Levisi taas kerran kysymyksestä kuin Hujasen paska.

Jos on pakko polttaa rahaa joutavuuksiin, se kannattaa tehdä helpommalla tavalla kuin ostamalla mitättömiä metsäkoneita. Ei ne kuitenkaan kestä kovin kauan vaikeissa olosuhteissa. Ostan mieluummin Koskenkorvan ja istun takan ääressä fundeeraamassa. Työt pelottaa, niistä kannattaa pysyä erossa. Kun ei tee mitään, ei tee vahinkoja. Moni yrittäjä olisi pärjännyt paljon paremmin, yrittämällä vähemmän.

Voisiko hankalimmissa maastoissa käyttää isoja koneita ja hyvissä maastoissa kevyempiä? Tämä edellyttäisi että korjuun hetkellä olisi koneita joista valita. Puun ostajat voisivat vaihtaa keskenään puun lisäksi myös urakoitsijoita, niin pienkoneet voisivat mennä parhaisiin kohteisiin jos vain toiminnalle löytyy maksaja. Kaikkein hankalimmat kohdat jäisivät suojelukohteiksi ja säästöpuuryhmiksi.

Mutta tuleeko niitä rokuleita? Jos ei ole sopimuksella sidottu kehenkään, voi vaihtaa paikkaa sinne missä töitä on. Onko joku onnistunut riippumattomana keikkayrittäjänä? Puskuria eli säästöjä on tietenkin tällaisella oltava, mutta enempi vapautta valita kohteet kuin sellaisella, jonka on aina sopimuksen velvoittamana mentävä. Onko urakoitsijoiden sopimuksissa muuten vähimmäisvaatimukset leimikolle ja vaihteleeko taksa leimikon mukaan vai onko aina vedettävä sopimushinnalla sekä hyvät että huonot kohteet?

Pieni varoituksen sana kuitenkin. Jos homma ei luonnistukaan ,sinulla on kone ,jonka arvo romahtaa heti ,kun se pihaasi tulee. Puhutaan kymppitonneista. Ainut mahdollisuus on jatkaa niin kauan, kun kone kestää tai rahat riittää. Monille on käynyt niin ,että käsissä on romu , velkaa ja rahat loppu. Tämä ei ole hyväksi kellekään. Maaseutu tarvitsee elinvoimaisia yrityksiä ja yrittäjiä.