Metsänhoidossa katsotaan yleisesti, että elävän latvuston pituus tulisi olla 2. kehitysluokan jälkeenkin terveessä, hyvin kasvavassa ja elinvoimaisessa metsässä kuusella 60 %, koivulla 50 % ja männyllä 40 %.

Mielenkiintoisesti nämä tavoitteet on jätetty tahallaan pois metsäkeskuksen metsänhoidon suosituksista (MHS), mutta esim. Stora Enso ne kyllä mainitsee omissa suosituksissaan.

Minusta nämä latvuspituudet ovat tärkeä ja oikea ohje, joihin pitäisi pyrkiä. Jos oksat vielä riittävän valon avulla ovat tuuheat ja runsaslehtiset, puulla on hyvät mahdollisuudet kasvaa nopeasti.

Iso ristiriita ja virhe on siinä, että harvennusmallien harvennusohjeilla näihin ei latvustopituuksiin ei päästä, ei sitten lähellekkään.

En ole nähnyt yhtään nuorta metsää, jossa 1600  -1800 istutustiheydellä noihin pituuksiin olisi päästy kun MHS:n leimausrajasta on pidetty kiinni, eikä se ole minusta mahdollistakaan. Niin paha varjostus metsän sisälle syntyy ja näin kasvatamme hentoista riukuuntuvaa ja tupsulatvaista metsää, joka saa vielä melkoisen valoshokin ja kasvun notkahduksen EH:n jälkeen tuhoriskeistä puhumattakaan.

Jos sen sijaan Sahalan Kartanon malliin istutetaan 1200 kpl/ha suuriin mättäisiin ja tehdään ensiharvennus heti kun pienen ropsin mitat harvennuspuissa täyttyvät, latvuspituudet voidaan pitää helposti. Tämä myös takaa valtapuiden kasvun kiihtymisen EH:n jälkeen.

Seuraava väljenny s häämöttää jo alle 10 v sisällä, jotta em. latvuspituus pystytään säilyttämään. Näillä keinoin pääsemme kasvattamaan hyvin kannattavaa 3. kehitysluokan metsää tuoreilla pohjilla jo alle reilusti 30 vuotiaana, mikä ei suositeleuissa systeemissä onnistu ollenkaan.

Harvemmalla taimikolla ja aikaisemmalla EH:lla varhaiskavatuksen biomassa jää hieman jälkeen tavanomaisen tiheästä taimikosta, mutta ero korvautuu moninkertaisesti kun parhaat valtapuut tuuheine latvuksineen alkavat pukata paksuja lustoja 2. ja 3. kehitysluokissa ja lähes kokonaan tukkikasvua kerryttäen.