Petkeles: ”Sitten on näitä yksinäisiä vanhuksia (60+)”
Petkeles puolestaan edustaa palstalla itseoikeutetusti iki-teinien harvenevaa joukkoa. On kieltämättä melkoinen suoritus kirjoitaa 15 vuotta samoja kevytkommentteja kehittymättä lainkaan!
Metsäekologi Kuuluvaisen ajatukset liittyvät metsän luonnolliseen kehitykseen ja sitä kait Peter Wohlleebenkin ajaa takaa. Talousmetsät vain metsäekologin mukaan jouduttavat metsän luontaista kehitystä kun kuusi on kehityksessä viimeinen puulaji.Kait näin ehkä
Kirjanpainajatuhojen ja kuivien kausien lisääntymisen vuoksi nykyään pitää pyrkiä välttämään pelkkien kuusikoiden syntymistä . Männyn , lehtipuiden ja sekametsien kasvatusta lisätään mahdollisuuksien mukaan. Kunkin metsän luonnollinen kehitys riippuu eniten kasvupaikasta ja kasvatusolosuhteista.
Kuusi ei ole meillä kaikilla kasvupaikoilla ”viimeinen puulaji”, ainoastaan rehevämmillä paikoilla. Luontaiseen kehitykseen kuuluisi myös Keski-Euroopassa uutta luova tuho joka tappaa kuuset, mutta siitä ei ihminen oikein tykkää ja pyrkii estämään luontaisen kehityksen uudistumisvaiheen.
Kertooko Peter kuinka pysyviä ovat jalopuiden ja pyökin muodostamat lehtimetsät joita Keski-Eurooppaan koetetaan palauttaa? Varmaan niissä koetetaan estää luontainen kuusettuminen, jotta saataisiin aikaan tuhoja kestävämpiä talousmetsiä kuolleiden kuusikoiden tilalle.
No kuusi elää kosteilla ja viljavilla paikoilla ja jos metsäpalo tuhoaa kuusimetsän,sinne taitaa syntyä ensin lehtipuut ja sitten kuusi alkaa elää varjossa ja sitten eletään sekametsänä ja sitten kuusi voittaa lehtipuut.Mänty elää valoisissa paikoissa.Kyllä siellä Peterin maassa esiintyy metsätautejakin ja Peteri on ite kertonut,että osa metsänhoitajista Saksassa ei tykkää Peterin kertomuksista.T.Aakala:Metsien luontainen rakenne,kehitys—jne.Aakalan kertomus
Kuusettumista estää / hidastaa luonnossa metsäpalot, jotka leviävät nimenomaa vanhoissa kuusikoissa.
Vapaassa luonnontilassa salama sytyttää toisinaan metän tuleen, ja kun ihmisten toiminta ei palua rajoita, sa lviää kuivassa kuusikossa latvapalona, kunnes vastaan tulee esim laaja vesistö.
Kuloalue uudistuu lähinnä ympäristömettän koivujen ja palossa säästyneiden kilpikaarnaisten mäntyjen siementämänä. Siitä se kierros saa alkunsa.
Viisikymmentä vuotta sitten meille uskoteltiin, että Suomessa ei ole juurikaan yli 150 vuotta vanhoja metsiä. Poikkeuksiakin toki on, mutta Puupääpatologit olivat tutkimuksissaan päätyneet siihen, että metsät olivat kautta koko Suomen palaneet vähintään 150 vuoden välein. Tosta kiinnostuneena rutkin paksuturpeisella, mutta pienialaisella suolla tehdyn ojituksen uusia ojanluiskia: Ylimmäinen hiilikerros oli jossain kolmenkymmenen sentin syvyydessä, sitä edellinen 15 – 20 senttiä syvemmässä – ja olipa siellä vielä yksi näkyvissä samalla välimatkalla. Sitten tulikin ojanpohja vastaan. Koko ojan luiskassa oli puuta: Kantoja ja ”Liekoja”.
Vanhoissa – säästetyissä männyissä olen tutkinut palokoroja, joita olen löytänyt eri ikäisiä samasta tyvestä jopa kolme kpl.
Ennen Metsähallitus kehitti natsavähennyksen, jolla Männyn tyvitukista sai tehdä ”Natsan” aina neljään jalkaan asti (n 122 cm): Natsa merkittiin tyveen, mutta ei katkaistu ja siitä eteenpäin tehtiin normaali tukki, jonka kokonaispituudesta natsa vähennettiin niin, että MAX pölkky oli saman pituinen kuin MAX tukkimitta.
Ostava saha maksoi natsasta kuitupuun hinnan – sahasi tukin normaalisti ja tasasi saheista virheet pois. Etu oli merkittävä sekä myyjälle, tekijälle, että sahalle.
Jätkän tutkimuksista sain oivalluksen mihin taltioida tuleville lukijoille tärkeimmät ajantiedot ja tutkimukset. Nämä nykyiset tallennukset saattaa tuhoutua ja hävitä sadassa vuodessa. Karjalan- tuohikirjeiden tapaan hautaa vahojen verkkojen ja keittovälineiden kanssa suohon niin paperillekin tallennettu hiiliprintti voi olla luettavissa 10 000 vuoden kuluttua. Tärkeimpänä nämä Metsälehden keskusteluista viisaudet hyvä hakata myös kallioon. Puolueohjelmista ei oo niin väliä.
Kyllä suossa pysyy aika hyvänä. Kerran löytyi tuohivirsu noin puolen metrin syvyydestä. Oli ihan hyväkuntoinen, kulkija oli sitten ainakin toinen jalka paljaana jatkanut siitä matkaa.
Käytiin rajapyykkejä GPS – laitteen kanssa läpi. Oli järven rantaletolle pantu aikoinaan puupyykki, josta ei näkyhyt mitään. Maanmittausinsinööri sanoi, että se pitisi olla juuri tässä, polkaisi suota ja sieltä sammaleen alta löytyi neliskulmaisen tapin pää. Tuli vetämällä ylös – ja siinä oli puukolla tai taltalla tehty merkit, jotka olivat myös tiedostossa. Puu oli, kuin juuri tehty ja painettu maahan. Hapettomassa tilassa säilyy kyllä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.