- Tämä aihe sisältää , 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, 3 kuukautta sitten toimesta.
-
”Punaisen metsän hotelli”
Katselin äsken tuon nimisen dokumenttiohjelman Stora Enson puunhankinnasta Kiinassa. Ohjelman anti pelkistettynä on, että SE:n sellutehdasta varten ryöstetään paikallisten asukkaiden maat ja nille istutetaan eucaa. Jos pullikoit, niin roistot tulevat hakkaamaan sinut. Jos ajat paikallisten asiaa, niin joudut vankilaan,
Vaikka vain osa dokumentistä olisi totta, niin yhtiön toiminta on kauhistuttavaa. Tietenkin yhtiö väittää, että vastuu on paikallisilla toimijoilla. Loppupeleissä yhtiö ja sen pääomistaja Suomen valtio ovat kuitenkin vastuussa.
Siis tietenkin kyseessä on täysin siirtomaaherra-toiminta, joka on siis täysin moraalitonta. Taloudellisestikin pitkällä tähtäimellä hanke kostautuu suomalaisille. Joskus saattaa alueelta tulla valtiomies, joka muistaa suomalaisten tekemiset useankin sukupilven takaa. Kiinalaisilla on pitkä muisti.
Olisiko SE:llä ja Suomen valtiolla vaihtoehtoja sellun hankinnalla. Kuten tiedämme kyllä olisi. Jos kehitysmaihin ei paikallisen väestön oloja riistämällä investoitaisi, niin se merkitsisi esimerkiksi lisäkysyntää suomalaisella sellulle. Nyt valtio toimii täysin kaikkia omia etujaan vastaan.
Toinen asia on sertifiointi. SE:kin toimii hyvässä yhteistyössä FSC:n kanssa. Miten joku rehellinen sertikoija voisi sallia moista toimintaa jossain ja antaa sertifikaan toisessa paikassa tuotetulle sellulle?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.