Gla:n kanssa samaa mieltä tuosta luonnonmukaisesta uudistumisesta. Totta kai kuusikkoalueet ovat epäilemättä useimmin uudistuneet luontaisesti juuri pienaukkojen kautta. Ainakin kahdesta syystä. Kuusen siemen näyttäisi itävän vähän paremmin kosteammassa ja paikoin saattaa halla vaivata avoimilla paikoilla. Eihän tähän kovin mullistavia tutkimuksia tarvita.

Kysymys kuuluukin, mitä tämä vaikuttaa kuusien menestymiseen suuressa aukossa. Vastauskin on selvä. Ei sitten yhtään mitään. Suuressa aukossa ne kasvavat paremmin kuin pienessä aukossa. Senhän me omien havaintojemme perusteella tiedämme. Siis päinvastoin kuin luontaisen uudistumismekanismin perusteella mukaan voisi väittää. Siis kuuset ovat sopeutuneet menestymään aukossa kuin aukossa.

Jos kasvutilaa on enemmän, niin kasvukin voimistuu. Jos kaverit kasvavat paremmin, niin kukin yksilö pyrkii saamaan latvansa sinne aurinkoon. Varjossa, lisänä voimakas juuristokilpailu, kuusi joutuu sinnittelemään pysyäkseen hengissä. On joulukuusen korkuinen, kun aukossa kasvaneet kaverit saattavat olla jopa tukkipuun kokoisia. Näinhän se luonnossa menee. Selvä silloin, etteivät Pukkalan laskentamallitkaan toimi. Jossain kohtaa teoria ja todellisuus ovat erkaantuneet.

Timppa: ”Suuressa aukossa ne kasvavat paremmin kuin pienessä aukossa. Senhän me omien havaintojemme perusteella tiedämme. Siis päinvastoin kuin luontaisen uudistumismekanismin perusteella mukaan voisi väittää. Siis kuuset ovat sopeutuneet menestymään aukossa kuin aukossa.”

Kuusi on hyvä esimerkki, kun pidetään mielessä muutama perusasia. Eri kasvutyypeillä lajien valtasuhteet ei määräydy välttämättä sen perusteella, miten tietty laji tietyssä paikassa menestyy. Lajien väliset suhteet määrää kilpailuasema. Siksi kuusi tarvitsee aukossa hiukan ihmisen apua noustakseen heti alussa valtaan syrjäyttäen pioneerilajit.

### Timppa: ”Suuressa aukossa ne kasvavat paremmin kuin pienessä aukossa. Senhän me omien havaintojemme perusteella tiedämme. Siis päinvastoin kuin luontaisen uudistumismekanismin perusteella mukaan voisi väittää. Siis kuuset ovat sopeutuneet menestymään aukossa kuin aukossa.”

Kuusi on hyvä esimerkki, kun pidetään mielessä muutama perusasia. Eri kasvutyypeillä lajien valtasuhteet ei määräydy välttämättä sen perusteella, miten tietty laji tietyssä paikassa menestyy. Lajien väliset suhteet määrää kilpailuasema. Siksi kuusi tarvitsee aukossa hiukan ihmisen apua noustakseen heti alussa valtaan syrjäyttäen pioneerilajit.
Lähetetty: 15 min sitten
Lähettäjä: Gla ###

Näin varmaan on, mutta saamme mielenkiintoisen yhtälön, jos pitävät paikkansa joidenkin tutkijoiden arvelut puiden tavasta suosia sukulaisiaan (mykoritsat).

Tarkoittaisi ilmeisesti sitä, että pienaukossa puiden pitäisi olla sukua reunapuille ja aukko pitäisi tehdä vasta kun reunapuissa on tarjolla siementä.

Koivu kuusikon aukossa voi olla eri asia, jos sillä on suosikkina eri sieni kuin kuusella.

Siitä olen aivan vakuuttunut, että metsätalouden selkärangan tulisi olla yrittäjävetoinen. Siinä suhteessa nykyiset pyrkimykset ovat täsmälleen oikeansuuntaisia. Yksi riuska mies kykenee päätyönään hoitamaan todella ison metsätilan, tietysti myös pienemmät omatoimisesti muun työn ohella hoidetut tilat ovat perusteltuja. Se, että omistaja kykenee omatoimiseen päätöksentekoon ja metsänhoitoon on tehokkain tapa. Omistajien vieraantuminen metsistään aiheuttaa juuri tämän Gla:n kertoman moottorisahan valintaongelman, joka on iso ongelma yleisestikin.

