei täyty, tulkinta on että kyseessä ei ole metsälain §10-kohde.
Tulkinnan hauskuus alkaa kohdassa ”luonnontilaisen kaltainen”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos uomaa tai ympäröivää metsää tiedetään käsitellyn aiemmin mutta sen jäljet ovat hävinneet tai häviämässä, tulee metsä ajan saatossa palautumaan luonnontilaan. Tällöin esim. lievästi suoristettu uoma saattaa yhä olla lakikohde vaikka sitä olisikin käsitelty. Jos uoma on luonnontilainen mutta siihen liittyy ojitukselta tulevia ojia suoraan uomaan, ei niitä nykyisin tulkita luonnontilaisuutta heikentäviksi tekijöiksi käsittelyä mietittäessä.
Metsäfirmat kiertävät tulkintaongelmaa sertifikaattien ja omien ympäristöoppaidensa kautta siten, että jos se edes etäisesti haiskahtaa lakikohteelta, siihen jätetään suojavyöhyke. FSC-serti muistaakseni vaatii kaivetullekin purolle väh. 20 metrin suojavyöhykkeen riippumatta ympäröivän puuston tilasta, mikä helpottaa käsittelyä kun ei tarvitse miettiä kohteen edustavuutta.
Puroa ja noroa suojaa kuitenkin vesilaki, vaikkei ympärys olisikaan metsälain suojelema. Tämän takia myös käsitellyille puroille ja noroille kannattaa jättää edes jonkinlainen suojavyöhyke, ettei vahingossa mennä uomaan mylläämään. Ja palautuuhan sen vyöhykkeen ala ajan saatossa jollakin tapaa.
Lakikohteelle vaaditaan valon puolelle (etelä-länsi) vallitsevan puuston pituuden mittainen suojavyöhyke ja varjon puolelle (pohjoinen-itä) puolikas. Firmasta riippuen tämä joko vedetään minimiin tai laitetaan vielä lisää varman päälle. Käräjillä on jo vuosien aikana asian tiimoilta käyty joten tahallista tuon rajan alle menemistä ei enää esiinny.
Mehtäukolle: Purossa virtaa vesi aina, noro voi olla välillä kuiva.
Tuo puunmitta on myöskin aika erikoinen tulkinta, kun sitä ei löydy mistään metsälaista. Metsäkeskus ottanut tuollaisen ohjeistuksen käyttöön, mutta vähän epäselvää ainakin minulle on mistä se on johdettu. Laissa on melko selvästi sanottu, että kohteen elinympäristö pitää säilyttää eikä mistään metrimääristä ole mainintaa.
Ja kyllä vanha perattu puro voi olla hyvinkin mutkitteleva ja luonnollisen näköinen. Ei se silti ole lakipuro, jos sitä joskus on käyty kaivamassa/puustoa käsitelty. Vesien suojelun kannalta suojakaistat toki kannattaa näihinkin jättää
Puunmitta on käsittääkseni johdettu siitä, että se rehevin ala uoman ympärillä ulottuu monesti noin parinkymmenen metrin päähän uomasta, olosuhteista riippuen toki. Tähän sopivasti ympärillä oleva vanha puusto on yleensä parikymmentä metriä pitkä, vähän päällekin, jolloin jättämällä puun pituuden mittainen vyöhyke suojataan se rehevin ala kokonaan ja saadaan metri-pari lisäsuojaa reunavaikutukselta.
Varjon puolella puolikas riittää, koska valoa ei riitä niin paljoa sille puolelle ja varjon puolen kasvillisuus on heikompaa.
On mahdollista, että puro tulkitaan lakikohteeksi vaikka sitä olisi joskus kaivettu, mikäli sen uoman paikkaa ei ole muutettu ja uoma palautuu ja pengertyy luonnontilaa kohti. Tässä tulee se mainitsemani luonnontilaisen kaltaiseksi tulkitseminen. Tämä tietenkin vaatii muiden tekijöidenkin olevan kohdallaan. Tietenkin jos käsittelyn jäljet ovat selvät eivätkä hävinneet/häviämässä on asia toinen.
Noinhan se usein käytännössä menee, että tuo puun mitta on lähellä todellista suojakaistaa ja ehkä ihan hyvä nyrkkisääntö suojakaistalle. Kuitenkaan kun se ei edelleenkään perustu mihinkään pykälään, niin aika erikoista että viranomainen esittää tuollaista tulkintaa
Laista eikä asetuksista löydy mitän konkreettista mittaa, joten valvova taho on joutunut tekemään jonkinlaisen periaatepäätöksen ja linjauksen. Pakkohan siihen on joku mittari ollut laittaa, että sitä voidaan ohjeistaa, verrata ja hakkuilla mitata. Liekö tässä lobbauksen paikkaa, että joku konkreettinen metrimäärä tulisi ohjeeksi?
Tarkka metrimäärä olisi selkeä ohje, mutta toisaalta kohteet on niin erilaisia ettei sama metrimäärä sopisi joka paikkaan. Kuitenkin jotain selkeytystä tuo suojakaista-asia kaipaisi.
FSC:ssähän nuo suojavyöhykkeet on määritelty metrimääräisesti. Onhan se selkeä ohje toteuttaa maastotöissä
Nuo oli hyviä ohjeita jota infrapunatulkku antoi. Itse olen käynyt myös noissa Metsäkeskuksen tilaisuuksissa ja jopa hakannut yhden heidän mallikohteen. Siinä kohteessa oli myös puronvarsikohde johonka tehtiin varovainen yläharvennus. Poistettiin valtapuita ja jätettiin lehtipuita sekä pienempiä havupuita. Tavoitteena oli että alueen mikroilmasto säilyy entisenlaisena. Nykysuuntauksen mukaan puronvarsilakikohde ei pidättäydy kokonaan hakkuu toiminnasta. Sitä voidaan tehdä vaikka koko metsän iän ajan kunhan kohteen ilmastovaikutus säilyy. Siinä mielessä on hyvä ettei asetus ole metrirajaa asettanut sillä sitten olisi mittaukset alkaneet metsissä eikä varaa joustavalle tulkinnalle olisi syntynyt. Tässäkin lainlaatija on ollut ajantasalla.
Metsäkeskus on julkaissut jonkun tiedotteen noista lakikohteissa ihan vuoden sisällä. Varmaan löytyy sellainen heidän sivuiltaan. Metsäkeskus lienee ylin viranomainen joka valvoo lakikohteita ja niiden hakkuita. Sen vuoksi on hyvä jos annetaan jotain suosituksia metrimääristä suojavyöhykkeillä. Helpottahan sen työtä kuitenkin ja yhtenäistää käytäntöjä.
Niinpä se on, että kohdettta voidaan – oikeastaan pitääkin käsitellä niin, että sen luontainen kasvillisuus säilyy.
Jos alue on esim Lehtoa, ei siinä pitäisi olla sankka kuusimetsä ikikuusista päällä, vaan tyypille ominaisten lajien pitäisi säilyä.
Se, että harvinaiset ”lakikohteet” säästetään, ei kovin paljoa kuitenkaan merkitse taloudellisessa mielessä, mutta ehkä luonnon monimuotoisuuden takia ne voivat olla tarkeitä.
On toki erityisen tärkeää, että noita säästetään. Olisi tosiaan monesti luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvä, jos noita käsiteltäisiin mm. poistamalla noita isoja kuusia
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.