Keskustelut Metsänhoito Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 168)
  • Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

    Hirvieläinten kaatolupamaksuilla kerätään vuodessa noin 5 miljoonaa euroa.
    Kaatolupamaksuilla kerättävät varat on tarkoitettu käytettäväksi hirvituhokorvauksiin. Menettelyyn liittyvä byrokratia ja välistäveto on tehnyt sen, että metsänomistajille on päätynyt tuhokorvauksina pienimmillään vain noin 10% varoista.

    Kaatolupamaksut voitaisiin poistaa ja ohjata tuo 5 miljoonaa suoraan metsästäjiltä metsänomistajille. Ei kannata kierrättää rahaa prosessin kautta, jossa siitä häviää 90%.  Tämä voisi tapahtua maanvuokran kautta, jolloin kukaan ei pääse vetämään välistä. Kaatolupamaksut muutettaisiin maanvuokraksi.

    Tuhot ovat keskimäärin suoraan verrannollisia hirvieläinkannan paikalliseen suuruuteen ja siten myös kaatomäärien suuruuteen. Kun maanvuokra sidotaan kaatomäärään, se vastaa metsästysseuran kannalta tilannetta, jossa kaatolupamaksut ovat vaihtuneet vastaavalla euromäärällä korotetuksi maanvuokraksi, eli metsästyseuran kannalta muutos voisi olla kustannusneutraali.

    Riistakeskuksen esittämä maanvuokramalli olisi sopiva pohja vuokralle, jossa vuokran määrä on sidottu saalimäärään ja 30% metsästyksen arvosta ohjautuisi maanomistajille.

    https://www.aitomaaseutu.fi/media/mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4-02_2018.pdf

    Korvaus on monille maanomistajille liian pieni tuhoihin nähden, mutta saattaisi sillä saada ostettua esimerkiksi Trico syönninestoaineet taimikoiden suojaamiseen.

  • Korpituvan Taneli

    Ei siihen ihan ensimmäiseksi armeijaa tarvita.

    Ensin lupia 50% kaikille lisää ja tavoitekanta 1,5hirveä/1000ha

    Jos ei rupea pienenemään, niin sitten pitää kajota siihen pyhään seuruemetsästykseen. Kun Seurojen ja erityisesti niiden hirviporukoitten ulkopuolellakin on ampumiskykyisiä ja haluisia miehiä melkoisesti, annetaan heillekkin tilaa.

    Kolmannessa vaiheessa sitten se armeija, mutta sitä tuskin tarvitaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli

    Lenkopetäjä:

    ”meilläpäin metsänomistajat on ite hirvenpyynnissä syksyllä eikä märise somessa”

    Kuinka monta hirvilupaa luulisit saatavan esim meidän alueen seuraan sillä että esim minä rupeaisin toikkaroimaan siellä torrakon kanssa? Tuliskohan peräti 10% lisää lupia?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Lenkopetäjä

    Minä en luule yhtään mitään.teillä voi olla hirviä liikaa meillä jää lupia käyttämätä kun ei ole mitä ampua.olen kyllä samaa mieltä että tihentymät pitäis hoitaa pois mutta somessa itkemällä se ei tapahu

    jees h-valta

    Juu, tasan tarkkaan en kolmatta tuuria enää ala hirvien perässä juoksemaan. Kun niitä sääntelemään on valtiovalta valtuuttanut ihan metsästäjien koko organisaation. Mutta kun ei irtoa, pitäsi alkaa irrottaa, henkiä hirvistä, konstilla millä hyvänsä.

    Korpituvan Taneli

    Kyllähän niitä yks sun toinen ampuiskin, mutta se vähän liian riskaapelia hommaa kun se on kuulemma LAITONTA. Jos hirvi vapautetaan kenen tahansa tavattaessa ammuttavaksi, niin seuraava talvena ei taatusti tule taimikkovahinkoja hirvistä.

    Kyse on valtiovallan suojellusta sorkkakarjasta, josta ei taatusti jäisi haittaavaa määrää jäljelle, jos kaikki lupamenettelyt poistettaisiin.

    Terveisin: Koirpituvan Taneli

     

    Lenkopetäjä

    Nimenomaan valtiovallan suojelema.ite en ainakaan metsästäjänä niitä suojele. EDIT

    Visakallo

    Ei pidä Lenkopetäjä hermostua. Ei täällä hirvenmetsästäjiä syytetä, vaan päinvastoin. Nykyinen järjestelmä on hirvikantaa suojeleva, ei vähentävä. Tähän on saatava muutos, jotta teollisuus saisi jatkossa riittävästi myös kunnollista tukkipuuta.  Kuitupuun varassa emme tule pärjäämään.

    mehtäukko

    Keskustelupalstan ominaisuus kait pitäisi olla mielipiteenvaihto ”päivän epistolasta”, useista.

    Jos/ kun jotkut tahot seurailevat mielenkiintonsa vuoksi tätäkin hevosmiesten tietotoimisto, kaikki ei jääne keskinäisessä märisemiseksi..?!

    Rane2

    ”Meillä jää lupia käyttämätä…”

    Niinpä.

    jees h-valta

    Onko lenkopetäjä näitä Nakkilan suden salakaatajia? Kun tuntuu se puoli olevan nk. hanskassa. Toivottavasti tällaiset eivät toistu koska se kyllä alentaa myös lainkuuliaisten metsänomistajien sietoa metsästäjien suhteen. Voi olla että saatte salakaadella aikaa myöten kaiken, myös hirvet. Lupaa ette saa kauaa mihinkään.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 168)