Keskustelut Metsänhoito PÄÄSTÄÄNKÖ LATVUSTEN OHJEPITUUKSIIN HARVENNUSMALLEILLA

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 76)
  • PÄÄSTÄÄNKÖ LATVUSTEN OHJEPITUUKSIIN HARVENNUSMALLEILLA

    Metsänhoidossa katsotaan yleisesti, että elävän latvuston pituus tulisi olla 2. kehitysluokan jälkeenkin terveessä, hyvin kasvavassa ja elinvoimaisessa metsässä kuusella 60 %, koivulla 50 % ja männyllä 40 %.

    Mielenkiintoisesti nämä tavoitteet on jätetty tahallaan pois metsäkeskuksen metsänhoidon suosituksista (MHS), mutta esim. Stora Enso ne kyllä mainitsee omissa suosituksissaan.

    Minusta nämä latvuspituudet ovat tärkeä ja oikea ohje, joihin pitäisi pyrkiä. Jos oksat vielä riittävän valon avulla ovat tuuheat ja runsaslehtiset, puulla on hyvät mahdollisuudet kasvaa nopeasti.

    Iso ristiriita ja virhe on siinä, että harvennusmallien harvennusohjeilla näihin ei latvustopituuksiin ei päästä, ei sitten lähellekkään.

    En ole nähnyt yhtään nuorta metsää, jossa 1600  -1800 istutustiheydellä noihin pituuksiin olisi päästy kun MHS:n leimausrajasta on pidetty kiinni, eikä se ole minusta mahdollistakaan. Niin paha varjostus metsän sisälle syntyy ja näin kasvatamme hentoista riukuuntuvaa ja tupsulatvaista metsää, joka saa vielä melkoisen valoshokin ja kasvun notkahduksen EH:n jälkeen tuhoriskeistä puhumattakaan.

    Jos sen sijaan Sahalan Kartanon malliin istutetaan 1200 kpl/ha suuriin mättäisiin ja tehdään ensiharvennus heti kun pienen ropsin mitat harvennuspuissa täyttyvät, latvuspituudet voidaan pitää helposti. Tämä myös takaa valtapuiden kasvun kiihtymisen EH:n jälkeen.

    Seuraava väljenny s häämöttää jo alle 10 v sisällä, jotta em. latvuspituus pystytään säilyttämään. Näillä keinoin pääsemme kasvattamaan hyvin kannattavaa 3. kehitysluokan metsää tuoreilla pohjilla jo alle reilusti 30 vuotiaana, mikä ei suositeleuissa systeemissä onnistu ollenkaan.

    Harvemmalla taimikolla ja aikaisemmalla EH:lla varhaiskavatuksen biomassa jää hieman jälkeen tavanomaisen tiheästä taimikosta, mutta ero korvautuu moninkertaisesti kun parhaat valtapuut tuuheine latvuksineen alkavat pukata paksuja lustoja 2. ja 3. kehitysluokissa ja lähes kokonaan tukkikasvua kerryttäen.

  • Visakallo

    A.Jalkanen: ”Haitanneeko hirvet kuusen taimikossa?”

    Haittaavat pahastikin, jos tehdään kuten nykyisin näkyy tehtävän, eli kuusia istutetaan selkeästi vähemmän kuin tähän asti, ja annetaan koivujen täydentää taimien kokonaismäärä. Kuun kuuset kasvavat sen verran, että ne tarjoavat hirville näkösuojaa, alkaa katastrofin ainekset olla kasassa. Pahimmillaan metsänomistajalla on käsissään vajaatuottoinen kuusikko. Voi käydä jopa niin, ettei omistaja tieltä katsoen edes tiedä mitä taimikossa on tapahtunut. Sekametsäajatukset ovat toki kauniita, mutta voivat joskus olla hyvinkin petollisia.

    Panu

    1200/ha kuusikon kasvattajalle hirvet olisivat siis taivaan lahja. Tosin ne eivät taida syödä koivuja täysin matalaksi, joten raivaajallekin jää jotain.

