Keskustelut Metsänhoito Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 168)
  • Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

    Hirvieläinten kaatolupamaksuilla kerätään vuodessa noin 5 miljoonaa euroa.
    Kaatolupamaksuilla kerättävät varat on tarkoitettu käytettäväksi hirvituhokorvauksiin. Menettelyyn liittyvä byrokratia ja välistäveto on tehnyt sen, että metsänomistajille on päätynyt tuhokorvauksina pienimmillään vain noin 10% varoista.

    Kaatolupamaksut voitaisiin poistaa ja ohjata tuo 5 miljoonaa suoraan metsästäjiltä metsänomistajille. Ei kannata kierrättää rahaa prosessin kautta, jossa siitä häviää 90%.  Tämä voisi tapahtua maanvuokran kautta, jolloin kukaan ei pääse vetämään välistä. Kaatolupamaksut muutettaisiin maanvuokraksi.

    Tuhot ovat keskimäärin suoraan verrannollisia hirvieläinkannan paikalliseen suuruuteen ja siten myös kaatomäärien suuruuteen. Kun maanvuokra sidotaan kaatomäärään, se vastaa metsästysseuran kannalta tilannetta, jossa kaatolupamaksut ovat vaihtuneet vastaavalla euromäärällä korotetuksi maanvuokraksi, eli metsästyseuran kannalta muutos voisi olla kustannusneutraali.

    Riistakeskuksen esittämä maanvuokramalli olisi sopiva pohja vuokralle, jossa vuokran määrä on sidottu saalimäärään ja 30% metsästyksen arvosta ohjautuisi maanomistajille.

    https://www.aitomaaseutu.fi/media/mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4-02_2018.pdf

    Korvaus on monille maanomistajille liian pieni tuhoihin nähden, mutta saattaisi sillä saada ostettua esimerkiksi Trico syönninestoaineet taimikoiden suojaamiseen.

  • Arnold Layne

    Jos on kovasti hirvivahinkoja eikä valtio korvaa, eikun itse kaatamaan hirvi tavalla tai toisella ja lihat käyttöön. Kommunistisempaa järjestelmää kuin hirviluvat (AKT:n lisäksi) saa etsimällä etsiä.

    Kuitupuunkasvattaja

    Hirvibyrokratia täyttää nykyisin korruption määritelmän. Olisi mielenkiintoista nähdä, kun korruptiotutkinta penkoisi riistahallinnon ja hirvenmetsästyksen yhteyden.

    A.Jalkanen

    Kuka korruptoi ketä ja mikä on saatava hyöty?

    Kuitupuunkasvattaja

    Taisit Anneli jo tarkistaa korruption nykyisen määritelmän? Sitä se vain on, kun tässä tapauksessa pieni osa riistahallintoa ja metsästäjiä pyörittää oman pillinsä mukaan metsänomistajia, maataloutta, virkistyskäyttäjiä, liikenteessä olijoita ja sote-palvelujen maksajia mielensä mukaan.

    Korruptiohan on paljon muutakin kuin lahjontaa. En edes usko, että tuossa tarvitsisi tutkia lahjontaa lainkaan.

    mehtäukko

    Päivän MT:ssa uutisoidaan : ”petovahingot halutaan korvata täysimääräisinä”. Tavoitteena on edistää suurpetovahinkojen tasapuolista kohtelua.

    No jospa käytäntö heilahtaisi lopulta myös hirvivahinkojen osalle…täysimääräisenä!?

    Korpituvan Taneli

    Peto ja hirvivahinkojojen ”täysimääräinen” korvaus onnistuu parhaiten ja halvimmalla lisäämällä molemmissa reilusti kaatolupia. Heppo ja tehokas korvausjärjestelmä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Lenkopetäjä

    Näin on näreet

    Visakallo

    Suomen luonto on aikaisemmin pärjännyt käytänöllisesti katsoen ilman hirviä, joten tämän takia ei ole perustetta ylläpitää nykyistä hirvikantaa. Kysymys on kokonaan harrastuksen ylläpidosta ja siitä koituvasta hinnasta yhteiskunnalle ja metsänomistajille. Tämä olisi syytä pitää mielessä, kun hirvikeskusteluja käydään.

    jees h-valta

    Visakallon linjoilla. Ehdottomasti pärjäämme lähes nollatilan hirvikannalla. Mikään ei pakota eikä velvoita vaan kyse on harrastajaryhmän mielivallasta  valtion tukemana. Vain yhdellä selkeällä poliittisella päätöksellä saataisiin valtava yhteiskunnallinen hyöty. Ja se päätös olisi hirvikannan nopea alasajo vaikka armeijan avustamana.

    Lenkopetäjä

    Kyllä niitä hirviä on ollu ne on vaan näläkään syöty ihimisten ja susien toimesta 1800-luvulla.meilläpäin metsänomistajat on ite hirvenpyynnissä syksyllä eikä märise somessa

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 168)