Keskustelut Metsänhoito Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 168)
  • Sorkkaeläimet kuriin rahalla tai kansalaisaloitteella?

    Hirvieläinten kaatolupamaksuilla kerätään vuodessa noin 5 miljoonaa euroa.
    Kaatolupamaksuilla kerättävät varat on tarkoitettu käytettäväksi hirvituhokorvauksiin. Menettelyyn liittyvä byrokratia ja välistäveto on tehnyt sen, että metsänomistajille on päätynyt tuhokorvauksina pienimmillään vain noin 10% varoista.

    Kaatolupamaksut voitaisiin poistaa ja ohjata tuo 5 miljoonaa suoraan metsästäjiltä metsänomistajille. Ei kannata kierrättää rahaa prosessin kautta, jossa siitä häviää 90%.  Tämä voisi tapahtua maanvuokran kautta, jolloin kukaan ei pääse vetämään välistä. Kaatolupamaksut muutettaisiin maanvuokraksi.

    Tuhot ovat keskimäärin suoraan verrannollisia hirvieläinkannan paikalliseen suuruuteen ja siten myös kaatomäärien suuruuteen. Kun maanvuokra sidotaan kaatomäärään, se vastaa metsästysseuran kannalta tilannetta, jossa kaatolupamaksut ovat vaihtuneet vastaavalla euromäärällä korotetuksi maanvuokraksi, eli metsästyseuran kannalta muutos voisi olla kustannusneutraali.

    Riistakeskuksen esittämä maanvuokramalli olisi sopiva pohja vuokralle, jossa vuokran määrä on sidottu saalimäärään ja 30% metsästyksen arvosta ohjautuisi maanomistajille.

    https://www.aitomaaseutu.fi/media/mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4-02_2018.pdf

    Korvaus on monille maanomistajille liian pieni tuhoihin nähden, mutta saattaisi sillä saada ostettua esimerkiksi Trico syönninestoaineet taimikoiden suojaamiseen.

  • Peoleo

    Rauhoitusajan täydellinen poistaminen nostaisi eläinsuojelijoiden piirissä kovan metelin. En minäkään hyväksyisi lakia, joka mahdollistaisi naaraspeuran ampumisen, vaikka se on juuri synnyttänyt vasan. Vasa nääntyisi 100%:n varmuudella ilman emoaan ja pitäisin sitä eläinrääkkäyksenä.

    Planter

    Meillä on pieni puuhapalsta samalla suunnalla, mutta eri saaressa kuin MT:n jutussa,  voisi olla minun kirjoittamani. Allekirjoitan kaiken muun paitsi sen, että valkohäntäpeura ei syö mäntyä, kyllä se syö. Naapurisaaressa noin 150 ha, tehtiin 3 ha aukko ja istutettiin männylle. Saaressa ei ollut hirviä, kunnollista jäätä ei tullut, peuralauma jäi talveksi saareen ja söi maan tasalle 6000 männyn tainta.

    Kuivan kesän jälkeen peurat ovat nälkiintyneitä, kylkiluut paistavat läpi. Ei saa paljoa kaivettua lihaa kylkiluiden välistä. Osa saaresta on kalliota, missä ei ole mitään syötävää. Peura/kauris talvikanta  on  noin 100 / 1000 ha. Jonkin sortin eläinrääkkäystä sekin on, ettei niitä saa ampua.

    Kannanhoitosuunnitelmaa ei vielä ole. Se lienee vaikea pala purtavaksi. Siihen pitäisi varmaan saada ”tavoite”tiheydet. Ei kai tiheystavoite voisi olla yli 10 / 1000 ha? Silloin paikoin jouduttaisiin ampumaan 90% peuroista ja sitä ei hyväksytä.

    Kannanhoitosuunnitelma on aika yksinkertainen sen voisi kopioida toisen haitallisen vieraslajin, arvokkaan turkiseläin supikoiran suunnitelmasta.

    MJO

    Supi arvokas turkiseläin? En vaivaudu edes nylkemään näillä hinnoilla.

    Planter

    Niin ne  väittävät tietosanakirjassa, että valkohäntäpeura on arvokas riistaeläin ja supi arvokas turkiseläin, lienevätkö samanarvoisia. Minäkään en ole tehnyt turkislakkia supista.

    Googletin vähän ja huomasin, että alueellisen riistaneuvoston jäsenellä on tällainen myynti-ilmoitus:

    ”Hirven ja peuran lihaa kokonaisena tai puolikasruhoina. Tarvittaessa leikkuupalvelu.”

    Eli täällä on oikeasti siirrytty hirvitalouteen. Se on helppoa, kun on riistaneuvoston jäsen ja riistaneuvostolla on päätösvalta. Hirvieläinkannat on vedetty sidosryhmistä välittämättä tappiin ja ylikin.

