Olen tuossa kyllä Peten linjoilla että ne alikasvokset kannattaa kasvattaa. Omat havainnot eivät kyllä puolla etteikö kasvu jatkuisi ja jopa paranisi mäntyjen poiston jälkeen. Paras tulos saattaisi kyllä olla kaksivaiheinen mäntyjen poisto. Ei tulisi niin kovaa valoshokkia joka saattaa jopa tappaa osan kuusista.

Erittäin osuvaa pohdintaa ”harrastelijalta”. Juuri noista muuttujista tarvitaan mitattua tietoa, jotta malleja ja laskentoja voidaan tulevaisuudessa tarkentaa. Siksi sekä tutkimuskoealat että käytännön kokeilut ovat tarpeen, ennen kuin mitään tyhjentävää voidaan sanoa kannattavuudesta.

Sen verran kritisoin ”harrastelijaa” että ”penkkikorko” pankissa ei teoriassa saisi vaikuttaa investointipäätökseen, vaikka käytännössä toki vaikuttaa. Kysymys kuuluukin, että jos rahantarvetta kulutukseen ei ole, vaan metsärahat voi sijoittaa, niin mihin ne kannattaa sijoittaa. Jättääkö metsään enemmän puuta kasvamaan (jatkuva kasvatus) vai tekeekö avohakkuun, jolloin rahaa tulee kerralla enemmän, mutta toisaalta joutuu investoimaan osan takaisin uudistamiseen. JK menetelmä tuottaa todennäköisesti mukavasti, jos metsä on valmiiksi erirakenteinen ja/tai sekametsä, ja seuraavaan hakkuuseen päästään kohtuullisessa ajassa. Jos se ei ole, ja metsää lähdetään kasvattamaan vaikkapa heikosta kuusialikasvoksesta liian karulla maapohjalla, voi tuotto olla pitkään heikkoa.

Kannattaa myös huomata kuusikuidun viime aikoina alentunut hintakilpailukyky muihin kuituihin verrattuna.

Harrastelijan havainnot entisajan metsätaloudesta ja ’mettikanoista’ lienevät oikean sorttiset. Sillä uhallakin, että toistan koko ajan samaa levyä, kaksi kommenttia.

1. Kirja ”Suomalainen aarniometsä” kannattaa ehdottomasti lukea, jos on kiinnostunut metsiemme historiallisesta kehityksestä. Miksi ne ovat nyt juuri sellaisia kuin ovat? Opuksen lukemalla ymmärtää, että metsämme olivat ahkerassa käytössä jo 1950-luvulla ja ennenkin, aikana jolloin mettikanoja oli pilvin pimein. Lajeista pyy ja teeri ovatkin ilmeisesti aika hyvin sopeutuneet intensiiviseen metsänkäyttöön, joka tuottaa lehtipuustoja ja sukkession alkuvaiheen metsiä, kun taas riekko ja metso ovat ehkä kärsineet siitä ojitusten ja metsien pirstoutumisen kautta. Ojituksen vaikutusta poikueisiin en osaa arvioida, mutta kun oja on vanha, liettynyt ja sammaloitunut, tällaista vaikutusta ei kai enää pitäisi olla? Ehkä ojituksen vaikutus tuleekin avoimien soiden vähenemisen ja suokasvillisuuden vähenemisen kautta? Ainakin metsätalous on vähentänyt mustikanvarvustoa, joka on tärkeä metsäkanojen poikasvaiheen habitaatti.

2. Kun metsätaloutta ja metsästystä ei ole saanut syyttää mettikanojen häviämisestä, keksittiin syntipukiksi pedot. Tämä vääryys olisi jo syytä oikaista. Tapio on jo julkaissutkin raportin riistan huomioimisesta metsänhoidossa, mutta tämä auttaa hitaasti mettikanoja. Nopeampi keino olisi rajoittaa metsästystä joillakin alueilla kunnolla, kun se on nykyisin metsästäjien suuren määrän ja kattavan metsäautotieverkoston vuoksi erittäin tehokasta. Keskikokoisten kotoperäisten petojen rauhoittaminen siinä samalla ennallistaa ravintoketjun normaaliin toimintaan (vieraslajeja voi metsästää pois).

No eihän näille ”jesuiitoille” ole töitä jos jotain ei aina keksitä. Jos metsän kasvumallit ovat jo – 60 luvulla luotu niin jotaihan on aina keksittävä että palkalle löytyy perusteita. Kyllähän sen jokainen joka työkseen tuolla metsässä pyörii niin näkee kuinka siellä parhaat kantorahatulot saadaan jos vain halutaan. Mutta metsillä onkin nykyään jo muitakin arvoja ja niiden valossa nämä jk mallit ovat kaiketi luotu. Tähän saumaan ilmeisesti nuo ”poppamiehet” perustavat väittämänsä.