Keskustelut Tekniikka Pikkutilhen tappaja

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)
  • Jätkä

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tällä hetkellä on ilanne jo sellainen, että en taida ostaa kyseistä Kuttaperkkasahaa, vaikka tuttavuus hieman kiinnostaakin. Toisin sanoen: Ei ole tarvetta.

    husku550xp

    Liian painava kokoonsa nähden

    kuusessa ollaan

    Ehkä ostajat saattavat olla ryhmässä, jolle 201.een verrattuna puolet halvempi hinta on ratkaisevampi asia?

    pihkatappi

    Vertailu oli tehty ensimmäisen sukupolven 201:n, jonka sanottiin silloin olleen selkeästi heikompi kuin ms200. Ja nimenomaan todettiin että uudemmat 201 sahat ovat tietysti tehokkaampia kuin ensimmäiset 201 sahat.

    petep

    Oli kiertänyt 14500 tuo Dolmari. Enemmän mitä luvattu.

    pihkatappi

    Vaikuttaa kyllä kelpo sahalta. Halpa hinta ja monelle riittävät tehot ja ominaisuudet, näinkai voisi luonnehtia.

    Tolopainen

    Ei noiden pikkusahojen tehot mihinkään riitä, sahaaminen on kuin hyttysen ininää. Kysykää vaikka Pessiseltä, ei ole koskaan vienyt metsään alle 50 kuutioista sahaa.

    jees h-valta

    Kyllä on aina riittänyt pikkusahan ”ininä”. kas kun minulle riittää että jokakoon puu kaatuu sinne minne aionkin. Ja siihen esim. 201:n on viimevuodet riittänyt mainiosti. Hel….n iso tukkikoivu tuli Kaakonkulman möksällä juuri kipattua eikä mitään ongelmia. Ei joskus harvoin kaadettavan tukkipuun takia kannata ylisuurta sahaa raahata metsässä eikä tontilla. Moto hoitaa yleensä ne tukkikoon leimikot. Todella tuo Dolmar seuraavaksi kiinnostaa ilman muuta. Mitä siitä rungosta murehtimaan. Kone ja sen asiallinen pirteys ovat juuri sitä mikä kiinnostaa ja hinta aina hyvä jos on edullisempaan suuntaan noihin ylihinnoiteltuihin nk. ammattisahoihin nähden.

    petep

    Jos tämä on se tehokas Tilhi joka pitää tappaa niin vastus ei ole kova  😀

     

    https://youtu.be/01VsonJsnOY?t=5

    kuusessa ollaan

    Tuossa seiskahampaisella vetorattaalla. Yllättävän vääntävä kokoisekseen, puukin aika kovan oloista.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)