    Pitäisikö maanomistajien luovuttaa maansa hirvitalouden käyttöön ilmaiseksi tai nyssäkällä jauhelihaa ja tyytyä siihen, että pelkästään kuusella mennään….vai pistää maanvuokra tappiin ja vähän ylikin ja katsoa mitä sitten tapahtuu. Joku arveli, että sen varjolla voidaan lisätä hirvieläinmäärää. Mahtaisiko systeemi muuttua, jos vaikka tuplaavat määrän, hermostuuko joku muukin?

    Kalle Kehveli

    Hirvenmetsästys tulisi vapauttaa maanomistuksesta ja luvallisuudesta kokonaan. Vain se turvaa pienen hirvikannan.

    PekkaPuuntuottaja

    Planter voisi laittaa kansalaisaloitteen pystyyn?

    Planter

    Niin voisi, mutta täältä mahdollisesti löytyvät noin 8 aloitteen allekirjoittajaa eivät ihan riitä, tarvittaisiin 49 992 lisää. Ei ole sellaista mediaa käytettävissä tiedotukseen, kuin muilla. Esimerkiksi valtion metsien avohakkuiden vastustajat valjastivat YLE:n muutamaksi kuukaudeksi muokkaamaan yleistä mielipidettä.

    Henkilökohtaisella tasolla paras keino asian ratkaisemiseksi olisi myydä metsät pois kun tilojen hinnat ovat nyt huipussaan ja ostaa rahoilla vanhanaikainen karja-aura auton nokkaan, että mahtuu peurojen seassa ajamaan kauppaan ostamaan piimää.

    puunhalaaja

    Some on tehokas tiedonvälitystä. Foorumilaisista varmasti osa kuuluu sellaisten kuntien puskaradioihin, joissa peurat on ongelma. Sinne vaan infoa moneen kertaan. Lisäksi metsälehti tekisi jutusta varmasti uutisia, jotka leviäisi muihinkin lehtiin. Lehdistötiedotteita voi myös tehdä!

    Planter

    Mikä olisi mahdollisen kansalaisaloitteen sisältö?

    Sekö, että julkisoikeudellisen laitoksen, riistakeskuksen pitäisi alkaa noudattamaan lakia?

    Jos lakia noudatettaisiin olisi Varsinais-Suomen tilanne jo paljon parempi.

    Metsästyslain 26§:
    Liikenne-, maatalous- ja metsävahinkojen huomioon ottamiseksi Suomen riistakeskuksen tulee vuosittain kuulla alueellisia sidosryhmiä.

    Riistakeskuksen sivuilla sama asia on sanottu näin: Alueellien riistaneuvosto asettaa hirvitalousalueille hoitosuunnitelman mukaiset tavoitteet sidosryhmäkuulemisen perusteella.

    Kaikki sidosryhmät esittivät, että hirvitiheystavoitteeksi on asetettava koko Varsinais-Suomen alueella 2,5 / 1000 ha. Ei asetettu, alueellinen riistaneuvosto päätti asettaa tavoitteen huomattavasti korkeammalle yhdelle hirvitalousalueelle tavoitteeksi jopa 4,5 / 1000 ha ja toiselle 5 / 1000 ha. Jotka tiheydet hirvikannan hoitosuunnitelman mukaan johtavat kohtuuttomiin vahinkoihin.

    Metsästyslain 26§:
    Hirvieläimen pyyntiluvan myöntää Suomen riistakeskus. Myönnettäessä pyyntilupia on huolehdittava siitä, että hirvieläinkanta ei metsästyksen johdosta vaarannu ja että hirvieläinten aiheuttamat vahingot pysyvät kohtuullisella tasolla.

    Riistahallintolaki:
    ”Suomen riistakeskuksen tehtävät:
    2 §
    Riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisen edistäminen.

    Pitkin saaristoa ja esimerkiksi Loimaalla, Urjalassa, Punkalaitumella on valkohäntäpeuran talvikanta likimain 100 / 1000 ha.

    Ei ole asetuksin pyritty ehkäisemään vahinkoja, eikä pyyntilupia myönnettäessä ole huolehdittu, että vahingot pysyvät kohtuullisella tasolla. Kyllä ne ovat monin paikoin täysin kohtuuttomia. Tarmo on kohdistunut kaikenlaisten sarvisääntöjen värkkäämiseen ja vahingot kasvavat koko ajan.

    Onkohan aikaisemmin tehty kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan viranomaista noudattamaan lakia?

    puunhalaaja

    Mikä olisi mahdollisen kansalaisaloitteen sisältö?

    Vaihtoehtoja:

    1. Metsästyksen vapauttaminen samaan tapaan kuin villisialla.

    2. Metsästykseen vaadittavan pinta-alan radikaali pienentäminen. Tämä mahdollistaisi aktiivisten maanomistajien toiminnan.

     

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 168)