Kemeratuissa en näe minkäänlaista ajatusta, koska varat on ensin kerättävä veroina ja vain puolet niistä palautuu työhön metsissä. Näin älytön voimavarojen tuhlaus tulisi kieltää. EU:n kriittinen suhtautuminen asiaan on täsmälleen oikean suuntaista. Sama koskee hirvikorvauksia. Kun metsästysoikeus on maanomistajan, hänen tulisi päättää metsästyksestä koskevista asioista, kaatoluvista ja niiden hinnoista, maanvuokrista jne. – ei valtion. Vai kantojen reunaehdot ovat yhteiskunnan asia.

Kukaan ei edellä innostunut esityksestä, että metsätilaa lähtisi muodostamaan ostamalla mieluiten uudistamatonta maapohjaa ja istuttaisi siihen mahdollisimman tehokkaasti kasvavan puuston – ymmärrettävästi ei, koska sellainen toiminta ei käytännön elämässä toimi, sillä aika ja rahat loppuvat eikä tällainen toiminta ole todellakaan riskitöntä. Jos jotakin olen metsätaloudesta oppinut, niin se on tietynlainen nöyryys luonnon kanssa pelatessa. Kaikki ei aina menekään kuin elokuvissa – luonto on arvaamaton, eikä yksin se. Ei siis siitäkään huolimatta innostunut, vaikka näin välistävetäjän eli verottajan osuus olisi pienin mahdollinen. Tämä, jos mikä kertoo valitettavasti karua kieltä siitä, mitä markkinat ajattelevat. Käytännössä metsätilakaupoissa pienet taimikot ovat kaupantekijäistä, puuston arvo on ratkaisevassa asemassa. Summa-arvioissakin tukkualennus yleensä kasvaa, taimikkojen osuuden lisääntyessä.

Ostopalstoilla voi hyvinkin, ja pitääkin, laskea kassavirta seuraavalle 10v ja 20v jaksolle. Viimeistään 20v aikana kauppahinta pitää saada metsästä ja lainan korot tietysti myös. Näin pitkiä takaisinmaksuaikoja ei yritystoiminnassa voi tietenkään hyväksyä vaikka sellutehtaat ja ydinvoimalat varmaan lasketaan pitemmälläkin takaisinmaksuajalla.

Kasvatusmetsistä ja taimikoista koostuvan metsätilan kassavirtaa lasken itse pääsääntöisesti avohakkuuseen johtavalla hoitoketjulla. Nykyisillä metsätilahinnoilla pelkkä yläharventaminen, metsänhoidollinen harsinta tai pienaukkohakkuut eivät riitä. Niillä ei saa pääomaa maksettua takasin. Tämän takia lasken viljelyn päätehakkuun kustannukseksi. En siis sijoitukseksi. Tämä on tietysti väärin laskettu(?), mutta muunlainen matematiikka ei pelaa.

Laskeppa Reima itse muutaman kiinnostavan tilan osalta, niin huomaat, että jatkuvasti kasvattaen kassavirta ei riitä tilan takaisin maksuun. Jaksollisessa kasvatuksessa menot pitää toki minimoida. Se onnistuu toimenpiteiden oikealla ajoituksella ja ammattitaidolla kaikissa työvaiheissa. Olennaisen tärkeää on pitää huolta mahdollisimman nopeasta järeytymisestä. Tämän takia lannoitan käytännössä kaikki kuviot kahteen kertaan. Suometsistä yritän pysyä erossa vaikka nekin voivat olla hyviä ostoksia arvokasvun kynnyksellä. Suometsien uudistaminen luontaisesti saattaa myös olla helpompaa kuin yleisesti kuvitellaan.

Viljely on minulle siis pääsääntöisesti päätehakkuun kustannus. Se siis pienentää päätehakkuutuloja, mutta arvoa en sille laske. Toki juuri istutetun kuvion arvo on kuitenkin korkeampi kuin A0 kuvion. Oikea-aikasella ja mahdollisimman edullisella taimikonhoidolla varmistan, että kuvion arvo kehittyy suotuisasti vaikka se ei Reimalle riittävää nettotulojen nykyarvoa tuottaisikaan.

Pohjois-Suomi voi olla asia erikseen. Minulla ei ole käytännön kokemusta. Aivan varmasti siellä korostuu se, että ”tili tehdään tilaa ostettaessa”.