Tuohon savupellillä kuristamiseen löytyy mielestäni vain yksi haitta. Se saattaa vaurioittaa savupeltiä, jos pelti on hyvin lähellä palotilaa. Muuten savukaasun kuristaminen saattaa olla hyväkin keino.
Raittiin ilman tulossa on huomioitava myös tunkeuma, eli ilman virtausnopeudellakin on merkitystä ei yksin ilman määrällä. Arinan raot ovat osin tästä syystä ylhäältä kapeampia, virtausnopeus nousee. Arinailman lisäksi palaminen tarvitsee myös toisioilmaa suoraan tulipesään. Monesti luukut sinänsä ovat sen verran harvoja ettei toisioilmaa tarvitse erikseen antaa.
Jokainen kattila on yksilö, siis samakaan kattila ei toimi täysin samoin toisessa muurausympäristössä. Oikean ilmamäärän, oikean ilmajaon ja sopivan tunkeuman saavuttamiseksi on monesti tarpeen kuristaa myös savukaasupuolta. Liekin kärjen pitäisi olla sopivasti keltaisen kirkas, mutta harvassa pientalon kattilassa sen liekin kärjen näkee. Minulla on tullut tavaksi takan, hellan ja leivinuunin suhteen kuunnella tulen pientä kohinaa. Sen avulla pystyy aika hyvin korjaamaan ilman virtauksia sään aiheuttamien vetomuutosten verran. Sen kattilan ja muun lämmityslaitteen kanssa kannattaa jossain vaiheessa vähän seurustella että tulee tuntuma ääniin ja esim siihen miltä ilman virtaus kädellä koittaen tuntuu.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Taneli oikeassa että tutustua pitää niin lämmittimiin kuin lämmittäjän parempaan puoliskoonkin. Ei sitten tule yllätyksiä kun ”keli” muuttuu.
Niin, vielä tuohon arinaan. Käytän soluarinaa jonka olen todennut ylivoimaiseksi normivaluun nähden. Ensinkin kestävyys on vähintäänkin kymmenkertainen ja palotila saa hienosti happea eli lievä paineistus onnistuu sillä mainiosti. Yläpaloisessa lyhyen palomatkan kattilassa ei oikein voi palotilaan arinan päälle johtaa lainkaan lisäilmaa vaan kaikki on otettava alakautta. Muuten paras palaminen siirtyy hormiliittymän lähelle ja se on aivan väärä paikka.

Jesse ei ole näköjään perehtynyt esim leivinuuniin, eikä edes lasiluukulliseen takkaan.
No sehän on hänen häpeänsä.
Savupellillä kuristaminen on kielletty siksi, kun sillä voidaan epähuomiossa kuristaa liikaa, jolloin muodostuu häkää, joka kyllä sitten menee kovempaakin päähän.
Monet savupiiput ovat muovia, eli suunnittelijat ovat suunnitelleet savukaasujen lämpötilan niin alhaiseksi, että siellä muoviputkikin kestää ja kestää myös ne hapot, jotka savukaasuissa on.
Meillä aikoinaan parin naapurin omakotitalon muuratut savupiiput halkesivat, koska kattila ei pystynyt ottamaan kaikkea lämpöä suunnitellulla tavalla.
Myös AITO – kiukaassa oli toisioilman ohjaamiseksi kanavat, jotka palotilan yläosaan antoivat happea ja kiuas oli sangen taloudellinen, eikä savusaunassakaan noennut seiniä tavanomaisella tavalla.

Ihmetyttää kyllä, että pellillä joutuu vetoa pienentämään?
Noilla tavalllisilla tulisijoilla (saunan kiuas, uuni, takka, savusauna, keskuskattila) mitä olen käyttänyt ei niin suurta vetoa ole ollut, etteikö tulopuolen säätö olisi riittänyt!

Saunan kiukaissa on sellainen ilmiö, että jos pistää tuhkalaatikon kiinni ja säätää tuloilmaa halkoluukusta, niin arina palaa.
Siksi säädän tuloilman osittain myös arinan kautta, jolloin ilma jäähdyttää arinaa.

Näissä uusissa kattiloissahan on käytössä lambda-anturat. Aivan kuten autoissa niillä säädetään paloilmaa poistokaasujen hapen mukaisesti.
Kun ne säätävät ilman tuloa, niin niissä mainostetaan jopa yli 90 %:n eettaa.

Saattaa joskus olla, että savupiippu on ”liian tehokas”, tai jopa liian ahdas.
Silloin on ehkä paneudettava myös savukaasujen virtaukseen.
Meillä on vanhan pihasaunan savupiipun hormeihin tungettu haponkestävät sisäpiiput, jotka ovat paljon pienemmät kuin tiilihormi. Kiukaan putki toimii hyvin ja vedätän sitä yleensä lämmitysvaiheessa täysillä. Padan alla tuli palaa hillitymmin, koska siinä ei ole rostia, niinpä se tekee sitä nokitulppaa putken alapäähän.
Nokivalkeaa en ole odotellut, vaan käyn kerran – pari nuohousten välissä katolla ja nuohoan röörit.