Eihän ajokoneen suuruuresta niinkään tarviikkaan tinkiä. Mutta hakkuukoneen ei kyllä enskaan kovin raju tarvii olla. Harvestereita voisi kyllä enemmän olla koneyrityksillä. Nythän jopa pienialaiset kohteet joissa puusto on hiukka pienehköä ohitetaan sumeilematta kun ei isolla koneella viitsitä 40-50ltr.n runkoja ottaa. Sitten jää käsittelemättömiä alueita jotka on vaikea myöhemmin liittää muihin hakkuisiin.

Ei ole taulukoita eikä ole mitään järkeä millekään osapuolelle keppimetsiä minkäänlaisella motolla hakata. ”Käsittelemättömien alueiden ” valinnan tekee siten mo itse, joten syykin on siellä puolen.

Puiden kasvatusaikana nämä asiat hoidetaan riittävin oikea-aikaisin raivauksien ja tarpeeksi suurien kokonaisuuksien avulla. Huippuna tulevat olemaan mahdolliset jk:n pienaukkojen tilkkutäkit..!

M-ukko on ilmeisen traumatisoitunut jk:sta. Hankala juttu varmaankin kun koneen koon pohdiskelussa jo tunkee mieleen.

Visan viestistä 7:42 tuli mieleeni ,että 70-luvun puolivälissä maatalousoppilaitoksissa kiinnitettiin erityistä huomiota tarpeettomiin tai ylimitoitettuihin konehankintoihin ja tarjottiin yhteistoimintaa lääkkeeksi tehokkaamman kaluston hankkimiseksi. Sain tuolloin aika tehokkaan ”rokotuksen” konekauppiaiden lähentelyyrityksiä vastaan. Jos oli tarvetta hankkia arvokkaampia koneita , kokoonnuttiin kylällä pohtimaan yhteishankinnan mahdollisuuksia. Se toimi. Voitiin hankkia tehokkaammat välineet ja taattiin niille riittävä käyttöaste.

Visa mainitsi puimurin. Isänikin oli hankkinut pienen sellaisen 20ha:n viljelyksille. Minä myin pikkupuimurin kiireesti pois ja ostin jotakin tarpeelliseempaa siinä vaiheessa,kun naapuriin ilmestyi huomattavasti tehokkaampi puimuri ,jolla puinnit sujuivat paljon nopeammin. Välillä naapuri teki puintityöt ja välillä hoitelin hommat omatoimisesti naapurin puimurilla. Molemmat hyötyivät ratkaisusta.

Elämä on opettanut sen ,että pienet ja tehottomat laitteet eivät ole ratkaisu metsän sadon korjuussa. Rahansa niiden avulla voi toki menettää ,mutta hankinnasta on varsin harvoin todellista hyötyä. Pelkän egon pönkittäminen kone hankkimalla tulee kalliiksi.

Pienellä kalustolla tuusattaessa voi  tärkeämpää työtä jäädä tekemättä ja kaluston hankinnasta muodostuu vain monitahoista haittaa.

Työn toteuttamiseen tarvitaan myös osaamista. Osaaminen ei välttämättä ehdi kehittyä ,kun toiminta on sattumanvaraista. Pahimmillaan kalusto jää seisomaan turhan pantiksi ,kun huomataan ,että työ ei alakaan sujua. Muuan traktorimies tuumasi kerran kuormaimen käyttöä opetellessaan parin viikon jälkeen ,että kuorma syntyisi nopeammin käsipelissä. Vähitellen metsäyhdistelmä jäikin liiterin taakse ruostumaan.

Vertailun vuoksi on todettava ,että käyttämäni moto toimi kahdessa vuorossa ja vähintään yhdessä lähes koko vuoden. Joulun tienoolla seisoi viikon ja kelirikkoaikaan kaksi. Pikkuhimmeleillä käyttöaste on käänteinen edellä kerrottuun verrattuna. Järkevä hankinta???

Edellä olevalla ei voi olla olematta yhteyttä kauahkosta menneisyydestä kertoviin tarinoihin, joissa päällimmäinen asia oli huono kannattavuus.

80-luvulla muistan nähneeni painettuna silloisen Työtehoseuran jutun ja ”exell-kaavion ”, jossa varoiteltiin yli-investoimasta rattorikalustoon. Siinä oli jo maataloudessa poistettu rattori johon pelkän kuormain-metsäperävaunun investointi vaati vuosittaisen n. 400 kiinnon savotoinnin. Tuskimpa talouden lait ovat siitä muuttuneet miksikään?

Jotta ”jyvät eivät idä peltoon”, tottahan se vaatii ennakkovarauksia ja suunnitelmia ennakkoon… niin kuin savotointi.