    Visakallo

    Niin, jos haluaa varmistaa hirviongelmat, pitää perustaa ensin harva kuusi-mänty sekataimiko, joka sitten täydentyy koivuilla.

    mehtäukko

    ”…Erittäin hyvä männyn 2-khl:n metsä jäi tähteelle 4 vuotta sitten tehdyn e-puuharvennuksen jälkeen. Tiheys oli siinä männikössä poikkeuksellisesti n. 4000 kpl/ha ennen harvennusta. Osa kokopuuna ja osa rankana korjattiin.   2000-luvun alussa oli suosituksissa jättää e.-puukohteille 4000 kpl/ha taimia nimenomaan männiköissä…”

    Kun on ollut keskusteluja ja mainintoja juuriston kehittymisestä, korjattavan puuston järeydestä tai ”latvuston ohjepituuksista”, kuinka nämä tuollaisessa heinäpellossa voi toteutua? Puutahan on n. metrin välein ympyräkoe-alalla.

    Puuki

    Käy kahtomassa jos et muuten usko.  Metrin välit tietäisi 10000 kpl/ha tiheyttä.       Kelpasi e-puuhakkuuseen joten se riitti minulle.

    mehtäukko

    Enpä käy, painovirhe.- parin metrin välein, mutta se ei muuta itse kysymystä ja kuorossa huutamista…

    Ammatti Raivooja

    Pitää olla nähny useampi energiapuumetsä et ymmärtää et niistä tulee hyviä mänty tai raudus-mänty metsiä kun on vähän rehevämmässä kasvanut. Se harvennus päästään tekemään aavistuksen aikasemmin  kannattavuuden kärsimättä kun tulee enempi myytävää. Siinä on jo sit aikasemmin tuo 1200 tai alle. Joissain paikoin tulee parempia kun perinteisin jatkuvan raivauksen ja koivun hävityksen metsissä jos ajatellaan puiden ja metsän puulajirakennetta. Jos joku sanoo mulle et tuli hyvä metsä kun 4000 tehtiin energiaharvennuksena ja rahaa enempi ku perinteisin menetelmin ni uskon täysin. Kuitenkin käyn monesti niitä energiaennakkoraivattuja katsomassa jälkepäin ja ne kyllä saattaisi yllättää monet, jotka eivät ole nähneet.

    Sitäpaitsi energiapuu on sänyt se suunta niinku tuossa metka jutussakin sanottiin, et tuet hylätään jos ei jätä etukasvuista koivua. Siinähän vielä hirnutte giljotiinille mutta kun tämän seuraus tulee näkyville…

    Visakallo

    Minulla tulee tänä syksynä 2. harvennukseen samantapainen 28v. kylvömännikkö, josta Ammatti Raivooja tuossa edellä kertoi. Vuoden 2017 kesäretkeläiset kävivät ko. kohteella, johon oli silloin aikaisemmin tehty koneellinen energiapuuharvennus.

    mehtäukko

    En onneksi joutunut risusavotoihin koko yli 40-vuotisen uran aikana kertaakaan. Eikä firma osta raivaamattomia alijäreyksisiä leimikoita.

    Keskijäreys 80-100L on eh:n tarkoituksenmukainen runkokoko. Jo urien aukaisu keskenkasvuisessa ennenaikaisesti ei ole tappiotonta. Entä riski tuulista ja lumesta?

    Ammatti Raivooja

    Niinku satakertaa sanottu, riippuu leveyspiiristä ja kasvupaikan rehevyydestä. Ilmeisesti kukaan muu ei oo nähny miten mänty kasvaa paksuksi nopeasti rehevällä paikalla. Tuulituhoja en oo nähny koskaan, puuthan on lyhyitä vielä. Kyllähän noita mt:lläkin vedetään kokopuuna 1200 jo melko pieninä. Lumi ei ole etelässä sellainen ongelma kun sitä ei ole paljoa ja puut kasvavat yhtä hyviksi tiheässä kuin pohjoisemmassa väljemmässä. Kuitenkin skorppionilla kun tehdään niin aina on raivattua, niin sen lisäksi, että poistuma on hyvä on myös hehtaarituotos ihan toista luokkaa kuin ennen.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 76)